Позвонить - 358 - 40 - 5689681

Home » Из личного опыта » Masennus ei aina näy ulospäin.

Masennus ei aina näy ulospäin.

Masennus ja itsetuhoisuus eivät aina näy ulospäin, muistuttaa kuvapariMielenterveysongelmat pitkien sairauspoissaolojen syynä on kasvanut, selviää Kelan Tutkimusblogin tilastosta. Mitä tehdä, kun voimat loppuvat eikä työnteko enää onnistu? Haastattelimme 26-vuotiasta Maisaa, jonka sairauspoissaolo koulusta jatkuu masennuksen ja ahdistuksen johdosta jo kolmatta vuotta. 

«Minulla oli pitkään ajatus, että aikuisen tulee pärjätä itse ja kyetä tekemään työtä. Sinnittelin pitkään, mutta jos olisin hakenut apua heti, ei masennukseni olisi ehkä koskaan yltynyt näin pahaksi ja sairauslomani näin pitkäksi», vakavan masennusdiagnoosin saanut Maisa aloittaa.

«Vuonna 2010 koin ensimmäisiä hälytysmerkkejä: voimattomuutta sekä kiinnostuksen menettämistä perustavanlaatuisiin asioihin kuten kouluun, ystäviin ja hyvinvointiin. En uskonut tulevaisuuteen, jonka vuoksi nämä asiat eivät kiinnostaneet, mutta samaan aikaan ne tuottivat ahdistusta», Maisa kertoo.

Masentuessa on yleistä, että menettää otteen esimerkiksi koulun tai työn suorittamisesta eikä asioita kohtaan tunne sellaista kiinnostusta ja mielihyvää, kuin ennen. Samaan aikaan huonosti hoidetut työ- tai ihmissuhdeasiat alkavat tuottaa ahdistusta, joka vaikeuttaa asioiden hoitamista ja jaksamista entisestään. Tämä kierre pahentaa masennusta.

«Varasin useita aikoja kriisiapukeskukseen, mutta en koskaan mennyt yhdellekään varaamalleni ajalle, vaan peruin ajan aina samana päivänä. Ajattelin, että minun tulee pärjätä yksin, enkä myöntänyt itselleni että minulla voisi olla mielenterveysongelmia. Ajattelin myös, että joku muu tarvitsee apua kuitenkin enemmän, ja vähättelin ongelmiani.»

Ongelmien vähättelyyn kuului esimerkiksi syiden hakeminen muualta kuin masennuksesta. Maisa kertoo esimerkiksi jättäneensä kolme koulua kesken luullessaan, ettei ala vain ollut hänen juttunsa.

«Myöhemmin olen ymmärtänyt, että pahan olon takia en ollut saanut asioita hoidettua ensimmäisen kouluvuoden aikana, minkä vuoksi ne kasaantuivat toiselle vuodelle. Kasaantuneet työt ahdistivat, ja pakoilin niitä lopettamalla koko homman kesken ja sanomalla itselleni, että ei se vaan ollut sun juttu. Lopetin koulut aina systemaattisesti sen ensimmäisen vuoden jälkeen pakoillessani kasaantunteita töitä ja ongelmia.»

Itkukohtaukset herättivät muiden huolen

Vuonna 2014 Maisa haki jälleen uuteen kouluun ja pääsi omaksi yllätyksekseen unelmien opiskelupaikkaansa, musiikkiopistoon. Koulu oli vaativa, ja jälleen toisen vuoden kohdalla Maisa huomasi olevansa loppu. Unettomuus ja jatkuva väsymys, pahat muistiongelmat, huonommuuden tunne ja ajatukset siitä, että kaikki vihaisivat häntä hankaloittivat arkea.

Kukaan ei osannut aavistaa Maisan pahaa oloa. Hän näyttäytyi muille nauravaisena ja sosiaalisena koulukaverina:

«Minulta kysyttiin usein, että miten sinä voit olla noin iloinen ja positiivinen, vaikka todellisuudessa voin todella huonosti.»

Jossain kohtaa Maisaa alkoivat vaivata yhtäkkiset itkukohtaukset, joita ilmaantui myös kesken oppitunnin. Viimeistään silloin opettajat ymmärsivät, ettei Maisa voi hyvin. Hän pääsi juttelemaan kouluun liittyvästä ahdistuksestaan opinto-ohjaajan kanssa.

«Samoihin aikoihin varasin ajan lääkärille kipeän polven vuoksi. Lääkäriä odottaessa minut valtasi tuttu ahdistus, ja aloin taas itkeä. Vastaanotolla kerroin, että tulin polven takia, mutta oikeastaan minä tarvitsen muunlaista apua», Maisa kertoo.

Hän puhui lääkärille koko tunnin ja sai lähetteen kaupungin psykologille.

