Psykoterapeutin pitää työskennellä myös itsensä kanssa, jotta potilas saa hoidostaan parhaan hyödyn, sanoo tutkija.
Psykoterapeutin omat ominaisuudet vaikuttavat hoidosta saatavaan hyötyyn – siksi terapeutti kannattaa valita huolella ja omaa tunnetta kuunnellen, sanoo pitkän linjan psykologi ja koulutuspsykoanalyytikko Pirjo Lehtovuori.
Hän tutki väitöstutkimuksessaan yli kuudenkymmenen koulutetun psykoterapeutin henkilökohtaisia ominaisuuksia ja arvioi niiden vaikutusta potilaiden hoidosta saamaan hyötyyn.
Kaikki kokemamme muokkaa meitä, eikä terapeutti ole siitä mitenkään irrallinen.
PIRJO LEHTOVUORI
Kävi ilmi, että psykoterapeutin liika asiallisuus, neutraalius sekä terapeutin verkas yksinkerronta saattoivat olla potilaan näkökulmasta epäsuotuisia piirteitä.
– Neutraalius on tietyllä tavalla ihan perusasia psykoterapiassa. Psykoterapeutin tulee aina säilyttää riittävä neutraalius ja kunnioitus, eikä terapeutti missään nimessä tuo omia asioitaan potilaan hoitoon, Lehtovuori korostaa.
Liika voi kuitenkin olla liikaa.
– Jos potilaalle tulee olo, että missäköhän tuo terapeutti nyt on, niin se ei ole hyvä asia. Se voi kieliä siitä, että terapeutti on potilaalle huonosti emotionaalisesti saatavilla.
Psykoterapeutti (siirryt toiseen palveluun)on suojattu ammattinimike, jonka käyttö edellyttää psykoterapeuttikoulutusta. Nykyisellään sitä antavat yliopistot ja yksityiset psykoterapiakoulutusyhteisöt.
Koulutus sisältää muun muassa koulutettavan oman psykoterapeuttisen hoitoprosessin.
Terapeutti ei saa provosoitua
Työkseen muun muassa psykoterapeutteja ja psykoanalyytikoita kouluttava Lehtovuori pitää tärkeänä, että psykoterapeuttikoulutuksessa pureudutaan syvälle jokaisen opiskelijan itseen.
Se tarkoittaa, että psykoterapeutiksi haluavan tulee käydä oma monivuotinen koulutuspsykoterapia.
Nykyisin sen määrä vaihtelee psykoterapeuttikoulutuksissa 80 tunnista kouluttajakoulutuksen jopa 500 tuntiin.
– Paljon puhutaan kiintymyssuhteista, ja siitä miten sisäistämme jo lapsena meitä lähellä olevista hoitajista malleja. Kaikki kokemamme muokkaa meitä, eikä terapeutti ole siitä mitenkään irrallinen, Lehtovuori huomauttaa.
Terapeutin pitää olla ihmisenä riittävän erilainen, jotta pystyy rakentamaan potilaaseen uutta.
PIRJO LEHTOVUORI
Hän haluaisi, että jokainen psykoterapeutti myös aktiivisesti pohtisi omia vaikeuksiaan ja työstäisi niitä.
– On tyypillistä, että potilas näkee psykoterapeutissa vaikkapa oman äidin, isän tai kumppanin hahmoa, ja tuo asioita esiin provosoivasti. Terapeutti ei saa provosoitua, vaan hänen on tärkeää tutkia itsessään, mikä estää häntä ottamasta vastaan potilaan kokemaa.
Lehtovuori aloitti psykologin yksityisvastaanoton pitämisen vuonna 1986. Sittemmin hän on kouluttautunut psykoterapian erikoispsykologiksi (PsL), koulutuspsykoanalyytikoksi ja koulutuslastenpsykoterapeutiksi.
Terapeutin ja potilaan vuorovaikutustilanne on kiinnostanut häntä uran alkuajoista asti.
– Kiinnostus alkoi jo omien opintojen aikana niihin kuuluneen psykoanalyysin kautta. Ja olen halunnut tuoda esiin juuri potilaan näkökulmaa. Nykyaikana kysymys on valitettavan paljon siitä, saako potilas ylipäänsä hoitoa. Sen lisäksi pitäisi puhua sitä, saako hän tehokasta ja hänelle riittävää hoitoa, joka perustuu tarpeeseen.
Täydellistä terapeuttia ei olekaan
Lehtovuori ei löytänyt tutkimuksessaan tilastollisia yhteyksiä psykoterapeutissa positiivisina pidettyjen piirteiden ja koetun hoidon välillä. Joitain nyrkkisääntöjä hän kuitenkin näkee.
– On tärkeää, että potilaalla on tunne läsnäolosta. Terapeutin on kyettävä eläytymään toiseen ja seuraamaan tämän rytmiä. Lisäksi terapeutti pyrkii rakentamaan potilaalle toivoa. Mutta pitää myös pystyä pitämään rajat, Lehtovuori sanoo.
Pitkäaikaiseen kuntoutuspsykoterapiaan pääsy avautui joitakin vuosia sitten yhä useammalle mielenterveyden ongelmista kärsivälle, kun se muuttui harkinnanvaraisesta etuudesta lakisääteiseksi oikeudeksi.
Hoitoon pääsy on monin paikoin yhä vaikeaa, mutta samalla myös yhä useampi prosessissa aloittava etsii itselleen sopivaa auttajaa.
Lehtovuori sanoo, että psykoterapeutin valinta on paras tehdä huolella. Yltiöpäinen «terapeuttishoppailu» ei kuitenkaan kannata.
– Työssäni näen sitä, että potilaat jonkin verran kiertävät etsimässä sataprosenttista psykoterapeuttia, joka olisi juuri minulle täydellinen. Siinä on myös riskinsä, hän toteaa.
– Psykoterapeutin tulisi olla ihmisenä riittävän erilainen, kuin potilaan lapsuuden varhaiset ihmissuhteet, jotta voisi rakentua jotakin uutta.
Lehtovuori suosittaa, että haastattelu- tai arviointikäyntejä yhden terapeutin luona olisi useampia ennen valintaa.
– Minusta ei riitä, että käydään ovella kurkkaamassa yhden kerran. Arviointikertoja olisi hyvä olla vähintään kolme.
Mitään poppaskonstia «sen oikean» terapeutin löytämiseen ei Lehtovuoren mukaan ole.
– Ajattelen, että psykoterapiaan hakeutuva voi luottaa aika pitkälle omaan intuitioon. Tunteeseen siitä, että voi kuvitella luottavansa toiseen ihmiseen.
Pirjo Lehtovuoren väitöstutkimus tarkastetaan Jyväskylän yliopistossa lauantaina 20.1.2018.
