Asiantuntijan mukaan on selvää, että ihmiset ovat tällä hetkellä kuormittuneita. Tässä jutussa Ylen lukijat kertovat, miten voivat kolmannen koronavuoden alkaessa. Kuvassa ihmisiä luistelemassa Espoon Tapiolassa 5. tammikuuta 2022. Kuva: Henrietta Hassinen / Yle
Loputtomalta tuntuva korona-aika on voinut kuormittaa arkea ja järkyttää perusturvallisuuden kokemusta ratkaisevasti, vaikka olisi saanut pitää työpaikkansa eikä ole menettänyt terveyttään tai läheisiään pandemialle.
Helsinkiläinen kirjailija ja erikoiskirjastonhoitaja Sini Helminen kertoi korona-ajan kokemuksistaan viikko sitten Ylelle. Helminen koki saaneensa voimaa siitä, että on voinut sosiaalisessa mediassa(siirryt toiseen palveluun) jakaa tunteensa ja kokemuksensa muiden kanssa. On ollut lohdullista kuulla, että on kohtalotovereita.
Kohtalotovereita tuli Ylen haastattelun myötä enemmänkin.
Keräsimme nimittäin jutun yhteydessä suomalaisten kommentteja siitä, miten pandemia-aika on vaikuttanut hyvinvointiin. Vastauksia tuli muutaman päivän aikana liki neljäsataa ympäri Suomen. Heistä kaksi kolmannesta ilmoitti sukupuolekseen naisen. Nuorin vastaaja oli 13-vuotias ja vanhin 79-vuotias. Valtaosa oli työikäisiä.
Ei ole yllättävää, että työikäisten naisten osuus vastanneissa korostuu. Samanlaisia tuloksia on saanut myös Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL tutkimuksissaan(siirryt toiseen palveluun), joissa on selvitetty koronan henkistä kuormitusta.
Mielenterveysjärjestö Mieli ry:n asiantuntijalääkäri Meri Larivaara muistuttaa, että on tavallista, että naiset vastaavat hanakammin avoimiin vastauksiin ja vapaaehtoisuuteen perustuviin kyselyihin.
Ylen koostaman kyselyn anti havainnollistaa hänen mukaansa hyvin sitä, mitä suomalaisten tämänhetkisestä voinnista tiedetään väestökyselyiden ja tutkimusten perusteella.
– On selvää, että tällä hetkellä ihmiset ovat kerta kaikkiaan kuormittuneita.
Jutussa käytettyjen kommenttien kirjoittajat ovat toimituksen tiedossa.
Kodista tuli vankila ja vanhat möröt kaivautuivat esiin
Vastauksissa toistuivat yleisimmin ahdistus, masennus, yksinäisyys ja esimerkiksi jatkuvana ylivireystilana ilmenevä stressi.
– Olen loppu, vaikka minä ja läheiseni emme ole sairastuneet. Etätöitä takana kohta kaksi vuotta, harrastukset tauolla. Koko ajan miettii, milloin tämä päättyy. Stressaa ja ahdistaa, 35-vuotias helsinkiläisnainen summaa vastauksessaan monen tuntemukset.
Vastauksissa kirjoitetaan, että koronarajoitusten pienentäessä elinpiiriä oma koti ei olekaan enää tarjonnut mahdollisuutta lepoon ja latautumiseen. Kodista on tullut pandemian pitkittyessä stressaava vankila.
– Pandemia-aika on romuttanut mielenterveyteni. Minulla on masennustaustaa, ja pandemian alusta saakka olen pelännyt masennuksen uusimista huomattavasti enemmän kuin koronatartuntaa. Nyt pahin skenaario on realisoitunut. Käsky pysyä kotona on käytännössä käsky vahingoittaa mielenterveyttään, kirjoittaa nelikymppinen helsinkiläisnainen ja lisää, että asiat, jotka ovat hoivanneet hänen mielenterveyttään, ovat nyt kiellettyjä. Ystävien vapautunut tapaaminen ja salitreenaaminen ovat haave vain.
– Suunnitelmallisuuden väheneminen, väsymys, uupumus, jatkuva huoli läheisistä riskiryhmään kuuluvista, jatkuva stressi näkymättömästä uhasta, jatkuva valppaana ja varuillaan olo, luettelee puolestaan nainen, 47, Mäntsälästä.
– Synkissä vesissä tunnun kelluvani, ja kun tämä tilannekin vain jatkuu ja jatkuu… kirjoittaa 56-vuotias helsinkiläisnainen.
Larivaara muistuttaa, että jokainen kohtaa pandemian omalla tavallaan. Se, millaisia kuormittavia tai kannattelevia olosuhteita ihmisellä on nyt – ja on aiemmin ollut – vaikuttaa siihen, miten pitkittynyt poikkeustila tuntuu elämässä.
