Рубрика: Мудрые мысли

Elämä on ongelma, joka ei ratkea – filosofi varoittaa positiivisen ajattelun riskeistä.

Filosofi Sami Pihlströmin mukaan elämässä tärkeintä on moraali, ja juuri siinä jokainen epäonnistuu jatkuvasti. Jotta moraalinen toiminta ylipäätään olisi mahdollista, pitää katse kääntää negatiiviseen, elämän synkkiin puoliin. Siinä missä positiivinen ajattelu pohtii lätkäjoukkueen menestymistä, negatiivinen filosofia tutkii keskitysleirin kärsimyksiä.
Uskonnonfilosofian professorin Sami Pihlströmin uusi kirja on otsikkonsa mukaisesti käsky. Teoksen nimi on Ota elämä vakavasti – Negatiivisen ajattelijan opas (2018).
Elämän ottaminen vakavasti tarkoittaa keskittymistä kielteiseen: pahuuteen, kärsimykseen, kuolemaan ja syyllisyyteen. Se tarkoittaa kriittistä ajattelua, joka on moraalin edellytys ja johtaa parhaimmillaan vaatimukseen korjata vääryydet.
– En pyri moralisoimaan ja arvostelemaan muiden tapoja suhtautua moraaliin. Koko jutun ytimessä on se, että meidän pitäisi tarkkailla omia epäonnistumisiamme moraalin alueella, Pihlström sanoo.
Hän esittää myös, että nykyään kovin suosittu “positiivinen ajattelu” uhkaa murentaa moraalin perustan. Ajattelutapa näkyy siinä, miten konsultit kehottavat yksilöä korjaamaan asennettaan ja poliitikot korostavat ratkaisukeskeisyyttään. Yksilön kärsimykset ja yhteiskunnan epäkohdat selitetään pois, kun ne alistetaan suuren yhteisen päämäärän tavoittelulle.
Tällöin moraalinen pohdintakin muuttuu vain yhdeksi välineeksi, jonka avulla havitellaan esimerkiksi hyvinvointia tai kilpailukykyä. Silloin moraalinen toiminta ei ole enää päämäärä itsessään ja lakkaa siksi olemasta moraalista.
Pihlströmin mukaan maailman syvällisempi ymmärrys vaatii negatiivisen ajattelun metodia: sitä että positiivisiakin asioita katsotaan niiden poissaolon kautta. Luottamuksen merkitys paljastuu, kun ymmärtää, mitä tarkoittaa luottamuksen pettäminen.

Sami Pihlström on uskonnonfilosofian professori Helsingin yliopistossa. Kuva: Teemu Laaksonen / Yle.

Seuraavassa professori Sami Pihlström kommentoi kirjansa pohjalta laadittuja väitteitä. Niiden muotoilu ja kursivoidut esittelyt ovat toimittajan tulkinta kirjan pääviestistä.

Väite 1: Moraali alkaa toisen ihmisen kärsimyksen tunnustamisesta

Moraali on reagoimista maailmassa esiintyvään kärsimykseen ja pahuuteen. Ihmiselle tulee huono omatunto, kun hän tajuaa, ettei huomaa toisten kärsimystä eikä pysty sitä lieventämään. Ihmisen tehtävä on ottaa huomioon toiset ihmiset, mutta juuri siinä hän epäonnistuu.

Pihlström ei kuitenkaan tarkoita sitä, että moraali perustuisi ihmisen kykyyn tuntea empatiaa toista ihmistä kohtaan. Vaikka empatia sinänsä on arvokasta, se on liian sattumanvarainen asia ollakseen moraalin perusta. Toisin sanoen, jos jollakulla ei olisi empatiakykyä, hänellä ei silloin myöskään olisi velvollisuutta toimia moraalisesti.
– Todellinen ongelma on se, osaammeko ottaa moraalisen näkökulman ihmiseen, johon ei voi suhtautua kovin empaattisesti, Pihlström sanoo.

Väite 2: Mikään päämäärä ei voi oikeuttaa kärsimystä

Kuten filosofi Emmanuel Levinas on huomauttanut, epämoraalisuus alkaa toisen ihmisen kärsimyksen oikeuttamisesta. On moraalisesti väärin kehittää lääke tuskallisin ihmiskokein, vaikka uusi lääke pelastaisi miljoonia ihmisiä. Samoin on väärin kiduttaa pommin kätkenyttä terroristia, vaikka siten saataisiin estettyä tuhoisa pommi-isku. Elämän kunnioittaminen on moraalinen hyve jopa sodassa. On vältettävä väkivaltaa, vaikka se vaarantaisi oman maan säilymisen itsenäisenä. Reaalipoliittisesti ajatus on absurdi, mutta moraalin kannalta toiminnan seurauksilla ei ole väliä.

