Позвонить - 358 - 40 - 5689681

Home » Методики преодоления » Masennus on kuin välttämätön paha, johon ei haluta puuttua.

Masennus on kuin välttämätön paha, johon ei haluta puuttua.

Masentunut eristäytyy usein kotiinsa. Ihmisten seurassa hän osaa näyttää reippaalta.Mitä aiemmin lievä masennus saadaan hoidettua, sitä paremmin siitä toipuu. Depressiohoitajia ja psykoterapeutteja tarvittaisiin ehdottomasti lisää, sanoo tutkimusprofessori.

”ITKEN joskus töissä. En tiedä huomaako kukaan ja arvaako syytä. Muuten en usko, että masennustani huomaa. Olen hoikka, pukeudun kivasti, asun omassa asunnossa arvostetulla alueella, käyn töissä, ravintoloissa ja näen kavereita. Usein haluan kuitenkin vain kuolla. Koen, ettei minulla ole syvällisiä ihmissuhteita ja että olen irrallinen. Sanotaan, ettei kukaan ole saari, mutta minä olen.” Nainen, 37

Kun kysyimme lukijoilta, miten heidän masennukseensa on suhtauduttu, moni kirjoitti, että masennus näkyy harvoin päälle. Sitten kun se näkyy, on tilanne jo tosi paha. Vastauksia tuli yli 600.

HS:n mielipidesivustolla mielenterveyskuntoutuja otti viime viikolla kantaa siihen, kuinka masentuneeseen suhtaudutaan välillä epäuskoisesti ja vähätellen, jos oireet eivät ole riittävän vakavia tai näy päälle. Moni masentunut käy töissä normaaliin tapaan ja kärsii hiljaa itsekseen.

THL:n mukaan jopa joka viides suomalainen sairastuu masennukseen jossain vaiheessa elämäänsä. Osalla se uusii. Lähes kaikkien lähipiirissä on joku, joka on ainakin ollut masentunut. Tästä työkyvyttömyyteenkin johtavasta sairaudesta puhutaan julkisuudessa nykyään paljon, mutta silti sitä hävetään ja masentuneet peittelevät sairauttaan.

HS:N KYSELYYN vastanneista moni kertoi saaneensa asiallista kohtelua ja hyvää hoitoa, mutta moni myös kertoi saaneensa vain masennuslääkereseptin kouraan tai kokeneensa, ettei lievän masennuksen oireita otettu vakavasti.

Sairauteen suhtaudutaan sekä terveydenhuollossa että masentuneiden lähipiirissä todella vaihtelevasti. Jos ihminen ei näytä masentuneelta ja käyttäytyy muiden seurassa normaalisti, hänen tarvitsemaansa tukea helposti aliarvioidaan.

Näin kyselyyn vastanneita on kohdeltu terveydenhuollossa, kun he ovat hakeneet apua masennukseen:

”Soitin masennuksesta lääkärille, mutta kukaan ei koskaan soittanut takaisin, vaikka niin luvattiin.” Mies. 33

”Masennukseen ei selvästikään suhtauduta terveydenhuollossa samalla asenteella kuin somaattisiin sairauksiin. Masennus on kuin jokin välttämätön paha, johon ei haluta aktiivisesti puuttua, vaan mieluummin se ohitetaan.” Nainen, 58

”Sekä työterveydessä että perusterveydenhuollossa lääkärit eivät ole ottaneet tosissaan tilannetta. Tarvittiin sosiaalityöntekijän puhelu, että minua viimein kuunneltiin perusterveydenhuollossa.” Nainen, 51

”Vähättelevästi. Käsketty ottamaan itseänsä niskasta kiinni. Sen korjausliikkeen ja tsemppaamisen on tehnyt jo monta kertaa, ja siinä vaiheessa kun lääkäriin mennään, omat voimavarat ovat jo loppu.” Nainen, 27

”Epäuskoisesti ja vähättelevästi. Olen joutunut tahallani pahentamaan ulkoista olemustani esimerkiksi menemällä paikalle univajeessa, tummentamalla silmänalusia kevyesti meikillä ja jättämällä suihkun välistä ja tukan sotkuiseksi.” Nainen, 24

”LÄÄKÄRIT KYLLÄ tuntevat masennuksen käypä hoito -suosituksen. Käytännöt vaihtelevat alueellisesti ja lääkärin taidoista riippuen”, kommentoi tutkimusprofessori Timo Partonen Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta.

Partosen mukaan masennuksen hoidossa suositellaan, että psykoterapiaa ja lääkehoitoa yhdistettäisiin. Lievään masennukseen ei lääkkeitä usein tarvita. Vakavassa masennuksessa psykoterapiasta taas ei ole juurikaan hyötyä.

Hän arvelee, että yksi syy huonoille kokemuksille on se, että lääkäreillä on varsinkin terveyskeskuksissa usein kiire ja käytössään vain vähän hoitovaihtoehtoja.

Se ei tietenkään oikeuta vähättelevään asenteeseen.

”Lieväkin masennus haittaa toimintakykyä, ja se on hoidettavissa”, Partonen muistuttaa.

JOS MASENTUNUT saa sairauteensa lääkityksen, sen tehoa ja sopivuutta pitäisi seurata. Jos seurantakäyntiaikoja on rajoitetusti tai ne siirtyvät pitkälle tulevaisuuteen, ei hoito ole kovin tehokasta. Silloin potilas varmasti kokee jäävänsä yksin.

