Позвонить - 358 - 40 - 5689681

Home » Из личного опыта » Kun aloin käydä terapiassa…

Kun aloin käydä terapiassa…

Enää terapiassa käyvä ei saa heti hullun leimaa, mutta ei siitä silti ole aina helppoa mainita, kirjoittaa toimittaja Inka Simola.

45 minuuttia olet pääosassa. 45 minuuttia ilman kännykkää. 45 minuuttia joku on läsnä vain sinua varten. Kuuntelee. Kohtaa.

Siinä on jotain, joka liikuttaa minua syvältä. Ja se on myös syy, miksi terapian aloittaminen on todennäköisesti elämäni paras päätös.

Nykyään terapiaan ei liity yhtä suurta häpeää kuin parikymmentä vuotta sitten, mutta ei siitä silti ole yhtä luontevaa puhua kuin vaikkapa hierojalla käymisestä. Vaikka tavallaan kyse on samasta asiasta. Molemmista haetaan apua jumeihin tai yritetään ehkäistä niitä.

Kun aloitin terapian, otin sellaisen linjan, etten salaile sitä. Eräällä vappulounaalla mainitsin asiasta sukulaisilleni. Pöydän valtasi hiljaisuus. Yksi kaivoi kännykän, toinen kiinnostui kellostaan ja kolmas alkoi pälyillä, millaiset seinät ravintolassa oli. Kukaan ei sanonut sanaakaan.

Yksi rikkoi lopulta hiljaisuuden ja esitti huolensa siitä, että toivottavasti kaikki rahani eivät kulu terapiaan. Vastasin, että sama raha minulla saattaa mennä yhden illan aikana baarissa. Tai lähikaupassa, jos innostun tekemään heräteostoksia, vaikka olen alun perin lähtenyt hakemaan sieltä vain maitoa.

Vaivaannuttava keskustelu päättyi 50-luvulla syntyneen sukulaiseni sanoihin. ”Ei ennen mitään terapioita ollut, silloin kai tartuttiin pulloon.”

Niin… Onneksi nykyään on muitakin mahdollisuuksia.

www.menaiset.fi

 

Добавить комментарий

Ваш e-mail не будет опубликован. Обязательные поля помечены *