Опубликовано Оставить комментарий

Негативные мысли о себе: техника разворота на 180 градусов.

Негативные мысли о себе: техника разворота на 180 градусовВ раздел «Работа с мышлением» домашних заданий

В Библиотеку

«Я неудачник», «у меня никогда не бывает нормальных отношений», «я снова проиграю». Даже уверенные в себе люди нет-нет да и ловят себя на подобных мыслях. Как быстро и эффективно оспорить собственные представления о себе? Психотерапевт предлагает простой, но действенный инструмент.

ПРОБЛЕМА

Что поможет справляться с болезненными эмоциями и достигать целей? А исследовать личные схемы мышления? Всему этому учит новая монография психотерапевта, руководителя Американского института когнитивной терапии Роберта Лихи.

Книга «Техники когнитивной психотерапии» предназначена для психологов и студентов психологических вузов и их практической работы с клиентами, но кое-что могут использовать и неспециалисты. Например, техника, которую автор назвал «Разворот на 180 градусов — подтверждение негатива», в издании представлена как домашнее задание для клиента.

ЧТО ДЕЛАТЬ

1. Проанализируйте свои негативные качества

Нам крайне сложно признать собственное несовершенство, мы концентрируемся, «зависаем» на собственных ошибках, делая из них масштабные выводы о себе. Но недостатки точно есть у каждого из нас.

У всех нас есть поведение или качества, которые мы рассматриваем как негативные. Такова человеческая природа

«Среди наших знакомых не найдется ни одного идеального человека, так что стремиться к совершенству просто нереалистично, — предваряет свое задание психотерапевт. — Давайте разберемся, за что вы себя критикуете, что вам в себе не нравится. Подумайте о негативных чертах. А затем представьте, что было бы, если бы вы воспринимали их как то, на что имеете право. Вы могли бы относиться к этому как к части себя — несовершенной личности, жизнь которой сопровождается взлетами и падениями».

2. Представьте, что вы обладаете одним из них

Дальше Роберт Лихи предлагает читателю вообразить, что он действительно обладает неким негативным качеством. Например, что он неудачник, аутсайдер, сумасшедший, некрасивый. Допустим, вы представили, что иногда бываете скучным собеседником. Вместо того чтобы бороться с этим, почему бы это не принять? «Да, я бываю скучным для других, но в моей жизни много всего интересного».

3. Заполните таблицу

Чтобы в этом поупражняться, воспользуйтесь таблицей, которую автор назвал так: «Как я справился бы, если бы оказалось, что я действительно обладаю негативными качествами»:

  • в левой колонке запишите, что вы думаете о свойственных вам качествах и формах поведения;
  • в средней колонке отметьте, есть ли в этих мыслях доля истины;
  • в правой колонке перечислите причины, по которым эти качества и поступки тем не менее не представляют для вас серьезной проблемы — ведь у вас есть много других качеств и вы можете заниматься разными видами деятельности.
Негативные мысли о себе: техника разворота на 180 градусов

4. Напомните себе, что все несовершенны

В процессе заполнения у вас могут возникнуть трудности. Некоторым людям кажется, что признание собственных негативных качеств равноценно самокритике, и заполненная таблица станет наглядным подтверждением того, что мы думаем о себе в негативном ключе. Но тогда стоит вспомнить о том, что каждому свойственны негативные черты.

Отнеситесь к этой технике не как к оружию самокритики, а как к инструменту признания, сочувствия и понимания себя

В конце концов, когда мы любим ребенка, то признаем и принимаем его недостатки. Пусть хотя бы на время таким ребенком для себя станем мы сами. Пора позаботиться о себе.

https://www.psychologies.ru/

 

Опубликовано Оставить комментарий

Loppuun kulunut toivo.

Kuvassa Miki Liukkosen kuva kehyksissä studion lattialla.

Psyykkisesti sairastuneen kohdalla palvelujärjestelmä voi pettää usealla tavalla, käy ilmi MOT:n selvityksestä. Niin kävi kesällä itsemurhaan kuolleelle kirjailija Miki Liukkoselle.

Mustat vaatteet roikkuvat rekissä. Käytetyt tennarit on pinottu päällekkäin ja aurinkolasit aseteltu piirongin nurkalle olohuoneeseen.

On kulunut noin neljä kuukautta siitä, kun 33-vuotias kirjailija ja runoilija Miki Liukkonen kuoli.

Hänen isänsä Esa Liukkosen kodissa Oulussa omasta esikoispojasta muistuttavat enää jäljelle jääneet tavarat ja kuvat seinillä.

