Vaikka lonkkaa kolottaa ja yksinäisyys vaivaa, psykologi Pirkko Lahti, 83, kannustaa keskittymään siihen, mikä on hyvin.
Jokaisen vuoden lopussa psykologi ja tietokirjailija Pirkko Lahti selaa almanakkaansa ja kirjoittaa inventaarion vuodestaan.
Hänellä on läppärillä oma kansio vuosikatsauksille, joita hän on tehnyt siitä lähtien kun jäi eläkkeelle Suomen Mielenterveysseuran toiminnanjohtajan työstä.
Pinnalle pulpahtaa paljon asioita, jotka ovat saattaneet jo unohtua. Mennyt vuosi näyttäytyykin tapahtumarikkaana ja antoisana. Ai niin, näin tuonkin teatteriesityksen, reissasin tuolla ja tuollakin, mökillä kävi noin paljon väkeä, vaikka muistan istua kököttäneeni siellä yksin.
”Vuosi-inventaarion tekeminen on jännää puuhaa. Suosittelen”, Pirkko Lahti kannustaa.
Muistellen ymmärrystä
Itse asiassa, koko elämästään kannattaa tehdä tiliä jossain vaiheessa – tapahtuu se sitten eläkkeelle jäädessä tai myöhemmin vanhuuden vuosina.
”Ei sen tarvitse olla sen kummempaa kuin että ostaa kaupasta vihon ja alkaa jäsennellä elämänvaiheita. Millainen oli lapsuus, mitä hyvää siellä oli? Mitä opin äidiltä ja isältä? Millaista oli koulussa? Entä ensimmäisessä työpaikassa?”
Matkan varrelle on todennäköisesti osunut myös paljon vastoinkäymisiä ja kärsimystäkin, koska ne kuuluvat elämään. Käymällä läpi menneisyyttään oivaltaa vahvuuksiaan – tuonkin vaikeuden yli pääsin.
”Ihminen näkee oman elämänsä yleensä myönteisenä. Siellä on kuitenkin myös niitä herneitä, jotka painavat. Eli selvittämättömiä asioita, jotka vaativat ehkä vielä työstämistä.”
Toinen tapa käydä läpi elämäänsä on tehdä niin sanottu kuolinsiivous eli tavaroiden ja papereiden järjestely siltä varalta, kun itsestä aika jättää.
Piirongin laatikoita siivotessa eteen saattaa tupsahtaa kaikenlaista: vanha kansakoulutodistus, kellastuneita luokkakuvia, ehkä kirje nuoruuden heilalta, lasten tekemiä äitien- tai isänpäiväkortteja, työtodistuksia.
”Kun käymme läpi papereita, muistoesineitä ja valokuvia, elämme elämäämme uudestaan. Muistoilla on iso merkitys ihmisen itsetunnolle.”
Pirkko Lahti tarkoittaa sitä, että muistelu antaa mahdollisuuden tarkastella ja ymmärtää elettyä elämää ja itseä. Muistellessa tutkimme samalla identiteettiämme, omaa käsitystä itsestämme.
Vanhuusko kurjaa?
Vanhuus mielletään tavallisesti ikävänä elämänvaiheena, jossa ei liiemmin valo pilkota. Pirkko Lahti on kuitenkin toista mieltä.
”Yleisesti lapsuuteen ja nuoruuteen liitetään toivo, keski-ikä on punnertamista eteenpäin ja vanhuus nähdään menettämisen ja menehtymisen aikana. Mielikuva vanhuudesta on, että se on hurjan kurjaa. Minä väitän, että valtaosa 65–85-vuotiaista voi kohtuullisen hyvin ja elää aktiivista ja iloista vanhuutta.”
”Sitten on toki se parikymmentä prosenttia, joille on kasaantunut ongelmia, kuten vakavia taloudellisia tai terveydellisiä haasteita tai vaikeuksia lasten kanssa.”