Pihlström esittää pienen varauksen. Hän ei kirjassaan tarkoita pientä, arkista kärsimystä, vaan käsittelee esimerkiksi holokaustin kaltaista kolossaalista epäoikeudenmukaisuutta.
– Kun lapsi viedään rokotettavaksi, hän ei ymmärrä pistämisen aiheuttaman kärsimyksen merkitystä, mutta silti rokottaminen on lapselle hyväksi eli oikeuttaa kärsimyksen.
Pihlströmin mukaan on kuitenkin tärkeää vastustaa ajatusta, että tarkoitus aina pyhittää keinot. Myös tekojen seurauksilla on väliä, mutta ei ole mitenkään selvää, että hyvillä seurauksilla voisi kuitata koetut kärsimykset.
Samalla hän korostaa, että ei halua muotoilla ehdottomia moraalisia ohjeita – vaikkapa sotaan liittyen.
– En siis kannata sellaista pasifismia, jonka mukaan sotaan ryhtyminen ei olisi koskaan oikeutettua. On olemassa oikeutettuja sotia, vaikka ne voivat olla harvinaisia. Esimerkiksi talvisota oli melko lähellä sellaista. Jatkosota on paljon problemaattisempi.
Toisin sanoen, talvisodassa Suomen oli oikeutettua puolustautua Neuvostoliiton hyökkäystä vastaan, Pihlström täsmentää.

Väite 3: Jokainen ihminen on syyllinen, mutta silti kunnioituksen arvoinen

Ihmisenä oleminen on syyllisenä olemista, ja se mahdollistaa moraalin. Ihminen on syyllinen, vaikka ei olisi tehnyt mitään väärää. Tämä ei tarkoita esimerkiksi rikosoikeudellista syyllisyyttä, vaan kumpuaa siitä, että moraalissa ihminen jää aina vajaaksi. Vaikka hän tekisi “oikein”, on mahdollista ajatella, että jossain yhteydessä se olisi väärin tai olisi ollut syytä tehdä jokin tärkeämpi oikea teko. Jatkuva mahdollisuus olla syyllinen on edellytys sille, että ylipäätään voi olla moraalinen näkökulma maailmaan.
Samaan aikaan jokaista kanssasyyllistä eli muita ihmisiä on pyrittävä auttamaan. Ja autettavaa on kunnioitettava ihmisenä, jolla on rikkomattomat ihmisoikeudet ja ihmisarvo – riippumatta siitä, jakaako hän itse nämä samat kunnioittamisen normit. Näin ollen keskitysleirin vartijaa, Breivikiä ja Turun puukottajaterroristiakin on kunnioitettava ihmisenä. Moraali velvoittaa, vaikka inhoaisimme tai vihaisimme toimintamme kohdetta.

Jos ajatellaan, että kaikki ovat syyllisiä, voi käydä niin, että kukaan ei ole syyllinen. Tai ainakin jaettu syyllisyys lievittää vahingollisella tavalla ihmisen omaa syyllisyyttä. Pihlström korostaa Fjodor Dostojevskia seuraillen, että oman syyllisyyden painottaminen vaatii jatkuvaa itsekriittisyyttä.
– Dostojevski esittää Karamazovin veljeksissä, että jokainen ihminen on syyllinen kaikkien synneistä, mutta minä enemmän kuin kukaan muu. On korostettava omaa vastuuta ja syyllisyyttä.
Joukkomurhaaja Anders Behring Breivikin kunnioittaminen tarkoittaa sitä, että hänen perusoikeutensa pitää taata, eikä häntä pidä esimerkiksi lynkata. Se ei tarkoita, että hänet pitäisi vapauttaa tekojensa seurauksista.
– Breivik ja muut vastaavat ansaitsevat tottakai hyvin ankarat rangaistukset, mutta rangaistusjärjestelmän pitää perustua ihmisen kunnioittamiseen.

Jos ottaa asiat moraalin kannalta vakavasti, haikeudesta tulee elämän pohjavire.

Väite 4: Ihminen elää surun keskellä

Elämää eletään surun kautta, ei ilon. On ihmisen osa olla surun, kuoleman ja rajallisuuden keskellä. Jos ottaa asiat moraalin kannalta vakavasti, haikeudesta tulee elämän pohjavire. Kaiken katoavaisuus aiheuttaa jatkuvaa huolta. Suru koskee tapahtuneita kauheuksia ja tapahtumatta jääneitä hyviä asioita eli lopulta elämän rajallisuutta. Samalla ihminen joutuu koko ajan kysymään, onko hänen elämällään merkitystä. Hyvyys voi nousta oman ja toisten kuolevaisuuden tajuamisesta.