Timo Partonen epäilee aikapulan lisäksi syyksi lääkärien epävarmuutta ja resurssipulaa.

”Kun psykoterapiaan on julkisella puolella pitkät jonot ja yksityisellä se on kallista, ovat lääkärien hoitokeinot rajalliset”, Partonen arvelee.

JOISSAKIN isommissa kaupungeissa on terveyskeskuksissa depressiohoitajia tai psykiatrisia sairaanhoitajia, joiden tehtävä on seurata hoidon toteutumista.

”Depressiohoitajien ja psykoterapeuttien virkoja tarvittaisiin ehdottomasti lisää”, Timo Partonen sanoo.

Masentuneille pitäisi voida tarvittaessa tarjota myös vertaistukiryhmiä ja yksinäisille mielekästä tekemistä.

Partonen on huolissaan varsinkin syrjäseutujen ja pienten paikkakuntien palveluista, joita on kovasti karsittu.

”Masennus on riski myös sydän- ja verisuonielimistön sairauksille. Sen hoitoon kannattaisi panostaa”, hän sanoo.

Moni lukija kertoi, miten eri tavoin masennusta vähäteltiin:

”Ei myötätuntoa, kehotettiin vain hankkimaan harrastuksia ja laihduttamaan.” Mies, 29

”Läheiset kohtelivat tukien ja ymmärtävästi. Terveydenhuolto kohteli kuin yhteiskunnallista ongelmaa.” Mies, 24

”Masennusta vähättelevät ne, jotka eivät ole sitä kokeneet. Kuvitellaan, että alavireisyyden poistuminen on pelkästään tahdon asia.” Nainen, 60

”Vaihtelevasti. Pahin kohtelu tuli työterveyshuollosta, jossa hoitaja oli sitä mieltä, että masennukseni helpottaisi, kunhan laihtuisin. Olin lapsesta asti ollut ylipainoinen, joten masentuneena 28-vuotiaana kommentti tuntui täysin ymmärtämättömältä. Myöhemmin laihduin, mutta masennus toistui. Teki mieli lähettää terkut sille hoitsulle. On mahdollista olla hoikka – melkein alipainoinen – ja silti masentunut.” Nainen, 47

”JOSKUS MASENNUKSEN oireet ovat hyvin fyysisiä kipuja tai epämääräistä huonoa oloa, eikä ihminen itsekään tunnista masennusta niiden takana”, Timo Partonen sanoo.

Hänen mukaansa lääkärien koulutuksessa on kyllä herätty huomaamaan, että potilas pitää ohjata eteenpäin, jos diagnoosin tekeminen on hankalaa.

Moni masentuneista häpeää ja salailee itsekin sairauttaan.

Useissa kyselyn kommenteissa kerrotaan myös, kuinka masennuksen pystyy peittämään. Sosiaalisissa tilanteissa pystyy hyvin esittämään vähän aikaa reipasta. Vain läheisimmät huomaavat muutoksen normaaliin käytökseen

”Ainoastaan silloinen poikaystäväni tiesi. Puhuin vanhemmilleni vasta vuosia myöhemmin ja aihe on edelleen tabu perheessämme. Vain osa ystävistäni tietää.” Nainen, 26

”Varsinkin naiset esittävät reipasta muiden kanssa ja pyrkivät välttelemään henkilökohtaisia kysymyksiä. Teen tätä itsekin.” Nainen, 26

”En kertonut kenellekään pahimmassa vaiheessa. Ihmiset häkeltyvät, eivätkä tiedä miten suhtautua. Töissä jaksoin vetää päivän mutta kotona illat vain itkin. Vapaapäivinä en noussut sängystä. Normaali arki oli pelastukseni, ja vapaapäivät olivat kamalia. Jos olisin kertonut töissä, en tiedä, olisiko minua uskottu. Lopulta sain lääkkeet ja elämänlaatu parani. Olin silloinkin masentunut, vain oireeton. Ihmiset eivät käsitä sitä, että olin silti sairas.” Nainen, 34

”Kulissit pysyivät kunnossa. Olen vasta jälkeenpäin kertonut asiasta kaikille, tai oikeastaan silloin, kun aloitin lääkkeet. Olin niiden vaikutuksesta niin onnellinen, kun sain valoa elämään. Lääkkeiden ja terapian avulla pääsin masennuksesta. Masennus ei ole vain yksilön sairaus vaan koko perhe kärsii, joten kaikki läheiset pitää ottaa huomioon sairaudessa. (nainen, 34)

MASENNUKSEN hoidon ongelmat eivät ole vain suomalainen ilmiö, vaan ne tunnetaan hyvin monissa muissakin länsimaissa, Partonen kertoo.

Sekä lääkäreiden että muiden ihmisten asenteissa on varmasti parantamisen varaa, ja tasokkaampaa hoitoa tarvitaan.

”Masennuspotilas ei ole kuitenkaan sen hankalampi tapaus kuin kukaan muukaan ja hoitoa kannattaa hakea”, Timo Partonen sanoo.

http://www.hs.fi

Добавить комментарий

Ваш e-mail не будет опубликован. Обязательные поля помечены *