– Hyvinvointia lisää, jos on voinut säilyttää elämässään sellaista merkityksellisyyttä, mikä on itselle tärkeää, hän sanoo.
Korona teki kuolemanpelosta jokapäiväistä
Moni kertoo vastauksessaan, että korona-aika on saanut jopa pelkäämään muita ihmisiä.
Kehotukset eristäytymisestä ja turvaväleistä ovat iskostuneet päähän niin voimakkaasti, että se kuormittaa ratkaisevasti omaa elämää. 36-vuotias Seinäjoella asuva nainen kertoo tulleensa säikyksi.
– Jos joudun hetken esimerkiksi jonottamaan ihmisten keskellä, alkaa ahdistaa ja tarkkailen muiden maskeja ja käyttäytymistä. Mietin jatkuvasti, teenkö terveysturvallisia valintoja, mikä on järkevää tai meneekö jokin jo niin sanotusti yli. Aina tuntuu, että itse on jonkun mielestä liian lepsu ja jonkun mielestä liian tiukkapipoinen.
Parikymppinen nainen Pudasjärveltä kuvailee oloaan:
– Tuntuu kuin olisi koko ajan tietyllä tapaa alitajunnassa taistele tai pakene -reaktio käynnissä.
69-vuotias Nokialla asuva nainen kertoo päivien kuluvan odottaen. Joka ilta odottaa aamua ja joka aamu sitä, että päivä kääntyy iltaan.
– Pelottaa ja ahdistaa. Ei uskalla oikein tavata lapsia eikä lastenlapsia, mihinkään ei uskalla lähteä.
Jotkut kyselyyn vastanneista kertovat elävänsä jatkuvassa kuolemanpelossa. Taustalla on sairauksia, jotka voisivat olla koronan vakavan tautimuodon kanssa kohtalokkaita.
– Olen pahinta riskiryhmää, ja kuolemaan johtavan sairauden vuoksi lääkärit ovat rajanneet minut tehohoidon sekä avustetun hengityksen ulkopuolelle ja on tehty DNR-päätös (elvytyskielto). Tartunta merkitsisi melko varmasti kuolemaa, kirjoittaa nelikymppinen porvoolaisnainen.
Mieli ry:n Meri Larivaaran mukaan on ymmärrettävää, että pandemia teki pelon tunteesta arkea. Tultiinhan uuteen tilanteeseen rankoilla uhkakuvilla kaksi vuotta sitten ja vähäisellä tietopohjalla.
Hän suosittelee jäsentämään pelkoa nykytilanteessa siten, että kukin miettisi, mikä oma tai läheisen todellinen riski on nykytiedon valossa.
– Kannattaa kuulostella omaa pelkoa ja pohtia, mitä oikeastaan pelkää. Mitä voisi niille asioille tehdä, Larivaara sanoo.
Pelon kohtaaminen ja käsittely ovat tarpeen, sillä stressi ja pelko voivat jäävät pysyväksi olotilaksi. Larivaara muistuttaa, että pitkittynyt pelko voi aiheuttaa aivoissa tilan, joka syventää pelon tunnetta ja ylläpitää siten pahoinvointia.
– On hyvin tärkeää, että jos oireilu alkaa pidentyä, pyytää itselleen apua. Kaikkea ei voi hoitaa itse. Pitää saada pyytää ammattilaisen apua, Larivaara sanoo ja kannustaa tekemään niin, vaikka mediassa on puhuttu paljon koronan aiheuttamasta mielenterveyden hoitovelasta.
Epävarmuus tulevasta tappoi unelmat
Epävarmuus on pandemian raastavimpia vaikutuksia. Moni kirjoittaa, että kaksi vuotta kestäneen koronapandemian aikana koetut lukuisat takapakit ovat heikentäneet tulevaisuudenuskoa.
– Ei voi enää luottaa siihen, että mikään suunnitelma toteutuu. Usein puolet vaikka matkan ilosta on sen odottaminen ja suunnittelu, kirjoittaa 29-vuotias espoolainen.
27-vuotias Janakkalassa asuva nainen kirjoittaa, että lukuisten peruuntuneiden tapahtumien ja kohtaamisten takia hänen elämänsä parhaita vuosia on mennyt hukkaan.
– Päällimmäisinä ovat kuitenkin epätoivo hallitusta kohtaan ja petetyt lupaukset siitä, kuinka rokotteet auttavat meitä pääsemään tästä tilanteesta ja aloittamaan vuosi 2022 ilman koronaa. Päästäänkö edes vuonna 2032? hän kysyy.
Tampereella asuva 46-vuotias nainen sanoo, että pandemian pitkittyminen on vähentänyt toiveikkuutta ja sen myötä ovat vähentyneet myös unelmat.
