Työterveyspsykologi: Takatalvi voi vaikeuttaa työssä jaksamista.

Jalankulkijat yrittivät suojautua kovalta tuulelta ja rännältä Helsingin Kauppatorilla maanantaina.Pääkaupunkiseudulla satoi maanantaina runsaasti lunta, Helsingin Kumpulassakin peräti seitsemän senttimetriä. Sohjo katkaisi orastavan kevään, joka oli julistettu jo alkaneeksi lämpimien säiden ja aikaistuneen katupölykauden myötä.
Joistakin ihmisistä takatalvi voi tuntua pahalta, koska se murtaa odotuksiamme valon ja lämmön lisääntymisestä, kertoo työterveyspsykologi Sari Valavuori.
Epävakaisen sään vuoksi pääsiäiseksi suunniteltu grillihetki tai ulkoilu keväisessä säässä kun eivät välttämättä toteudukaan.
«Tämä riippuu siis meidän odotusarvostamme. Tässä vaiheessa odotamme aurinkoa, kesää, rantoja, valoa ja kirkkautta, ja siksi tämä taka-askel voi tuntua ikävältä», hän jatkaa.
Suomessa vuodenaikojen odotetaan vaihtuvan säännönmukaisesti: syksyä seuraa lumi ja talvi, minkä jälkeen alkaa kevään odottaminen. Jos rytmi poikkeaa totutusta, ihminen voi hämmentyä, Valavuori sanoo.
Samasta syystä moni suorastaan odottaa ensilumen tuloa – se koetaan luonnolliseksi vaiheeksi kesän ja syksyn jälkeen.
Lähipäivinä pääkaupunkiseudun sää pysyy epävakaisena ja sateisena. Maassa voi olla sohjoa pitkin viikkoa. Pääsiäiseksion tiedossa yöpakkasia.
Pitkittyvä takatalvi voikin vaikuttaa jopa työssä jaksamiseen.
«Onhan sillä vaikutusta. Kelloakin juuri käännettiin, mikä tuottaa ongelmia rytminvaihdoksessa. Se yhdistettynä takatalveen voi vaikuttaa mieleen. Valon merkitys jaksamisellehan tiedetään hyvin.»
«Toisaalta jos ihmisellä on perusasiat hyvin elämässään, takatalvi ei juuri vaikuta. Mutta jos olemme jo valmiiksi uupuneita tai väsyneitä, tai mieliala on laskenut, niin tämän voi kokea laajempanakin takaiskuna.»
Valavuoren mukaan moni kuitenkin ajattelee, että maaliskuussa sään kuuluukin vaihdella. Paras lääke pettymykseen onkin hyväksyä kevään hetkittäinen peruuntuminen.
Helsingin Sanomien meteorologi Anniina Törmä muistuttaa, että Helsingin seudulla ilma pysyy melko lämpiminä sohjosta huolimatta.
«Lämpötilat ovat jonkin verran plussalla. Takatalvellehan ei ole olemassa virallista määritelmää, mutta kyllähän nyt siltä tuntuu, kun pitkään on ollut lämmintä», hän sanoo.
Pääkaupunkiseudulla terminen kevät alkoi tänä vuonna jo tammikuun lopussa. Termisen kevään katsotaan alkaneen, kun lämpötila on pysyvästi nollan yläpuolella.
Lähde — HS

Добавить комментарий

Ваш адрес email не будет опубликован. Обязательные поля помечены *