ÄKILLISEN sairauskohtauksen seurauksena. Näin teknologiajätiksi pyrkinyt Nokia kertoi pääjohtajansa kuolinsyystä joulukuussa 1988. Vuorineuvos Kari Kairamo oli kuollut viikonloppuna kotonaan Espoossa.
Kairamon yllättävä kuolema lähes 30 vuotta sitten jäi aikakirjoihin yhtenä Suomen taloushistorian traagisimmista tapahtumista. Journalismissa tapaus muistetaan merkkipaaluna, joka muutti suhtautumista itsemurhaan uutisena.
Kairamon kuolinsyy oli itsemurha. Helsingin Sanomat kertoi tämän uutisessaan tiistaina 13. joulukuuta 1988 saatuaan vahvistuksen tiedolle useista lähteistä.
Kuolema oman käden kautta on tavattu uutisissa verhoilla ”äkillisen” tai ”yllättävän” menehtymisen kaapuun.
ITSEMURHA ON yhä kinkkinen uutisoitava. Kuolleen läheisille ja työnantajille tekoon voi liittyä kosolti häpeää, myös siksi, että taustalla olevia syitä ryhdytään helposti arvuuttelemaan.
Helsingin Sanomat noudattaa kaikessa toiminnassaan Journalistin ohjeita, joissa määritellään hyvä journalistinen tapa. Näitä hyviä käytäntöjä vaalii alan yhteinen itsesäätelyelin, Julkisen sanan neuvosto.
Journalistin ohjeiden mukaan yksityiselämään kuuluvia erityisen arkaluonteisia seikkoja voi julkaista vain asianosaisen suostumuksella tai jos niillä on poikkeuksellista yhteiskunnallista merkitystä. Sairaus- ja kuolemantapauksista sekä onnettomuuksien ja rikosten uhreista tietoja hankittaessa ja uutisoitaessa on noudatettava hienotunteisuutta.
Tiedolla Kairamon itsemurhasta oli painavaa yhteiskunnallista merkitystä. Nokia oli jo tuolloin Suomen oloissa poikkeuksellinen yhtiö, ja pääjohtajan henkilökohtainen ratkaisu paljasti jotain vaikeita vuosiaan eläneen yhtiön tilasta ja tulevaisuuden näkymistä.
NYKYISIN julkisuuden henkilöiden itsemurhista kerrotaan jonkin verran useammin kuin aiemmin. Silti Helsingin Sanomissa itsemurhasta uutisoiminen on edelleen poikkeustapaus, johon liittyy perusteellinen harkinta. Vaikka kuolinsyy olisi enemmän tai vähemmän julkinen salaisuus, syytä ei välttämättä kerrota uutisessa.
Useimpien itsemurhien käsittelylle ei ole ylipäänsä yhteiskunnallisia perusteita. Ne ovat yksityisiä ihmiskohtaloita.
Kun pohditaan sitä, onko tunnetun henkilön itsemurha julkisesti kerrottava tieto, on mietittävä kahta asiaa. Toimitustyötä ohjaava tärkeä periaate on se, että kansalaisilla on oikeus tietää. Toisaalta perheenjäseniä ja muita asianosaisia on suojeltava enemmältä kärsimykseltä.
Vuonna 2010 Julkisen sanan neuvosto totesi yksittäistapauksesta tekemässään ratkaisussa, että ”sairaan henkilön itsemurhatavan mainitseminen ja spekulointi teon syillä vaaransivat uhrin hienovaraisen kohtelun ja olivat omiaan aiheuttamaan kärsimystä omaisille”.
HELSINGIN SANOMISSA itsemurhan uutisointiin suhtaudutaan hyvin pidättyvästi, vaikka olisi kyse julkisella paikalla tapahtuvasta tavallisen kansalaisen teosta. Esimerkiksi junan alle jäänti jätetään uutisoimatta, jos tiedossa on, että ihminen on hypännyt raiteille omasta tahdostaan.
Näissäkin tapauksissa kyse on viestinten vastuullisuudesta. Taustalla on näkemys siitä, että itsemurhien ja tekotapojen liian yksityiskohtainen uutisointi voi kannustaa muitakin hankalassa elämäntilanteessa olevia samanlaisiin tekoihin.
Sama pätee mitä suurimmassa määrin itsemurhayrityksiin ja esimerkiksi pommiuhkauksiin. Uutinen toki tehdään, jos tapaus on muutenkin laajojen ihmisjoukkojen tiedossa. Näin on vaikkapa silloin, kun junaliikenne on tapauksen vuoksi poikki tai kauppakeskus joudutaan tyhjentämään uhkaavan tilanteen takia.
Joissakin tilanteissa itsemurhan toteaminen on tarpeen, jotta mahdolliset spekulaatiot esimerkiksi liikenneonnettomuuden syistä tai syyllisistä saadaan estettyä. Kun poliisi vahvistaa jonkun ajaneen tieten rekan eteen, se hälventää epäilykset, jotka voisivat kohdistua rekkakuskin toimintaan.
ITSEMURHA on siis vaikea, journalismin kantavia periaatteita koetteleva uutisaihe. Tämä ei tee itsemurhista asiaa, josta pitäisi kokonaan vaieta. Itsemurha-ajatusten käsittelyyn ei myöskään saisi liittyä sellaista häpeää, joka tarpeettomasti nostaa epätoivon partaalle joutuneen kynnystä turvautua läheistensä ja ammattiauttajien tukeen.
Kari Kairamon ajoista yhteiskunta on tässäkin mielessä muuttunut avoimempaan suuntaan. Toivottavasti myös yhä useampi henkilökohtainen umpisolmu aukeaa ja elämä voittaa.