Maalaus Miki Liukkosesta.
Miki Liukkonen tilasi kuvataiteilija Emma Ainalan tekemän taulun itsestään ennen kuolemaansa. Nyt taulu on ripustettu isän kotiin sen huoneen seinälle, jossa Miki nukkui ollessaan Oulussa yötä. Kuva: Janne Järvinen / Yle

Isä muistaa Mikin erityisen huumorintajuisena ihmisenä, jonka persoona näkyi vahvasti esimerkiksi hänen Ylellä esitetyssä nimikkosarjassaan Miki Liukkonen, Sivullinen.

– Jotkut epäilivät, että Miki on rakentanut jotain brändiä itsestään, mutta semmoista ei oikeasti ollut rakennettu. Hän oli juuri tuollainen todellisuudessakin, Esa sanoo.

Isä seurasi pitkään läheltä, kun Miki kävi voimat vienyttä taistelua mielenterveysongelmien kanssa.

Mikillä oli Esan mukaan kova halu parantua ja elää.

Se ei kuitenkaan riittänyt pelastamaan häntä itsemurhalta.

– Kyllähän Mikillä oli tuossa ihan viimeisten kuukausien aikana se ajatus, ettei häntä pystytä auttamaan. Hän haki apua, mutta ei saa sitä.

Esa Liukkonen istuu sohvatuolilla poikansa Mikin kuva sylissään.
Esa Liukkonen kokee, että terveydenhuolto petti alta hänen vakavasti sairastuneen poikansa kohdalla. Esa pitelee sylissään kuvaa, jossa Miki on noin 15-vuotias. Kuva: Janne Järvinen / Yle

Mielenterveysongelmista kärsivien ihmisten auttaminen ontuu Suomessa.

Apua on vaikea saada ajoissa ja tarpeeksi pitkäjänteisesti sekä perus- että erikoissairaanhoidosta. Apua tarvitsevaa saatetaan myös pompottaa ammattilaiselta toiselle, eikä yhdelläkään taholla ole välttämättä kokonaisvastuuta hoidosta.

– Palveluissa on kriisi tällä hetkellä. Ihmiset eivät saa sitä apua, jota he tarvitsevat, Mieli ry:n johtava asiantuntija, psykiatri Kristian Wahlbeck sanoo.

Ylen MOT-toimitus selvitti mielenterveyspalveluiden kohtalokkaita epäkohtia. Katso dokumentti Menetetty Elämä Yle Areenassa.

Esa Liukkonen puhuu hänen poikansa kuolemaa edeltäneistä asioista nyt ensimmäistä kertaa julkisesti.

Häntä on tyrmistyttänyt, millaiseen asemaan Miki jäi jopa hätätilanteessa.

Myöhemmin tässä jutussa käsitellään tapahtumaketjua, joka vei Mikin teho-osastolle.

Artikkelissa kerrottuja yksityiskohtia on tarkastettu läheisten kertomusten lisäksi asiakirjalähteistä.

Tärkeä terapia jäi saamatta

Esa Liukkosen mukaan Miki on aikuisena kertonut alkaneensa tuntea ahdistusta jo noin yhdeksän vuoden iässä. Tilanne hankaloitui nuoruuden ja aikuisuuden edetessä.

Mikille diagnosoitiin alun perin masennus sekä ahdistuneisuushäiriö, joihin hän sai vuosia sitten Kelan kuntoutuspsykoterapiaa. Hän jätti sen kuitenkin kesken, koska koki, ettei saanut siitä apua. Isä uskoo sen johtuvan siitä, että hänelle asetetut diagnoosit eivät olleet täysin kohdillaan.

Hieman myöhemmin Mikille diagnosoitiin epävakaa persoonallisuushäiriö. Se muutti keskeisesti sen, millaista terapiaa hänelle suositeltiin. Miki löysi sopivan psykiatrin ja aloitti terapian uudelleen.

– Asiat alkoivat näyttää paremmilta. Hän oli itse innoissaan. Sitten Kelalta tuli päätös, että jos on keskeyttänyt terapian, ei ole oikeutta viiteen vuoteen saada tukea. Nämä yksityisen puolen terapiakäynnit olivat todella kalliita, ja rahoitus olisi ollut siihen erittäin tärkeä.

Kelan mukaan viiden vuoden tauko terapiajaksoissa on kirjattu Kela-lakiin, ja sitä sovelletaan kaikkiin tilanteesta riippumatta.

Mikille toivoa tuonut terapiasuhde katkesi. Isä kertoo, että se oli hänelle erittäin kova isku.