– En oikein tiedä, mistä tässä uudenlaisessa maailmassa haaveilen, paitsi tietenkin siitä, että elämä palaisi sellaiseksi normaaliksi kuin ennen pandemiaa. Luottamus siihen, että vielä jonain päivänä maailma toimii kuten ennen pandemiaa, ei ole kovin korkealla, ja se masentaa mieltä. Surettaa myös lasten ja nuorten puolesta. Osaan todella haikailla sen perään, miten huolettomana olen saanut omaa lapsuuttani ja nuoruuttani elää.
Meri Larivaara kannustaa unelmoimaan, vaikka se tuntuisi tässä ajassa hankalalta. Unelmat kun tuovat mukanaan toivoa ja merkityksellisyyttä.
– Unelmat kertovat siitä, mitä haluamme saada elämässämme. Unelmilla on iso merkitys mielen kannalta, ja vaikeissa olosuhteissa unelmat voivat myös lohduttaa, hän kertoo.
Näköalattomuuden ja toivottomuuden ilmapiirin synnyttämisestä syytetään useissa vastauksissa myös mediaa. Usea vastaaja sanoo, että välinpitämättömyys pitkittyneeseen korona-aikaan kasvaa toistuvien uutissisältöjen myötä.
– Media voisi olla rakentavampi eikä keikuttaa yhteistä venettä sekavilla kohujutuillaan, kirjoittaa 68-vuotias oululaismies.
55-vuotias Askolassa asuva mies sanoo suoraan, että korona ei kiinnosta enää pätkääkään:
– Median aiheuttaman paniikin jatkuva lietsonta ja ylläpitäminen on todella kuormittavaa. Osa ihmisistä pelkää, vaikka ei olisi mitään syytäkään. Viime aikoina on tuntunut, että lääkäreiltä tulee järkeviä kannanottoja asiaan eikä yritetä ampua tykillä itikkaa.
Joidenkin elämän pandemia käänsi parempaan suuntaan
Satojen vastauksien joukossa erottuvat selkeästi myös ne tarinat, joissa korona-aika ei ole lisännyt pahoinvointia, vaan on oikeastaan vienyt elämää parempaan suuntaan.
33-vuotias espoolaisnainen kertoo, että lisääntynyt oma aika on kasvattanut itsetuntemusta, kahdenkeskiset videokeskustelut ovat mahdollistaneet aiempaa luottamuksellisemmat välit useampaan ihmiseen ja ulkoliikunnan kasvanut määrä on kääntänyt puntarin selkeästi plussan puolelle.
– Olen elämäni kunnossa, innoissani etätyöstäni ja onnellinen ihmissuhteistani. Pandemia saisi jo mennä, mutta toivon, että nämä muutokset pysyvät.
Myös 51-vuotias nainen Lempäälästä toteaa voivansa paremmin kuin aikana ennen koronaa.
– Muutin 12 vuotta sitten pääkaupunkiseudulta metsän keskelle hirsitaloon, kun rauha ja hiljaisuus kutsuivat. Kaikki pitivät hulluna silloin, mutta eivätpä pidä enää. Metsä on kirkkoni.
Historiallinen, koko maailmaa koskeva pandemia on tarjonnut mahdollisuuden myös syvempään pohdintaan. 53-vuotias espoolaismies esimerkiksi kertoo kokeneensa eksistentiaalista tarkoitusta koronasaagan alkaessa.
– Se vaikutti minuun myönteisesti henkisellä tasolla. Hyvinvointini lisääntyi. Tällainen ihmiskunnan yhteinen koetus on näyttänyt, että paljon on ainesta hyvään. Tämä on jättänyt ehkä jäljen ihmiskuntaan, hän tuumaa.
Toivon ylläpitäminen on puuduttavaksi muuttuneessa ajassa erityisen tärkeää. Asiantuntijalääkäri Meri Larivaara muistuttaa, ettei siihen välttämättä tarvita paljon. Pysähtyminen tähän hetkeen ja keskittyminen niihin asioihin, jotka ovat juuri tässä hetkessä hyvin. Lisäksi voi esittää itselleen kysymyksen:
– Mikä tekisi juuri tässä hetkessä arjesta antoisampaa? Mitä olisi mahdollista tehdä näissä puitteissa, jotta elämä olisi parempaa? Sen ei tarvitse olla mikään iso asia, Larivaara neuvoo.
Korona järkytti 41-vuotiaan Klaukkalassa asuvan naisen perusturvallisuuden tunnetta ja toi mukanaan pysyvän astmadiagnoosin. Silti hän kirjoittaa haluavansa keskittyä positiivisiin asioihin. Elämä jatkuu.
Mielenterveysongelmat vievät yhä useammalta työkyvyn, erityisesti nuorilta. Se tulee todella kalliiksi. Uudenlaisessa valmennuksessa lähdetään siitä, että myös mielekäs työ itsessään kuntouttaa.
Толстой и Достоевский о самосовершенствовании, семейной жизни и актуальных вопросах своего времени