Lahti huomauttaa, että vaivat, krempat ja sairaudet kuuluvat vanhuuteen. Ne kulkevat mukana, mutta niihin ei kannata jäädä kiinni. Lahdella itsellään on useita sairauksia, osa hyvin vakavia. Mutta hänellä on niihin lääkkeet eikä hän vatvo vointiaan.
Paljon vanhuksia tapaava Pirkko Lahti mainitsee, että suuri osa aloittaa keskustelun listaamalla vaivojaan: verenpaine ja kolesteroli ovat koholla, on nivelrikkoa, polvia särkee, pumppu reistailee. Mutta sitten on muutamia, jotka alkavat iloisesti kertoa, mitä kaikkea ovat puuhanneet.
”En väheksy kenenkään vaivoja, ja ajoittain jokaisella voi olla tosi pahoja hetkiä ja kipua. Kyse on kuitenkin myös asenteesta. Me voimme vaikuttaa omaan mielialaamme keskittymällä asioihin, jotka ovat hyvin.”
Vanhuuteen kuuluu myös se, että yhtenä päivänä menee huonommin ja toisena paremmin.
”Mielialan vaihtelut näkyvät tässä iässä aiempaa selkeämmin, koska fyysiset voimat vähenevät.”
Jotain odotettavaa
Millaisia tulevaisuudensuunnitelmia teillä on? Tätä Pirkko Lahdella on tapana kysyä iäkkäiltä kuulijoiltaan, kun hän kiertää eri puolilla Suomea puhumassa esimerkiksi hyvästä vanhuudesta. Yleisöllä loksahtaa aina suu auki, kun he kuulevat kysymyksen.
”Kun eihän kahdeksankymppisillä muka ole tulevaisuudensuunnitelmia. Onhan niitä! Ei sen tarvitse olla mitään vuosien päähän ulottuvaa, vaan kyse voi olla siitä, mitä teen jouluna tai ensi kesänä. Me tarvitsemme näköaloja ulos- ja eteenpäin. Se tuo toivoa.”
Pirkko Lahti summaa, että ihminen tarvitsee kolme asiaa pysyäkseen tyytyväisenä: on jotain toivottavaa, on jotain tehtävää, on jotain rakastettavaa.
Hän korostaa myös ihan arkisen päivä- ja viikkorytmin merkitystä. Päiväkotilapsilla, koululaisilla ja työssä käyvillä se on luonnostaan, eläkeläisten on rakennettava se itse.
”Jokainen kantaa vastuuta siitä, että itsellä olisi tekemistä myös aamun lehden lukemisen jälkeen. Voi neuloa, laittaa ruokaa, soittaa ystävälle, lähteä kävelylle, harrastuksiin tai ylipäätään ihmisten ilmoille.”
Korona-aika söi ikäihmisten aktiivisuutta, sanoo Lahti. Ihmiset tottuivat olemaan kotona, ja toimeliaisuus on pitänyt ikään kuin löytää uudestaan.
Lahdella tekemistä riittää. Hän kirjoittaa, luennoi ja tapaa yhä muutamia terapiapotilaita. Lisäksi hän pitää huolta läheisistä ystävistään ja isosiskostaan.
”Olen joka aamu yhteydessä kuuteen ihmiseen. Neljälle lähetän viestin ja kahdelle soitan. Jos en saa vastausta kello kymmeneen mennessä, käyn katsomassa, että kaikki on kunnossa.”
Lahti asuu yksin. Hänen puolisonsa Kauko Piipari menehtyi kolme vuotta sitten sairastettuaan pitkään. Pirkolla ei ole omia lapsia, mutta Kaukolla on kaksi lasta ja kuusi lastenlasta.
Hyvää on aina
Niin kauan kuin on liikuntakyky tallella ja päivissä sisältöä, elämä kantaa. Mutta miten ihmeessä löytää valoa, kun ympäriltä ystävät kuolevat, yksinäisyys painaa, liikuntakyky heikkenee ja kotoa ulos lähteminen talven liukkailla pelottaa?
Pienin askelin, sanoo Lahti.
Hänellä on tapana kysyä sairastavalta ystävältään, oliko tänään mitään kivaa. Mitä sä sitä kontrolloit, saattaa ystävä tokaista. Mutta Lahti vakuuttaa, että jokaisessa päivässä on jokin hyvä asia.