Myöhemmin Miki kävi isän mukaan kertaviikkoisesti esimerkiksi Helsingin kaupungin järjestämässä terapiassa, mutta ei saanut siitä riittävää apua.

Viimeksi tänä keväänä Miki avautui Instagramissa terapian saamiseen liittyvistä ongelmista.

Kuvakaappaus Miki Liukkosen Instagramista.
Miki Liukkosen Instagram-päivitys 26.4.2023. Kuva: Miki Liukkosen Instagram, kuvankäsittely: Otso Ritonummi / Yle

Esa Liukkosen mukaan viiden vuoden karenssiaika olisi päättynyt tänä syksynä, ja tuttu psykiatri olisi voinut ottaa Mikin vastaan.

Hän ei kuitenkaan jaksanut enää odottaa.

Omaiset ja ystävät kantoivat päävastuun sairastuneesta

Esa Liukkosen mukaan yhdelläkään terveydenhuollon taholla ei ollut kokonaisvastuuta Mikin psyykkisen hoidon tilanteesta. Hän kulki satunnaisesti lääkäriltä toiselle.

Omaisten ja ystävien harteille jäi painava vastuu. Esa Liukkonen kuvailee, miten Mikin elämän viisi viimeistä vuotta olivat läheisille ympärivuorokautista päivystystä.

– Olimme aina tavoitettavissa, kun olotila meni niin huonoksi, ettei hän pärjännyt.

Esa Liukkonen kertoo, että eri lääkärikäynneillä sekä kunnallisella että yksityisellä puolella Mikille määrättiin suuret määrät erilaisia psykoosi-, masennus-, ahdistus- ja kipulääkkeitä.

Miki Liukkoselle määrättyjä lääkkeitä pahvilaatikossa.
Näistä lääkkeistä iso osa oli määrätty Miki Liukkoselle tänä keväänä. Kuva: Janne Järvinen / Yle

Lääkkeet herättivät isässä suuren huolen.

– Yksi suurimpia huolia oli, paljonko hän niitä ottaa. Hän kuljetti mukanaan isoa lääkepussia, kun oli Oulussa tai esimerkiksi ystäviensä luona.

Esan pelko siitä, että Miki käyttää lääkkeitä satuttaakseen itseään, osoittautui aiheelliseksi.

Päivystyskäynnit johtivat toivon menettämiseen

Pari vuotta sitten kesällä Miki Liukkonen otti yliannostuksen lääkkeitä useita peräkkäisiä kertoja. Hän hakeutui Meilahden yhteispäivystykseen 15.7.–16.7. yhteensä kolme erillistä kertaa.

Hänet kotiutettiin kerta toisensa jälkeen.

Esa Liukkonen teki tapahtumista terveydenhuollon muistutuksen. Sellaisen voi tehdä, jos on tyytymätön hoitoon.

Mikin kohdalla kotiuttamiset päättyivät huonosti.

Kun hän pääsi kotiin, hän olisiis yksin kotona tuolloin, —

Esa Liukkonen, mitä tapahtui kesällä 2021, kun Miki lähetettiin päivystyksestä kotiin.

Isän mukaan Miki oli ollut sammuneena samassa asennossa jopa 17 tuntia, mikä johti lihaskuolioon.

Helsingissä päivystystoiminnasta vastaava HUS antoi tapahtumista selvityksen. Selvityksen mukaan hoito oli ollut asianmukaista, eikä Mikillä ollut todettu päivystyksessä ollessa akuuttia tai avointa itsetuhoisuutta tai psykoottisuutta, joten perusteita tahdosta riippumattomaan hoitoon ei ollut. Miki oli HUSin mukaan myös itse kertonut haluavansa kotiin.

Esa ihmettelee, miten päivystyksessä ei ymmärretty useidenkaan lääkeyliannostusten jälkeen, ettei Miki ole kykenevä päättämään omista asioistaan.

Esa Liukkosen mukaan läheisille jäi iso vastuu Mikin hyvinvoinnista.

Isän mukaan ennen tätä ja tämän jälkeenkin tuli vielä tilanteita, joissa Miki lähetettiin itsemurhayrityksen jälkeen nopeasti kotiin, vaikka hän asui yksin. Viimeksi näin kävi tämän vuoden huhtikuussa, kun Miki oli ollut päivystyksessä lääkemyrkytyksen vuoksi.

Huhtikuun alulle päivätyssä hoitokertomuksessa kerrotaan, että Miki järjestää ystävän kotiinsa seuraksi ja saa kotiutua, kun ystävä tulee paikalle.

