Tietoa itsemurhasta.

APUA ITSETUHOISUUTEEN

Itsemurhan riskitekijät

• Aikaisemmat itsemurhayritykset ja riittämätön apu
• Mielenterveyden häiriöt – etenkin masennus
• Lähipiirissä tapahtuneet itsemurhat ja läheisten sairastamat mielenterveyden häiriöt
• Päihdeongelmat
• Pitkäaikaiset, etenkin kipua aiheuttavat sairaudet
• Yhteiskunnan arkielämästä syrjäytyminen
• Elämän kriisit silloin kun niihin liittyy näköalattomuutta, toivottomuutta tai impulsiivisuutta

Itsemurhariskin tunnistaminen – itsemurhariski on suuri, jos henkilö

• puhuu halustaan kuolla
• etsii itselleen keinoa tappaa
• puhuu tuntevansa itsensä toivottomaksi tai merkityksettömäksi
• puhuu olevansa umpikujassa tai tuntevansa sietämätöntä kipua
• puhuu olevansa muille taakkana
• lisää alkoholin tai lääkkeiden käyttöään
• käyttäytyy ahdistuneesti, kiihtyneesti tai levottomasti
• nukkuu liian vähän tai liian paljon
• vetäytyy omiin oloihinsa tai tuntee itsensä etääntyneeksi
• osoittaa raivoa tai puhuu kostavansa
• liikkuu tunnetiloiltaan äärimmäisyydestä toiseen

Itsemurhan vaara on sitä suurempi, mitä useampi yllämainituista seikoista täyttyy.

Miten auttaa itsemurhaa harkitsevaa? Mihin voin ottaa yhteyttä?

Jos joku jonka tunnet on itsemurhavaarassa, toimi näin:

• Älä jätä häntä yksin.
• Poista hänen ulottuviltaan aseet, alkoholi, lääkkeet, huumeet ja terävät esineet.
• Soita valtakunnallisen kriisipuhelimen numeroon 010 195 202 (ma-pe klo 09-07, la ja su klo 15-07).
• Jos tarvitset välitöntä hätäapua, soita yleiseen hätänumeroon 112.
• Vie hänet sairaalan päivystykseen tai pyydä muulla tavoin heti apua terveydenhuollon ammattilaisilta.

Lisää itsemurhien ehkäisystä: www.thl.fi/mielijapaihde

ITSETUHOISET AJATUKSET

Itsemurha-ajatusten taustalla on usein hoitamaton masennus. Itsetuhoisuuden kanssa painivia on syytä muistuttaa, että tilanteeseen – oli se kuinka ahdistava tahansa – on mahdollista saada tehokasta apua. Ensimmäinen askel on itsetuhoisista ajatuksista puhuminen esimerkiksi kriisityöntekijän, terveydenhoitajan tai ystävän kanssa.
Suomen Mielenterveysseuran ylläpitämältä e-mielenterveys.fi-sivustolta löytyy valtakunnallisen kriisipuhelimen ja muiden auttavien tahojen yhteystiedot.
Lisätietoa ja apua itsemurhan tehneen läheisille: http://www.surunauha.net/itsjalah.html
Lisätietoa itsemurhasta Suomessa: http://www.surunauha.net/itsuomes.html
Apua itsemurha-ajatuksiin: http://www.e-mielenterveys.fi/itsemurha/

ITSEMURHA SUOMESSA

Itsemurha vaikuttaa syvästi yhteiskuntaamme. Noin 10 000 suomalaista jää vuosittain suremaan läheisen itsemurhaa.
Itsemurhien määrä Suomessa on viime vuosikymmenien aikana kääntynyt hieman laskuun. Itsemurhakuolleisuus nousi koko itsenäisyytemme ajan aina vuoteen 1990, jolloin tehtiin 1520 itsemurhaa. Itsemurhien ehkäisyprojektin aikana 1986-1995 määrä saatiin laskuun, ja luku on sen jälkeen ollut pysynyt suhteellisen tasaisena.
Joka vuosi noin 900 suomalaista päättää edelleen elämänsä oman käden kautta. Päivittäin itsemurhan tekee Suomessa siis keskimäärin kaksi ihmistä. Itsemurhien vähenemistä varjostaa nuorten itsemurhien lisääntyminen ja naisten itsemurhien osuuden kasvu. Myös vanhukset ja lapset voivat ajautua itsemurhaan, tosin harvemmin. Eniten itsemurhia tekevät keski-ikäiset miehet.
Suomi kuuluu yhä kansainvälisessä vertailussa itsemurhatilastojen kärkeen. Suomessa tehdään muihin EU-maihin verrattuna lähes kaksinkertainen määrä itsemurhia suhteessa väestöön. Itsemurhien määrää kuvaa vertailu muihin tilastoihin: vuonna 2011 tapaturmissa kuoli 2383, niistä tieliikenteessä 291, itsemurhaan päätyi 912 suomalaista. Osa itsemurhista luetaan päihdekuolemiksi tai liikenneonnettomuuksiksi. Useimmat meistä tuntevat tai tietävät jonkun, joka on tehnyt itsemurhan.

