Kun mieli on rikki, ei kannata hakea apua universumin voimasta tai parantavista käsistä.

Maallikon on vaikea erottaa kirjavia nimikkeitä toisistaan. ”Terapeutti” tai ”hyvinvointivalmentaja” kuulostavat ehkä hienoilta, mutteivät takaa pätevää koulutusta.

Jos sormesi olisi poikki, kenen luokse menisit? Hakeutuisitko kynsiteknikolle, joka osaisi tehdä kipeään sormeesi mitä kauneimmat lakkaukset? Vai menisitkö lääkärille, joka osaisi arvioida tilanteen ja jatkohoidon tarpeen? Asia lienee sanomatta selvä.
Usein emme tule ajatelleeksi, että sama toimii mielen puolella. Jos haluaa helliä mieltä ja löytää vaikkapa helpotusta hetkelliseen stressiin, joogalla, mielikuvaharjoitteilla, asenneviilauksella ja hidastamistaidoilla on tärkeä paikkansa.
Sen sijaan syvempien ongelmien kohdalla mielikin kaipaa vankkaa asiantuntija-apua.
Mielen markkinoilla käy tällä hetkellä pelottavan kova kuhina. Myynnissä on paljon sellaisia palveluja, joille ei löydy mitään tieteellistä perustaa ja jotka pohjautuvat avuntarjoajien omiin kokemuksiin.
Monien markkinalupaukset ovat ymmärrettävästi houkuttelevia. Yksi tarjoaa mahdollisuutta päästä eroon kielteisistä tunteista, toinen valmentaa saamaan kaiken haluamansa, kolmas löytämään todellisen minänsä.
Lupauksia yhdistää ajatus siitä, että mieli toimisi kuin päivitettävä laite, jossa vanhan voi deletoida ja asentaa ehompaa tilalle. Näin ei tietenkään ole.
Fiksutkin ihmiset hakevat solmuiselle mielelleen apua lähteistä, jotka nojaavat universumin voimaan, parantaviin käsiin ja energian liikkumiseen. Maallikon on nimittäin vaikea erottaa kirjavia nimikkeitä toisistaan.
”Terapeutti”, ”hyvinvointivalmentaja” tai ”henkinen ohjaaja” kuulostavat ehkä hienoilta, mutteivät takaa pätevää koulutusta ja valvottua hoitoa. Näitä nimikkeitä voi käyttää kuka tahansa.
Sen sijaan psykoterapeutti, psykologi ja psykiatri ovat nimikesuojattuja terveydenhuollon ammattilaisia, joiden toimintaa sitovat laki, vaitiolovelvollisuus ja eettiset ohjeet.
Jos auttajalla ei ole tutkittuun tietoon perustuvaa osaamista eikä viranomaisvalvontaa, nousevat riskit avunsaamisen mahdollisuuksia suuremmiksi. Parhaimmillaan uskomushoidoista ja superlupauksista ei ole hyötyä, mutta huonoimmillaan niistä voi olla suurtakin haittaa.
Myös medialla on vastuu. Naistenlehtien pääjutuiksi ja keskusteluohjelmien ”asiantuntijoiksi” nostetaan jatkuvasti mielen toiminnasta puhumaan ihmisiä, joilla ei siihen ole koulutusta tai joiden tietotaito on pinnallista ja harhaanjohtavaa.
Mielen mekaniikan ymmärtäminen ja hoitaminen vaatii ammattilaiselta vahvaa ymmärrystä myös oman mielen rajoitteista sekä ennen kaikkea kykyä luoda vahva luottamussuhde, jossa vaikeuksia voi yhdessä turvallisesti tutkia.
Aivan kuten ihmiskeho, myös mieli voi sairastua ja särkyä elämän varrella. On normaalia tarvita apua mielen pulmien kanssa. Jos läheisten tuki ei auta, kannattaa kääntyä mielen oikeiden ammattilaisten puoleen. Suurten ja nopeiden muutoslupausten tulisi toimia hälyttävinä merkkeinä, ei ihailun kohteina.
Juuri silloin, kun mieli on muutenkin herkillä, on kaikkein tärkeintä olla sellaisen avun piirissä, joka tuo varmasti helpotusta ja turvaa eikä lisää hämmennystä tai kohtuuttomia odotuksia.
 
http://www.hs.fi