Pihlström kehottaa ottamaan vakavasti, paitsi oman, myös toisten kuolevaisuuden.
– Jokaisella ihmisellä on rajallinen elämä, joka on jollain erityisellä tavalla merkityksellinen juuri hänelle, ja jota juuri sen takia on suojeltava.

Väite 5: Moraali ei ratkaise ongelmia, vaan nostaa ne esiin

Ei ole helppoa toimia moraalisesti oikein. Ihmisen valtaa moraalinen hämmennys, koska hän ei tiedä, mikä lopulta on oikein, ja se tuottaa tuskaa. Moraalista ei voi ottaa lomaa, koska se velvoittaa aina. Ihminen ei koskaan täytä moraalin vaatimuksia. Moraali punnitaan nimenomaan silloin, kun ihminen epäonnistuu. Moraalissa ei jaeta Nobelin palkintoja, kuten filosofi Raimond Gaita on huomauttanut.

Pihlströmin mukaan käsitys ongelmien luonteesta hämärtyy, jos asioiden moraalinen tarkastelu nähdään ennen kaikkea ongelmien ratkaisemisena.
– Tietyt asiat näyttäytyvät ongelmallisina juuri siksi, että on olemassa moraali, eikä päinvastoin.
Muutenkin Pihlström vastustaa yhteiskunnassa leviävää ratkaisukeskeisyyttä, joka ohittaa todellisuuden monitahoisuuden ja tulee siten itse asiassa estäneeksi kestävämpien ratkaisujen löytämisen. Hän kaipaa yhteiskunnalliseen keskusteluun enemmän kriittisyyttä ja asioiden ottamista vakavasti.
– Kirjani on filosofisen jahkailun puolustus liioiteltua ratkaisukeskeisyyttä vastaan; siis sellaista ajattelua, jossa vain reippaasti tartutaan toimeen myönteisellä asenteella ja kääritään hihat, jotta päästään eteenpäin.

Kirjani on filosofisen jahkailun puolustus liioiteltua ratkaisukeskeisyyttä vastaan: siis sellaista ajattelua, jossa vain reippaasti kääritään hihat, jotta päästään eteenpäin.

Väite 6: Moraalista ei ole hyötyä

Moraali ei ole väline hyvän olon tai menestyksen saavuttamiseksi. Moraali ei lähde siitä, että ihminen tekee hyviä tekoja, vaan siitä, että ihminen potee huonoa omaatuntoa, kun ei pysty toimimaan moraalisesti. Usko omaan hyvyyteen turmelee moraalin. Myöskään hyvän teon hyvät seuraukset eivät tee teosta moraalista. Jos ajatellaan, että vaikkapa kiitollisuus tai kunnioitus ovat “hyviä”, koska niistä on hyötyä ihmisyhteisössä, nämä sinänsä arvokkaat asiat muuttuvat välineiksi johonkin muuhun. Ja se tuhoaa niiden moraalisen arvon.

Pihlströmin mukaan moraalia ei pidä perustella moraalin ulkopuolisilla syillä.
– Emme lähde moraaliseen tarkasteluun siksi, että sillä saavutettaisiin jotain muuta. Se ei ole väline mihinkään.
Pihlström ei kuitenkaan halua suoralta kädeltä torjua seurausetiikkaa, kuten utilitarismia. Siksi hän loiventaisi muutamaa yllä esitettyä väitettä. Esimerkiksi sitä, mitä usko omaan hyvyyteen tekee moraalille ja sitä, mikä on hyvien seurausten merkitys.
Vaikka ei väittäisi noin ehdottomasti kuten yllä, pitää kuitenkin olla varuillaan. Kannattaa pohtia esimerkiksi, olenko niin hyvä, kuin uskon olevani. Ja muistaa, että teon seuraukset eivät voi yksin tehdä teosta moraalista.
– Hyvien ja arvokkaiden asioiden välineellistämistä on syytä varoa, koska se uhkaa turmella niiden moraalisen arvon.

Väite 7: Maailman pahuudelle ei löydy selitystä

Kristinuskon piirissä maailman pahuus on aiheuttanut epäilyksen Jumalan olemassaolosta. Ongelmaan on vastattu teodikeoilla eli erilaisilla tavoilla selittää ja oikeuttaa pahuutta niin, että kaikkivoipa Jumala on edelleen mahdollinen. Esimerkiksi käy ajatus, jonka mukaan maailman pahuus auttaa sitä vastustavia ihmisiä kehittymään moraalisesti paremmiksi. Teodikea-ajattelu yrittää luoda pahuudelle kokonaisselityksen ja tarjota siten ihmisille ymmärrystä ja elämälle onnellisen lopun.
Moraali edellyttää vastakkaista lähestymistapaa. Pahuus horjuttaa ihmisen mahdollisuutta käsittää maailmaa, mutta pahuutta ei voi selittää pois. Jos niin yrittää tehdä, ei kunnioita pahuuden uhreja. Pahuus jää, ja on jätettävä, avoimeksi. Muuten uhrin kärsimys menettää merkityksensä ja katoaa.