MOT käsittelee tuoreessa dokumentissaan myös keväällä kuolleen, psyykkisesti sairastuneen 27-vuotiaan näyttelijä Jasmin Voutilaisen tilannetta. Dokumentissa Jasminin ystävä Laura Mononen kertoo, miten Jasmininkin päivystyskäynnillä oli kyselty kotiuttamisen yhteydessä, voiko ystävä tulla hakemaan hänet pois.

Mieli ry:n johtavan asiantuntijan, psykiatri Kristian Wahlbeckin mukaan itsemurhaa yrittäneitä tai turvallisuudestaan huolissaan olevia ihmisiä kotiutetaan usein nopealla aikataululla päivystyksistä eri puolilla maata.

Useista samanlaisista tapauksista on kuultu myös esimerkiksi Mielenterveysomaisten keskusliitossa FinFamissa. Liiton mukaan omaisia on ihmetyttänyt suuresti, miksi itsetuhoisesti käyttäytyviä ihmisiä kotiutetaan eikä oteta osastoille.

Wahlbeckin mukaan nopeisiin kotiuttamisiin voi osaltaan vaikuttaa se, että psykiatriset osastopaikat ovat usein täynnä esimerkiksi siitä syystä, ettei riittävää avohoitoa ole tarjolla.

Esa Liukkonen kertoo päivystyksistä kotiuttamisten vahvistaneen Mikin tunnetta siitä, ettei häntä pystytä tai haluta auttaa, vaikka joissain itsetuhoisuustilanteissa Miki pääsikin lyhyiksi ajoiksi osastohoitoon.

Esan mukaan Mikin ystävä on kertonut, miten esimerkiksi alkukesästä noin kuukausi ennen kuolemaansa Miki ei enää halunnut lähteä sairaalaan, vaikka oli ollut itsetuhoinen, koska ei uskonut tulevansa autetuksi.

Suomalaistutkimuksen mukaan (Partonen ym.) 21 prosenttia itsemurhan tehneistä oli ollut itsemurhapäivänään terveydenhuollon vastaanotolla ja noin puolet viimeisen viikon sisään.

Kristian Wahlbeck sanoo tuloksen kertovan siitä, että itsemurhavaaran tunnistamisessa ja itsemurhaa harkitsevan auttamisessa tarvitaan paljon enemmän osaamista.

HUS: Päivystyksessä tehdään kokonaisarvio itsetuhoisesta potilaasta

Millaisilla perusteilla psyykkisistä ongelmista kärsiviä ihmisiä lähetetään päivystyksestä kotiin?

HUSin psykiatrian toimialajohtaja Jesper Ekelund ei ota kantaa Miki Liukkosen tapaukseen, vaan kommentoi asiaa yleisellä tasolla.

Ekelundin mukaan päivystystilanteissa yleisimpiä syitä osastolle ottamiseen ovat psykoottisuus, mania ja vakavan itsemurhavaaran aiheuttava masennus.

HUS-yhtymän psykiatrian toimialajohtaja Jesper Ekelund kertoo päivystyksen käytännöistä.

Mielenterveystyöhön kerätty yli 70 000 euroa

Lokakuun puolivälissä Helsingissä vietettiin Mikin muistoksi järjestettyä tapahtumaa, hänen viimeiseksi jääneen kirjansa julkaisutilaisuutta.

Helsingissä vietettiin Mikin Vierastila-teoksen julkaisutilaisuutta 11.10.

Kulttuurinpuolustajat-yhteisö aloitti rahankeräyksen mielenterveyden edistämistyöhön Mikin kuoleman (Mieli ry). Rahaa on kerätty yli 70 000 euroa.

Esa Liukkonen kokee, että keräys on jatkumoa sille, mitä Miki itsekin halusi: tuoda näkyvyyttä mielenterveyden ongelmille ja saada aikaan muutosta. Miki teki siinä oman osuutensa puhumalla psyykkisestä sairaudestaan julkisesti.

– Toivotaan, että Suomessa mielenterveyspalveluiden osalta alettaisiin jo ihan oikeasti herätä siihen, että jotain ongelmia täällä nyt on.

Tarvitsetko apua mielenterveyden ongelmiin? Voit ottaa yhteyttä Mieli ry:n kriisipuhelimeen 09 2525 0111, päivystysapuun 116 117 tai hätätilanteissa hätänumeroon 112.

Katso MOT-dokumentti Menetetty elämä Yle Areenassa.