”Hyvän asian löytäminen on taito. Se voi olla vaikka puhelinsoitto lapsenlapselta, jokin kaunis laulu, jonka kuulee radiosta, tai kiva ohjelma televisiossa. Pysyvästi onnellista ihmistä ei olekaan, mutta meillä on onnen mahdollisuuksia. Ne ovat niitä onnen helmiä, joita kannattaa kerätä.”
Elämänkokemus tuo suhteellisuudentajua, ja auttaa näkemään asiat myönteisessä valossa.
Fakta on kuitenkin myös se, että kun elämänpiiri kutistuu, ärsykkeet vähenevät. Silloin ihminen herkästi kääntyy sisäänpäin ja alkaa tutkailla omaa oloaan: hengitänkö kunnolla, miten sydän lyö, mikä on tämä tuntemus kyljessä…
Yksinäisyys ja hiljaisuus saattaa viedä ajatukset myös virheisiin, joita on elämän aikana tehnyt, tai vääryyksiin, joita on kokenut. Lahti kannustaa tässäkin keskittymään hetkiin, jolloin on ollut onnellinen, ja unohtamaan virheet ja epäonnistumiset.
”Niitä on turha vatvoa, sillä uskon, että ihminen pyrkii aina toimimaan niin hyvin kuin kykenee.”
Katkeraksi ei saisi jäädä, Lahti huomauttaa. Katkeruus syö voimavaroja ja karkottaa loputkin ystävät ympäriltä. Katkeruus syntyy yleensä siitä, että on kokenut tulleensa väärinkohdelluksi.
Lahti vinkkaa, että voi vaikka kirjoittaa kirjeen sille ihmiselle, joka on tehnyt itselle väärin. Kirjettä ei ole tarkoitus lähettää, mutta kirjoittamalla asian saa pois mieltään kaihertamasta.
Eutanasia toisi toivoa
Pirkko Lahti vitsailee, että hän on jo harjoitellut vanhuuden. Hän oli puolisonsa omaishoitaja seitsemän vuoden ajan ja opetteli rollaattorin käytön ja vaippojen vaihdon.
Kuolemaa Lahti ei pelkää, vaikka se lähestyy vääjäämättä ja vaikka häneltä puuttuu oma perhe.
Yksi vanhuutta synkistävä asia on Lahden mukaan pelko siitä, että jää kuollessa yksin tai joutuu kitumaan. Siksi hän on vahvasti mukana eutanasiakeskustelussa ja kannattaa eutanasiaa.
Omaan hoitotahtoonsa hän on kirjannut, että haluaa käydä kampaajalla, saada jumppaa ja syödä ajoittain gourmet-tasoisesti – ja tietysti, ettei elvytetä.
”Me kuolemme pikkuhiljaa. Ensin loppuu kiinnostus yhteiskunnallisiin asioihin, sitten muihin ihmisiin ja lopulta itseen. Sen jälkeen tapahtuu fyysinen kuolema.”
Hän on edelleen vahvasti kiinni elämässä. Uteliaisuutta, kiinnostusta ja innostusta riittää.
Jouluksi hänen kotiinsa saapuu joukko ystäviä. Pöytään katetaan kalaa ja laatikoita, ja jokainen tuo jotakin. He syövät, juttelevat, laulavat ja leikkivät. Välillä osa käy läheisessä kirkossa joulujumalanpalveluksessa, ja osa ottaa sillä välin torkut. Sitten taas jatketaan.
Pirkko Lahti, 83
Asuu: Yksin Helsingissä.
Ura: Psykologi, psykoterapeutti, tietokirjailija, puhuja ja luennoitsija. Suomen Mielenterveysseuran toiminnanjohtaja vuosina 1983–2006.
Ajankohtaista: Helmikuussa ilmestyy Pirkko Lahden ja teologian tohtori, psykoterapeutti Heli Pruukin kirjoittama kirja Lohtu – Miten selviydyn (Tammi).