Pihlström korostaa, että maailmassa tapahtuvia pahoja asioita voi tietenkin tutkia ja selittää tieteellisesti. Mutta jos vääryyksille antaa kaiken kattavan selityksen, se lakaisee pahuuden maton alle ja jättää huomiotta uhrin kokemuksen kärsimyksen mielettömyydestä.
Pihlströmin mielestä on väärin mennä selittämään holokaustin uhrille, että hänen kärsimyksensä on hinta, joka pitää maksaa siitä, että Jumala on luonut ihmiselle vapaan tahdon.
Teodikea-ajattelu liittyy ennen kaikkea kristinuskoon, mutta siitä juontuvia ajattelu- ja puhetapoja löytyy myös maallisesta todellisuudesta. Vaikkapa siitä, miten poliitikot oikeuttavat leikkauspolitiikkansa: pahalta tuntuu, mutta tällä tavalla kansantalous pelastetaan.
– Kaikuja kuuluu myös konsulttikielessä, tässä “positiivisen kehittämisen” jargonissa. Siinä mennään kohti jotain yleisesti positiivista olotilaa, jonka perusteella kaikki kärsimykset ovat oikeutettuja.

Väite 8: Kun positiivinen filosofia tutkii lätkämatsia, negatiivinen filosofia katsoo keskitysleiriin

Jääkiekko-ottelu on esimerkki, jonka kautta voi pohtia onnistumista ja tiimityötä. Voi miettiä, miten toisilleen syöttelemällä pelaajat saavat aikaan nosteen, joka vie voittoon. Keskitysleiri puolestaan on esimerkki siitä, miten moraalinen yhteisö tuhotaan väkivaltaisesti. Holokausti on ihmiskunnan historian filosofisesti merkittävimpiä tapahtumia. Se mullisti moraalisen ajattelun.

– On negatiivisen ajattelun hengen mukaista katsoa, mitä tapahtuu, kun tiimipelaaminen ei onnistu, kun tuhotaan edellytykset toimia yhdessä ja ottaa toiset huomioon.
Pahuutta ja tarkoituksetonta kärsimystä on käsitelty filosofiassa aina, mutta Pihlströmin mukaan 1900-luvun tapahtumat, holokausti niistä äärimmäisenä esimerkkinä, pakottavat ajattelemaan kaiken alusta asti uudestaan. Samaa ovat esittäneet monet filosofit toisen maailmansodan jälkeen.
Pihlström ei halua mystifioida juutalaisten kansanmurhaa tai mitään muutakaan historiallista tapahtumaa. Holokaustia voidaan tutkia ja selittää, mutta samalla se pakottaa harkitsemaan uudelleen aiempia tapoja jäsentää maailma. Ja aivan erityisesti tämä koskee etiikkaa.
– Pitää lähteä ihan perustasolta: mitä se ylipäätään tarkoittaa, että otetaan moraalinen suhde maailmaan.

Holokausti mullisti moraalisen ajattelun.

Summa summarum: ihmisen maailma on moraalin maailma

William Jamesin (1842–1910) pragmatistista filosofiaa seuraten Sami Pihlström toteaa kirjassaan, että ihminen ei voi tarkastella maailmaa ilman arvoja. Ei ole olemassa täysin puhdasta ja neutraalia katselukulmaa, koska katselemiseen liittyy aina myös pohdintaa katsojan omasta asemasta maailmassa. Moraali on mukana kaikessa, mutta ei millä tavalla tahansa.
‒ Emme pyri toimimaan moraalisesti oikein, jotta saavuttaisimme jonkin toisen päämäärän.
Pihlströmin mukaan moraalin maailmassa toimiminen edellyttää nimenomaan sellaista negatiivista filosofiaa, jota edellä on kuvattu. Se ei kuitenkaan tarkoita vajoamista kyynisyyteen ja pessimismiin. Vaikka maailma jäsentyykin terävämmin negatiivisen tarkastelun kautta, on kielteisen ja myönteisen välillä oltava jonkinlainen tasapaino.
Pihlström tarjoaa eräänlaiseksi keskitieksi William Jamesin ehdottamaa meliorismia, jota ei juuri tunneta pragmatismin ulkopuolella. Meliorismi pitää sekä optimismia että pessimismiä huonoina elämänasenteina, koska kumpikin johtaa lopulta siihen, että ei kannata tehdä mitään.
– Meliorismi on siinä välissä. Se myöntää, että asiat voivat mennä pieleen, mutta silti voidaan tehdä jotakin, Pihlström sanoo.
yle.fi