Esikatselukuva

Mielenterveyspalvelut ovat kriisissä. Kirjailija Miki Liukkonen ja näyttelijä Jasmin Voutilainen eivät saaneet tarvitsemaansa apua. MOT selvitti, mitä tapahtuu, kun kellään ei ole kokonaisvastuuta psyykkisesti sairastuneesta.

Tekijät

TEKSTI:KIRSI KARPPINEN
KUVAT:JANNE JÄRVINEN
GRAFIIKKA:OTSO RITONUMMI
TUOTTAJA:KATI PEHKONEN
Опубликовано Оставить комментарий

Открытый диалог — это подход к психозу.

Открытый диалог – это подход к психозуЯ узнал о подходе открытого диалога на международной конференции по выздоровлению от психоза. Докладчик сообщил о рекордных показателях выздоровления в исследовании людей, страдающих психозом в определенной части Финляндии: более 80 процентов из тех, кто получает это лечение, избавляются от симптомов и/или возобновляют работу/учебу. Я скептически поискал в Google Scholar и с некоторым удивлением обнаружил, что этот отчет правдив в пятилетнем исследовании с участием 42 участников. (Сейккула и др., 2006). Мое любопытство росло.

Подход открытого диалога зародился в 1980-х годах в регионах Западной Лапландии Финляндии и с тех пор широко применяется в этой области, а также умеренно интегрируется в службы охраны психического здоровья более чем в 24 странах (Bergström et al., 2018). Принципы «Открытого диалога» радикально отличаются от традиционной медицинской модели.

При добросовестной реализации подход открытого диалога использует мобильные группы по оказанию помощи в кризисных ситуациях для встречи с человеком, страдающим психозом (так называемым человеком, находящимся в центре внимания), а также с важными людьми в жизни этого человека в течение 24 часов после обращения за помощью (Олсон и др., 2014). Ключевое значение имеет обеспечение ресурсов сети поддержки отдельных лиц, и человека, обращающегося к вам, просят пригласить на встречу семью, друзей и даже коллег, которые составляют сообщество этого человека.

Переживание психоза может быть ужасающим не только для человека, переживающего его, но и для его семей. Практикующие врачи часто быстро мобилизуют самые интенсивные доступные ресурсы, которые часто включают госпитализацию. Иногда это необходимо, чтобы обезопасить кого-то. Тем не менее, психиатрическая госпитализация лишает человека ряда свобод и может поставить человека, который уже чувствует стресс/выходит из-под контроля, в еще более стрессовую ситуацию, которую он не может контролировать.

В Америке человека, переживающего кризис при первом эпизоде психоза, часто забирают из дома и отправляют в больницу. В рамках подхода «Открытый диалог» госпитализация является крайней мерой. Цель состоит в том, чтобы человек в кризисе сохранил как можно больше самоопределения. Встречи обычно происходят дома у человека и проводятся на строго эгалитарной основе.

Сидения располагаются в кругу, и к команде присоединяются два врача, чтобы обсудить проблемы. Никаких разговоров о человеке, находящемся в центре внимания, без него не происходит. Когда врачам необходимо проконсультироваться, они просто отворачиваются от стульев и обсуждают все вместе перед всем кругом. Можно использовать традиционные методы лечения, такие как медикаментозное лечение, однако участие сообщества, пространство для дискуссий и поддержка семьи являются центральными элементами подхода открытого диалога.

В своей книге «Диалогическая психиатрия: Руководство по преподаванию и практике открытого диалога» психиатр Рассел Раззак обсуждает процесс, который может быть интенсивным. На начальных этапах лечения круги «Открытый Диалог» можно предлагать ежедневно, а по мере выздоровления их количество будет уменьшаться. Раззак отмечает, что в этих кругах часто выявляются и прорабатываются серьезные семейные стрессы и вещи, о которых трудно говорить.

ИССЛЕДОВАНИЕ

Первоначальные исследования подхода открытого диалога дали чрезвычайно положительные результаты: о заметных преимуществах сообщалось уже через 19 лет после вмешательства (Bergström et al., 2018). В рамках исследования пилотного проекта «Открытый диалог» в Великобритании участники также сообщили о положительных результатах с точки зрения ощущения, что их услышали, и общего положительного опыта (Tribe et al., 2019). Это резко контрастирует с обычным травматическим опытом в Соединенных Штатах, включая отделение от своего типичного окружения, длительное пребывание в отделениях неотложной помощи в ожидании больничной «койки», за которым следует минимальное индивидуальное терапевтическое вмешательство / включение семьи, а также часто принудительные меры реагирования. такие как изоляция, ограничение свободы и седация. (Родригес и Андерсон, 2017). По материалам издания Psychology Today

www.psyh.ru