Tosikävely on jotain enemmän kuin arkista askellusta kauppaan ja bussipysäkille. Tietoinen kävely auttaa olemaan paremmin läsnä hetkessä ja rauhoittaa ylikierroksilla laukkaavaa mieltä.
Muutama vuosi sitten Inkoon seurakunnan kirkkoherra Tom Sjöblomilla todettiin tyypin 2 diabetes. Se oli hänen elämänsä paras päivä. Tai ainakin kaikki, mitä siitä päivästä seurasi.
Diagnoosin seurauksena Sjöblom laittoi elämänsä remonttiin ja aloitti säännöllisen kävelyn.
”Olen aina nauttinut kävelemisestä ja ollut elossa sen kautta. Diabetekseen sairastuminen auttoi kirkastamaan kävelyn merkityksen ja kokonaisvaltaisuuden. En ollut aiemmin syventynyt miettimään, mitä kaikkea kävely käytännössä ja pohjimmiltaan merkitsee.”
Kävelyä ja tosikävelyä
Tom Sjöblom innostui kävelemisestä niin, että hän alkoi tutkia sen historiaa, filosofiaa ja eri muotoja. Ajatuksista syntyi jopa kirja Kävelen, joka julkaistiin tänä syksynä.
”Kävely on niin itsestään selvää, kuin hengittämistä, että siihen ei tule kiinnitettyä erityistä huomiota. Luontainen kykymme liikkua paikasta toiseen on kuitenkin hämmästyttävä. Kahdella jalalla kävely on ihmisen supervoima! Lajimme on kävellen valloittanut maailman.”
Sjöblom sanoo, että emme arvosta kävelyä riittävästi. Vähättelemme ja aliarvioimme sitä, vaikka sen vaikutukset sekä fyysiseen että psyykkiseen hyvinvointiin ovat kiistattomat.
”Historioitsija Joseph Amato on todennut, että koko meidän historiamme on ollut yritystä päästä eroon kävelystä. Olemme kehittäneet kaikenlaisia välineitä, ettei meidän tarvitsisi kävellä paikasta toiseen.”
Kävely kuitenkin kuuluu useimpien arkeen: kävelemme bussipysäkille, kauppaan, kaupungilla. Tämä on arkikävelyä, jonka tarkoitus on siirtyä paikasta toiseen.
Sjöblom on erityisen kiinnostunut kävelystä, jota hän kutsuu tosikävelyksi. Se eroaa arkikävelystä niin, että kävelijä tiedostaa kävelevänsä, ja että hän kävelee nimenomaan kävelemisen ilosta ja halusta.
”Tosikävelyssä et ole matkalla mihinkään, vaan itse kävely on päämäärä. Tosikävely on läsnäoloa elämässä ja maailmassa. Myös kävely vaikkapa bussipysäkille voi olla tosikävelyä, jos sen tekee tiedostaen.”
Tosikävelynä Sjöblom pitää esimerkiksi uskonnollisia kävelyjä, kuten pyhiinvaelluksia, ja filosofien kävelymietiskelyjä. Hän lukee joukkoon myös kuntokävelyn – toisin kuin muut tosikävelystä kirjoittaneet.
”Kuntokävelyssä mieli kääntyy omaan itseen ja tulee tietoiseksi siitä, mitä kehossa tapahtuu. Se on minusta tosikävelyä mitä suurimmissa määrin.”
Temppuja ja vaikuttamista
Tosikävely syntyi 1700-luvulla, kun taiteilijat, runoilijat ja filosofit innostuivat kävelystä sen itsensä vuoksi. Heille käveleminen toi inspiraatiota ja ideoita taiteellisiin töihin ja ajatteluun. Myös papit ryhtyivät kävelemään, sillä tuohon aikaan Jumalan uskottiin parhaiten löytyvän luontoyhteyden kautta, ja samalla pystyi tapaamaan seurakuntalaisia paremmin.
Valistuskirjailija Jean-Jacques Rousseau patisti ihmisiä ”takaisin luontoon” ja piti yksin tehtyjä metsäkävelyjä ainoana oikeana kävelynä.
Sjöblom kertoo myös kummallisesta innostuksesta, pedestrianismista, joka kukoisti 1800-luvulla Englannissa.
”Siihen kuului järjettömiä kävelysuorituksia. Pyrittiin vaikkapa kävelemään tuhat päivää putkeen tai takaperin. Yrittipä joku kävellä myös veden alla.”
Nykyajan pedestrianisteja lienevät ultrakävelijät, jotka kävelevät vaikkapa Nuorgamista Hankoon.
Suomalaisen tosikävelyn suunnannäyttäjänä voidaan Sjöblomin mukaan pitää Elias Lönnrotia, joka kiersi runonkeruumatkoillaan Hämeessä, Savossa ja Karjalassa, kohtasi ihmisiä ja vaikuttui luonnosta.
Kävelyä ovat käyttäneet myös monet vaikuttajat. Sjöblom mainitsee muun muassa Mahatma Gandhin ja Martin Luther Kingin, jotka ovat marsseillaan protestoineet eriarvoisuutta vastaan.