Jäljelle jää suru

Mitä 900 itsemurhaa vuodessa käytännössä tarkoittaa? Se merkitsee paitsi itsemurhaan päätyneiden kokemaa tuskaa, myös jäljelle jäävien läheisten hiljaista surua ja pahimmillaan toimintakyvyttömyyttä. Itsemurha on ihmiselämän suurimpia tragedioita.
Itsemurha on Suomessa myös yhteiskunnallisesti merkittävä ilmiö. Itsemurhan tehneet jättävät jälkeensä joka vuosi yhteensä noin 10 000 surevaa läheistä. Itsetuhoisuus vaikuttaa suoraan myös terveyden- ja sosiaalihuollon ammattilaisten työhön.
Läheisen ihmisen itsemurha aiheuttaa traumaattisen kriisin, ja suruaika on pitkä ja yksinäinen prosessi. Se voi lamauttaa ja eristää – ja usein johtaa masennukseen ja itsetuhoisiin ajatuksiin. Ristiriidat surevien läheisten kesken ovat yleisiä.
Itsemurhan tehneen läheiset kärsivät unihäiriöistä, keskittymiskyvyn puutteesta ja erilaisista pelkotiloista. Ne uuvuttavat ja hankaloittavat esimerkiksi ihmissuhteiden ylläpitoa ja työelämässä toimimista. Tilannetta pahentaa se, että tukijoita voi olla vaikea löytää: moni kyllä haluaisi auttaa, muttei tiedä mitä sanoa tai miten käyttäytyä. Läheisen itsemurhan kokenut tarvitsee aina apua ja tukea läheisiltä, vertaisilta ja ammattiauttajilta.

Olisinko voinut estää sen?

Läheisen itsemurhan kokeneet tuntevat usein surun rinnalla syvää syyllisyyttä tapahtuneesta. On tärkeää ymmärtää, että itsemurhaan kuollut joutui itse kokemaan ylivoimaisia pelon, häpeän, pettymyksen tai surun tunteita. Itsemurha on hyväksyttävä tapahtumana, johon olivat vaikuttavat biologiset, psykologiset, sosiaaliset, yhteiskunnalliset ja kulttuuriset tekijät. Yleensä itsemurhaa edeltää yksi tai useampi laukaiseva tekijä, esimerkiksi sairaus tai elämänmuutokseen liittyvä kriisi ja itsetunnon menetys.
Itsetuhoisuudessa on usein kyse nimenomaan tarpeesta päästä eroon sietämättömästä olotilasta, ei niinkään tahdosta kuolla. Siksi itsemurhia on mahdollista ehkäistä oikeanlaisella avulla eli itsetuhoisia ajatuksia käsittelemällä ja hoitamalla.
Läheisen itsemurhan kokeneet käyvät läpi pitkän ja vaikean suruprosessin shokista työstämiseen ja uuteen alkuun. Suru on myös jokaisella erilaista. Jotkut yrittävät käsitellä tapahtunutta yksin, toiset haluavat puhua tapahtuneesta ystävien kanssa. Yhtä auttaa keskittyminen liikuntaan tai työntekoon, toinen tarvitsee lepoa ja hiljaisuutta. Oli suru minkälaista tahansa, keskustelu ammattiauttajan ja vertaisten kanssa on yleensä tarpeen. Silloin huomaa, että muutkin ovat kokeneet samanlaisia tunteita ja lopulta selvinneet toivottoman tuntuisesta tilanteesta, vaikka suru viekin vuosia.