Avioero tuli täytenä yllätyksenä hämeenkyröläiselle Eero Haarjärvelle, 67. Väsymysoireet havahduttivat etsimään oikeanlaista hoitoa. Nyt Eero haluaa auttaa muita kohtalotovereita.
”Avioero vuosituhannen vaihteessa tuli minulle yllätyksenä. Kun vaimoni muutti pois yhteisestä kodistamme, meillä oli takana viikkoa vaille 25 vuoden pituinen hyvä avioliitto.
Vaimoni oli sairastunut vakavasti pari kolme vuotta aiemmin. Hän joutui jäämään pois työelämästä ja tarvitsi apuani päivittäisissä toimissa. Suostuin kaikkiin hänen vaatimuksiinsa paitsi yhteen: en halunnut muuttaa omakotitalosta kerrostaloon.
Hääpäivänä söimme päivällisen, jonka päätteeksi hän ojensi minulle avioeropaperit allekirjoitettaviksi. Kaksi viikkoa siitä kaikki oli sovittu omaisuuden jakamista myöten. Muutaman viikon kuljeskelin pihalla ja ihmettelin, että näinkö tässä nyt kävi. Minusta tuli yksinäinen mies.
Masennuslääkitys palautti voimat
Menin tanssikouluun. Ajattelin, että tansseissa saan kontakteja naisiin.
Kumppania ei kuitenkaan tahtonut löytyä. Muutaman kanssa seurustelin, ja kaikki vaikutti aluksi hyvältä, mutta sitten naiset alkoivat jarrutella. Oli kova paikka tulla torjutuksi.
Väsyin. Yhtäkkiä en jaksanut ajaa autolla pariakymmentä kilometriä pysähtymättä, silmäni eivät pysyneet auki. En ymmärtänyt mikä minua vaivasi, eikä työterveyslääkäristäkään ollut apua.
Sitten luin lehdestä erään naisen kertomuksen masennuksestaan, ja se oli kuin minun kertomukseni.
Otin häneen yhteyttä, ja hän kertoi mistä lääkkeestä oli ollut apua. Menin uudestaan lääkäriin, ja nyt minua osattiin hoitaa. Olen monesti ollut kiitollinen, että näin tuon tekstin ja uskalsin ottaa yhteyttä. Sain lääkityksen, joka palautti voimani.
Elämän parasta aikaa
Tapasin nykyisen vaimoni tansseissa kesällä 2003. Meillä meni heti hyvin, eikä kumpikaan jarrutellut. Samaan aikaan töissä meni kuitenkin huonosti. Huoltoteknikon työhön tuli enemmän ja enemmän tietotekniikkaa, ja koin kaikenlaisten tilastojen laatimisen turhaksi. 57-vuotiaana irtisanoin itseni.
Teen muutamaa eri vapaaehtoistyötä, jotka kaikki liittyvät tavalla tai toisella ihmissuhteisiin. Olin käynyt avioeron jälkeen eroryhmässä, josta sain todella paljon tukea. Silloin päätin, että jos tästä selviän, haluan auttaa muita vastaavanlaisessa tilanteessa olevia. Haluan auttaa, sillä minua on autettu.
Olen terve, ja minulla on sekä henkisesti että psyykkisesti hyvä olo itseni ja vaimoni kanssa. Tulemme taloudellisesti toimeen, meillä on yhteisiä harrastuksia ja joitakin omiakin. Matkustelemme yhdessä.
Avioerokriisin myötä elämänasenteeni muuttuivat paremmiksi. Aiemmin pidin itsestään selvänä, että elämä menee niin kuin olen suunnitellut. On tehnyt hyvää tulla nöyremmäksi elämän edessä. Elän elämäni parasta aikaa.»
Artikkeli on julkaistu ET-lehden numerossa 14/2017.
