Nuori ja rakastunut Aino Sibelius haaveili Jannensa paidan nappien ompelemisesta. Hän sai elämänmittaisen työn säveltäjän vaimona.
Aino Sibeliuksen (1871-1969) kutsumustyö oli olla vaimo. Jo kihlausaikana hän sanoi, että “ihaninta olisi kun saisi ommella Jannen paidannappeja ja henkseleitä”.
Tietokirjailija Riitta Konttinen kuvaa Ainoa sanoilla rohkeus ja periksiantamattomuus. Ilman niitä Aino Sibelius ei olisi yksin pystynyt pitämään kaikkia lankoja käsissään.
«Velvollisuudentunto on hallinnut vaimoni koko elämää», Jean Sibelius (1865-1957) on todennut.
– Aino oli intohimoinen, voimakkaiden tunteiden ihminen, joka harvoin antoi niiden purskahtaa esille. Hän oli hyvin hillitty ulospäin ainakin vieraiden silmissä.
Aino ei valittanut osaansa. Korkeintaan mökötti ja heittäytyi puhumattomaksi.
– On paljon taiteilijapariskuntia, joissa vaimo ei ole innostunut miehensä työstä ja töherryksistä. Ainolla oli ihan toisenlainen näkemys. Vaikka oli vaikeaa, hän sanoi itselleen, että «pidä tähtäin näkyvissä, sekä suuri linja», Konttinen kertoo.
Aino antoi säveltäjän säveltää
Tällä kertaa kirjoitetaan Aino Sibeliuksesta, ei kansainvälisesti tunnetuimmasta säveltäjästämme. Siitä Riitta Konttinen joutui muistuttamaan itseään monta kertaa kirjoittaessaan uusinta teostaan.
Tällä viikolla ilmestynyt Aino Sibelius-kirja on laajin hänestä julkaistu varsinainen elämäkerta.
Konttinen on aikaisemmin kirjoittanut suomalaisista naistaiteilijoista kuten Venny Soldanista ja Helene Schjerfbeckistä. Nyt tehtävä oli erityisen suuritöinen.
– Jean Sibeliuksesta on kirjoitettu niin valtavan paljon. Koko ajan sain olla varuillani, että fokus pysyy Ainossa.
Kirjailija halusi, että myös Aino saa ansaitsemaansa huomiota ja arvostusta.
– Itse asiassa Aino oli suurelta osin se, joka teki Jean Sibeliuksen sävellystyön mahdolliseksi.
Tehtävä ei ollut aina helppo.
Historiankirjoitusta vain miehistä
Heidän yhteinen elämänsä oli tarkoitettu Sibeliuksen musiikin luomiseen ja Aino antautui kokonaan Jeanin uralle. Musiikki oli alusta saakka kaikkein tärkeintä.
– Se aiheutti Ainossa fyysisiä vibraatioita. Puolison sävellykset menivät ikään kuin suoniin ja verenkiertoon, Riitta Konttinen kuvailee.
Aino oli sitä mieltä, että säveltäjän oli saatava säveltää sinfonioita, eikä mitättömiä “voileipäkappaleita”, joiden tarkoitus oli tuoda perheelle ruokarahat.
– Ainolle se oli tyypillinen kaksoiskarriääri. Vaimo teki oman osuutensa sävellystyön hyväksi.
Jean arvosti, mutta kun vaimoa kiiteltiin miehen säveltämisen mahdollistamisesta, Aino itse vähätteli osuuttaan:
– Ei missään tapauksessa. Nero kyllä ilmentää itsensä, missä oloissa tahansa.
Ainolla oli puolisonaan arvostettu säveltäjä. Hänen veljiään olivat kuuluisat Järnefeltit: säveltäjä-kapellimestari Armas, taidemaalari Eero ja kirjailija Arvid.
Myös Aino oli monipuolinen osaaja. Hän oli musikaalinen sekä kirjallisesti, matemaattisesti ja taiteellisesti lahjakas.
– Jäikö Aino kuitenkin kaikkien näiden miesten varjoon?
– Kyllä hän jäi. Välttämättä. Koko historiankirjoitus on ollut sellaista, että naiset eivät ole olleet kiinnostavia, vaan suurmiehet.
Aino Sibelius on pitkään ollut esikuva säveltäjän vaimosta, mutta Riitta Konttiselle myös jotain muuta.
– Minulle hän on ollut merkittävä itsenäisenä, vahvana ja myös monien asioiden särkemänä ihmisenä. Hänellä oli paljon vaikeuksia, mutta hän pääsi niiden yli.
Aino pakeni saunaan
Ainola Järvenpäässä (siirryt toiseen palveluun) oli säveltäjän vaimolle rakas. Siitäkin huolimatta, että se oli myös loputon työmaa ja taakka, josta hän yksin vastasi. Aino hoiti talon polttopuiden hankkimisesta puutarhan hoitoon.
Puutarha oli paikka, jonne hän sanoi hautaavansa kaikki murheensa.
– Hän oli esteetikko, joka rakasti värejä, tuoksuja ja kukkia.
Kun säveltäjästä tuli kuuluisa, löysivät myös turistit tiensä Ainolaan. Heitä ei estänyt kävelemästä suoraan sisälle sekään, että talo oli perheen koti ja yksityisaluetta.
Konttinen kertoo Ainon paenneen uteliaita pihan saunarakennukseen. Palvelijattarella puolestaan oli lappu, jossa luki «Professor is not at home». Sitä hän näytti innokkaille ihailijoille.
Lapsen kuolemaa seurasi masennus
Elämäkerrassa Riitta Konttinen kirjoittaa Ainon elämää varjostaneista vaikeuksista kuten lapsen kuolema, Jean Sibeliuksen alkoholinkäyttö, velat ja rahavaikeudet, sisaren itsemurha, Ainon sairastama nivelreuma ja vaikea masennus.
Perheeseen syntyi kuusi tytärtä, joista Kirsti kuoli lavantautiin vain kaksivuotiaana. Lapsen menetys johti äidin syvään masennukseen, Jean purki pahaa oloaan alkoholiin.
Ainon elämän onnellisinta aikaa olivat vuodet sen jälkeen, kun puolison nielusta oli leikattu kasvain. Jeanin oli pidettävä taukoa alkoholista.
– Mutta sitten into kosteisiin juhliin vähitellen palasi, Konttinen sanoo.
Säveltäjä tunnettiin myös leveästä rahan käytöstään. Sen huomasi myös Ainolan sihteeri Santeri Levas, jonka mukaan Jeanilla ei ollut minkäänlaista käsitystä rahan arvosta. Se mikä tuli, se myös nopeasti meni.
Riitta Konttinen kertoo Aino Sibeliuksen ja Eva-tyttären keskustelusta ennen äidin kuolemaa. Tytär ihmetteli, miten ihmeessä äiti «uskalsi mennä papalle». Yhdessä he päättelivät, että sen täytyi johtua rakkaudesta.
Ainola oli Aino Sibeliuksen koti siihen saakka kun hän kuoli 97-vuotiaana.
Hänet ja Jean Sibelius on haudattu Ainolan puutarhaan. Hautapaaden keskellä lukee Jean Sibelius. Ainon nimi on kirjoitettu hänen omasta toiveestaan pienellä ja kursiivilla kiven alalaitaan.
Aikaisemmin (2015) on ilmestynyt tietokirjailija Jenni Kirveksen kirjoittama Aino Sibelius — ihmeellinen olento. Se kertoo Ainon ja Jannen elämästä ja perustuu paljolti heidän kirjeenvaihtoonsa.