Osa kyselytutkimukseen vastanneista kertoi, että masennus oli opettanut heitä. ”He saattoivat kirjoittaa, että vaikka en toivoisi masennusta pahimmalle vihamiehellenikään, en antaisi tätä kokemusta pois”, kertoo professori Vilma Hänninen.
MASENNUS on tuskallinen ja joillekin jopa hengenvaarallinen kokemus. Yllättävän usein masennuksesta parantunut kokee kuitenkin elämänsä muuttuneen sen johdosta parempaan suuntaan, sanoo sosiaalipsykologian professori Vilma Hänninen Itä-Suomen yliopistosta.
Hän on työssään tarkastellut ihmisten kokemuksia siitä, mitä masennus on merkinnyt heidän arkensa kannalta. Lähtökohtana ovat olleet ihmisten omat kokemukset ja määrittelyt masennuksesta.
”Olen eritellyt muun muassa Helsingin Sanomien Nyt-liitteen vuonna 2002 keräämää laajaa kyselyaineistoa. Kun ihmisiltä kysyttiin, kuinka masennus oli muuttanut heitä, vastaukset olivat kolmenlaisia. Jotkut vastaajat kuvailivat, kuinka heistä oli tullut pessimistisiä, varovaisia ja vähän kyynisiä. Toiset taas kertoivat, että masennus oli vahvistanut heitä tai he olivat ikään kuin oppineet taistelemaan sitä vastaan”, Hänninen kertoo.
KOLMAS ryhmä – ja heitä oli Hännisen mukaan melko merkittävä osa – kertoi siitä, mitä masennus oli opettanut ja antanut heille.
”He saattoivat kirjoittaa, että vaikka en toivoisi masennusta pahimmalle vihamiehellenikään, en antaisi tätä kokemusta pois.”
MYÖHEMMIN Hänninen on muun muassa johtanut tutkimushanketta, jossa haastateltiin masennuksesta kärsineitä 40–49-vuotiaita naisia ja miehiä. Myös naisten masennusta koskeneessa osatutkimuksessa nousi hänen mukaansa esiin ryhmä, jolle masennus oli tietysti vaikea ja tuskallinen asia, mutta joka koki elämänsä muuttuneen sen jälkeen parempaan suuntaan.
Näiden henkilöiden masennusjaksojen taustalla oli usein erilaisia vastoinkäymisiä, lisääntynyt työmäärä tai muita ylivoimaisiksi käyneitä paineita. Moni oli esimerkiksi ajatellut, että hänen pitäisi olla täydellinen nainen: yhtä aikaa uhrautuva perheenäiti, tehokas työntekijä ja aktiivinen kuntonsa kohottaja.
Hoitoon hakeutumisen ja mahdollisen sairauslomalle jäämisen myötä nämä henkilöt pääsivät irti arkipäivän rutiineista. Siitä alkoivat uudenlaisen elämänotteen rakentaminen ja sängyn pohjalta nouseminen joko konkreettisesti tai kuvainnollisesti.
”Olennaista oli se, että toipumiselle annettiin riittävästi aikaa. Myös terapialla oli usein suuri merkitys uudenlaisen elämänotteen löytymisen kannalta”, Hänninen kertoo.
Masennusjakson jälkeen monet muuttivat elämäänsä tietoisesti. Sekä naiset että miehet saattoivat esimerkiksi päättää, etteivät enää halua vastata kaikkiin sukupuoleensa liittyviin odotuksiin. Työpaikalla voitiin neuvotella työtehtävien muutoksesta. Perheenäiti saattoi ottaa itselleen enemmän omaa aikaa.
MUUTTUIKO vain elämä parempaan suuntaan, vai voidaanko sanoa, että masennus muutti ihmisen koko persoonallisuutta? Sitä on Hännisen mukaan hieman vaikeaa sanoa.
”Usein ihmisestä tulee sellainen kuin hänen mielialansa on, eikä se välttämättä tarkoita pysyvää persoonallisuuden muuttumista”, hän pohtii.
Masennus tai siitä selviäminen voi kuitenkin muuttaa ihmisen identiteettiä.
”Monet parantuneet myös kokivat, että heistä oli tullut avoimempia tai rennompia kuin ennen masennusta.”
Moni vastaaja kuvaili oppineensa kiinnittämään huomiota pieniin ilonaiheisiin, ymmärtävänsä heikompia entistä paremmin tai alkaneensa suhtautua kriittisesti yhteiskunnan vaatimuksiin. Tarinoissa nousee esiin myös selviytymisen kokemus.
”Masennus on niin rankka vastustaja, että sen voittaneet ihmiset tuntevat itsensä vahvoiksi”, Hänninen sanoo.
TÄLLAISTEN muutosten pysyvyyttä ei tiedetä tarkkaan. Yleensä voimakkaat elämänmuutokset eivät kuitenkaan häviä jälkiä jättämättä, Hänninen kertoo.
”Ne asiat, joita masennuksesta on opittu, ovat mukana loppuelämän ajan.”
Tämä juttu on osa Minä väitän -sarjaa, jossa yksi asiantuntija kertoo näkemyksensä jostakin omaan alaansa liittyvästä kiinnostavasta aiheesta.
http://www.hs.fi