Kun presidentti Sauli Niinistö täytti 75 vuotta elokuussa, hän kutsui ihmisiä kiertämään kanssaan Helsingin Töölönlahtea. Niinistö totesi tuolloin, että jo lyhyt kävely tuottaa hyvää oloa ja avartaa ajatusta. Samalla hän esitti suomalaisille kävelyhaasteen ja kannusti vuorovaikutukseen ja toinen toisen ymmärtämiseen.
”On tutkittu, että kun kävelemme yhdessä, pyrimme sovittamaan rytmimme toisen rytmiin. Se luo myös henkistä yhteyttä ihmisten välille”, Sjöblom vahvistaa.
Kävelijät vs. käveleskelijät
Kävely on kulttuurisidonnaista. Sen huomaa helposti, jos asuu sellaisella alueella Suomessa, jossa asuu myös venäläisiä. Jo takaapäin erottaa, käveleekö edellä suomalainen vai venäläinen. Venäläinen kävelee aina vähintään kaksin, rauhallisesti ja keskustellen, usein käsikynkkää. Suomalainen viuhtoo hiki päässä ja vauhdilla eteenpäin.
Vaikka me suomalaisetkin puhumme aamukävelystä, päiväkävelystä ja iltakävelystä, meidän voi olla nykyään vaikea ymmärtää hidasta rituaalista kävelyä, jolla ei tavoitella punaisia poskia ja hengästymistä. Sjöblom huomauttaa, että monin paikoin Eurooppaa arvostetaan vielä hidasta kävelyä.
”Klassisin esimerkki lienee italialaisten rituaalinen iltakävely, la passeggiata, johon koko kaupunki osallistuu. Väki lähtee kaduille kävelemään hitaasti ja rauhallisesti. Nekin, jotka eivät kävele, osallistuvat kävelyyn katukuppiloissa tarkkailemalla kävelijöitä ja kommentoimalla. Se on kuin yhteinen performanssi. Kävelemällä osoitat kuuluvasi yhteisöön.”
Vaikka kävely on kulttuurisidonnaista, se on samalla hyvin henkilökohtaista.
”Meillä jokaisella on oma tunnistettava kävelytyylimme, jonka olemme usein perineet isältämme tai äidiltämme. Asiantuntija pystyy kertomaan ihmisen kävelytyylin perusteella, mihin sukuun tai perheeseen tämä kuuluu.”
Andantella kiireen kimppuun
Kävellessä voi olla läsnä hetkessä, kokea sulautuvansa ympäristöön ja tuntea olevansa pieni osa suurta kokonaisuutta. Sjöblomille kävely on myös henkilökohtainen protesti nykypäivän kiireenpalvontaa ja tehokkuudentavoittelua vastaan.
”Maailma nopeutuu koko ajan. Olemme keksineet kellon, jotta voisimme hallita aikaa, mutta aika hallitseekin meitä. Meillä on koko ajan vähemmän aikaa ajattelemiseen, olemiseen ja hyvinvointiin.”
Tom Sjöblom käyttää termiä andante-elämä. Andante on musiikkitermi, jolla kuvataan kiireetöntä, valtimosykkeen tempossa etenevää nopeutta. Sana tulee italian kielestä ja tarkoittaa alun perin kävelemistä.
”Andante-elämä on kävelyvauhdilla elettyä elämää. Sellaista pyrin elämään.”
Kävelyn rauhoittavaa vaikutusta voi käyttää myös mielenterveyden itsehoidossa. Tällöin puhutaan kävelymeditaatiosta tai tietoisesta kävelystä. Kävelyn ajatuksena on rauhoittaa tempoileva tai ikäviin ajatuksiin karkaileva mieli keskittymällä kävelyn rytmiin ja hengitykseen. Kävellessä voi havainnoida, miltä tuuli tuntuu iholla tai miltä vaikkapa metsä tuoksuu.
Onnellinen mies kävelee
Tom Sjöblom pyrkii kävelemään joka päivä. Työmatkat Karjaalta Inkooseen hän kulkee autolla, mutta jos työpäivän aikana on mahdollisuus kävellä, hän tarttuu siihen. Jos ratkaistavana on esimerkiksi jokin pulma, Sjöblom lähtee työpöydän äärestä mielellään pienelle kävelylle. Kävellessä ongelma usein ratkeaa tai ainakin siihen löytyy uusia näkökulmia.
Tosikävelyille Sjöblom ottaa mukaan kävelykaverinsa eli varusteet.
”Tosikävelijällä on aina mukanaan asiaan kuuluvat hattu – mieluiten lierihattu, joka suojaa myös sateelta ja auringolta, sauva tai kävelykeppi, laukku tai reppu sekä kävelyyn sopivat kengät.”
1800-luvun herrasmieskävelijöitä ihailevan Sjöblomin voi nähdä myös kuntokävelemässä urheilullisesti goretexeissa.
Viime aikoina Sjöblom on kävellessä seurannut jalkojaan. Kuinka ne hoitavat hommansa, pitävät hänet liikkeessä ja kuljettavat paikasta toiseen. Jalka nousee ylös, ja sitten hän sinkauttaa sen eteenpäin. Kohta toinen jalka toistaa saman liikkeen. Uudestaan ja uudestaan.
”Miten onnellinen mies olenkaan, kun saan mahdollisuuden kokea tällaisia hetkiä.”
