Kahden lapsen äiti Katja, 26, muistuttaa, ettei vanhemman tarvitse hävetä uupumustaan. Hän itse päätti soittaa lastensuojeluun huomatessaan voimiensa hupenemisen vaikutukset lapsiarjessaan.
Puolitoista vuotta sitten Katja Kokkonen tarttui puhelimeen ja soitti lastensuojeluun kertoakseen, ettei enää yksinkertaisesti jaksa eikä pärjää. Ei yksinään, ei tukiverkostojen tuella.
Pelko lasten menettämisestä hävisi sisäisessä kädenväännössä pelolle siitä, etteivät nämä saisi elää kunnollista lapsuutta. Että lapset joutuisivat ottamaan aikuisen roolin, kuten Katja oli itse joutunut aikoinaan ottamaan.
Huolestuttavia merkkejä oli jo havaittavissa 3-vuotiaassa tyttäressä, joka oli alkanut huolehtia vauvaikäisestä pikkuveljestään.
– En meinannut jaksaa tehdä ruokaa lapsille. Siinä kohtaa alkoivat hälytyskellot soimaan, että nyt tarvitsen apua, Katja muistelee.
Yllä olevalla videolla kerrotaan, mitä on «tuhoava äitiys».
Traumat puskivat pintaan esikoisen synnyttyä
Ongelmat olivat alkaneet kuopuksen synnyttyä. Katjan mieleen vyöryivät traumaattiset muistot oman lapsuutensa kaltoinkohtelusta ja väkivallasta.
Esikoisensa tultua maailmaan Katja oli päättänyt olla parempi äiti kuin omansa. Mutta kun lapset alkoivat olla samassa iässä kuin hän itse oli ollut joutuessaan käymään läpi traumaattisia kokemuksia, alkoi arki murentua käsiin. Katja pelkäsi vahingoittavansa itseään ja lastensa jäävän ilman äitiä.
Juttu jatkuu kuvan alla.
Mieltään ei voi pakottaa terveeksi, vaikka kuinka haluaisi. Psyykkinen trauma on henkisen sietokyvyn ylittävä tapahtuma, jota ei voi paeta – ei ainakaan ikuisesti. Traumatakaumat voivat vyöryä hallitsemattomasti mieleen, kun ihminen kohtaa traumaattista tapahtumaa muistuttavan tilanteen.
Katja kertoo, ettei lapsena tai nuorena saanut psykiatrisia palveluita. Vasta aikuisiällä voinnin jo romahdettua hän pääsi käsittelemään haavoittavia muistoja ammattilaisen kanssa ja syventämään ymmärrystä omasta käytöksestään. Näin ei välttämättä olisi ilman lastensuojeluilmoitusta.
– Punnitsin ja kyselin ystäviltä, miten hoidan nämä asiat ja miten toimia parhaalla tavalla. Lastensuojelu ei ollut mulle se ykkösjuttu, joka tuli ekana mieleen. Se oli viimeinen vaihtoehto ja keino.
Lastensuojeluilmoitus auttoi kiinni hoitopolkuun
Lastensuojelutyöntekijät saapuivat Katjan luo heti samana päivänä. Jo ulkoapäin he näkivät, että äiti on aivan loppu.
Aluksi lastensuojelun kanssa sovittiin, ettei Katja enää olisi lastensa kanssa kahdestaan vaan mukana olisi aina perheen ulkopuolinen läheinen. Katja kertoo tätä järjestelyä jatkuneen puolisen vuotta.
Syksyn tullen hänen vointinsa romahti uudestaan – tällä kertaa vielä pahemmin. Lapset oli lähetettävä isiensä luo, kun Katja meni osastohoitoon. Esikoiselle selitettiin lapsentasoisesti, että äidin tarvitsee huilia.
Juttu jatkuu kuvan alla.
Siitä alkoi toipuminen, mutta traumoista ei parannuta yhdessä yössä. Lapsena mieleen viillettyjen haavojen kurominen umpeen vie aikaa. Viime kuukausina Katja on huomannut, että tarjotun avun ottaminen vastaan on alkanut tuottaa hedelmää. Asioita pitää kuitenkin vielä käsitellä ja etsiä ratkaisuja välttää romahdukset jatkossa.
– Olen halunnut nimenomaan olla lapselle se äiti taas. Lapset ovat olleet isoin motivaatio parantaa itseäni, Katja sanoo.
Väkisin ei kannata taistella
Päävastuu lapsista on edelleen heidän isillään, mutta Katja kertoo pystyvänsä nykyään pärjäämään pienten kanssa yksinkin paremmin, jos tarve niin vaatii. Enää lastensuojelu ei velvoita, että mukana pitäisi olla muu aikuinen.
Mutta jos Katjan voimat ovat loppu, ei häntä hävetä myöntää toiselle vanhemmalle, ettei kykene lapsista huolehtimaan.
– Mieluummin otan itselleni aikaa ja kerään itseäni yhden päivän ajan kuin rupean väkisin tarpomaan kaiken läpi ja uskottelemaan, että kyllä se menee ohi.
Väkisin taisteleminen vain johtaisi uuteen pidempään kriisiin.
Yksin ei tarvitse pärjätä
Katja uskoo, että hänen ongelmansa eivät olisi kärjistyneet, jos hän olisi päässyt käsittelemään traumojaan ammattilaisen kanssa jo nuorena. Jos joku olisi selittänyt hänelle, miten kipeät muistot voivat pulpahtaa pintaan tulevaisuudessa äitiyden myötä.
Silloin hän olisi ehkä osannut valmistautua ja miettiä ratkaisuja ennen tilanteen kriisiytymistä.
Katjan tutut ovat pääsääntöisesti suhtautuneet romahdukseen hyväksyvästi ja tukien. Kaikilta ymmärrystä ei kuitenkaan ole herunut. Katja on saanut kuulla olevansa huono vanhempi – hullu, josta ei koskaan tule hyvää äitiä.
– Moni sanoo, että itse halusit lapsia, nyt sun pitää vain pärjätä. Mutta se ei pidä paikkaansa. Yksin ei pidä pärjätä, Katja muistuttaa.
Voimavarojensa äärirajoilla kamppailevien vanhempien kannattaa hakea apua ajoissa – se osoittaa, että välittää sekä itsestään että lapsestaan. Apua voi pyytää neuvolasta, omalta terveysasemalta tai esimerkiksi Mannerheimin lastensuojeluliiton Vanhempainpuhelimesta numerosta 0800 92277.
Alla olevalla videolla psykologi kertoo, miten vanhemman mielenterveys heijastuu lapseen.
MTV
Uutiset