«Olen kiitollinen, että sain apua niin helposti. Olen kuullut surullisia tarinoita siitä, että haetaan apua, mutta lääkäri ei ota tilannetta riittävän vakavasti. En tiedä vaikuttiko minun tilanteessani se, että sain lääkärin edessä itkukohtauksen, josta varmasti näki hirveän pahan oloni. Kuitenkin jokaisen tulisi saada apua, vaikka pystyisikin kertomaan hädästään rauhalliseen sävyyn», Maisa sanoo.

«Sairauslomalle jääminen oli elämäni paras päätös»

Käynnit psykologin luona jatkuivat vuoden verran. Varsinaista terapiaa ei ollut järkevää aloittaa vielä tuolloin, sillä Maisan katsottiin voivan niin huonosti, ettei hän olisi hyötynyt terapiasta. Psykologikäynneillä Maisa pääsi purkamaan akuutin hätänsä ja sai kuunteluapua ennen varsinaisen terapian aloittamista.

«Kieltäydyin pitkään sairauslomasta. Ajattelin taas sitä samaa, että aikuisen ihmisen on selviydyttävä, ja koulut on hoidettava. Lopulta oli kuitenkin hyväksyttävä, että on aika mahdoton yhtälö käydä työssä tai koulussa, jos pelkästään suihkussa käynti tai hampaiden harjaaminen tuntuu vaikealta», Maisa kertoo.

Maisa jäi musiikkiopinnoistaan sairauslomalle vuonna 2015 ja pääsi kuntouttavaan paja-toimintaan, jonka kautta hänelle löydettiin myös terapeutti.

Paja-toiminnan on tarkoitus ehkäistä syrjäytymistä ja opintojen keskeytymistä, kasvattaa itsetuntemusta ja -luottamusta, tukea itsenäistymistä ja elämänhallintaa sekä auttaa nuorta kasvamaan. Ohjattuun ryhmätoimintaan kuuluu esimerkiksi liikkumista ja keskustelua, samalla kiinnittäen huomiota mielenterveyttä ja hyvinvointia tukeviin asioihin.

«Nyt kun ajattelen, niin sairauslomalle jääminen oli elämäni paras päätös. Se sai pysähtymään ja näkemään, että hei, miten minä tässä oikeasti voin. Koulu ei vienyt enää voimia, vaan pystyi keskittymään parantumiseen.»

Aluksi sairauslomalla olo ei ollut helppoa. Maisa koki jatkuvaa syyllisyyttä ensimmäisen sairauslomavuotensa aikana ja tunsi, ettei olisi ansainnut kaikkea sitä apua.

«Se on kuitenkin vain osa masennuksen aiheuttamista oireista. Sitä ajattelee, että itsellä ei ole mitään arvoa. Sen takia masennukseen voi olla hankalaa hakea apua», Maisa muistuttaa.

«Ensimmäisen vuoden jälkeen syyllisyyden tunteet kuitenkin helpottivat, sillä oloni parani huomattavasti. Ymmärsin, että vaikka koulu ja työt ovat merkittävä osa elämää, ne voivat silti odottaa. Ensin täytyy hoitaa itsensä kuntoon.»

Masennuksesta voi parantua

Maisa koki helpotusta ajatellessaan, että ottaa ensisijaisesti vastuun itsensä hoitamisesta. Kun se on kunnossa, hän voisi palata normaaliin ja tasapainoiseen elämään. Ajatus siitä, että masennus on väliaikaista ja siitä voi parantua, lohdutti ja helpotti.

«Aluksi oli hankalaa ajatella, että aikaa menee ikään kuin hukkaan. Tuntui, että elämä pysähtyisi sairausloman takia. Olen kuitenkin ymmärtänyt, että sairauslomasta huolimatta elämässäni on tapahtunut paljon, ja olen mennyt henkisellä tasolla eteenpäin. En ole yhtä kuin se, mitä teen työkseni vai teenkö mitään, olen yhtä lailla tärkeä, vaikka olenkin sairauslomalla.»

Kun Maisa alkoi puhua ongelmistaan ystävilleen, hän huomasi, ettei olekaan yksin. Todella monella oli kokemusta masennuksesta tai muista mielen ongelmista, eikä niissä ollutkaan mitään outoa tai hävettävää.

«Paranemisprosessi kestää ja siinä tulee hyviä sekä huonoja hetkiä. Alkuun ne huonot jaksot ovat pitkiä ja hyvät lyhyitä, mutta terapian myötä hyvät jaksot pitenevät koko ajan», Maisa kertoo.

Kuka tahansa saattaa voida huonosti

«Olisi tärkeää, että ihmiset ymmärtäisivät, etteivät masennus tai mielenterveysongelmat näytä miltään tietyltä. Ihminen voi näyttää ulospäin iloiselta ja positiiviselta, mutta sisällä voi kyteä ahdistusta tai jopa itsetuhoisia ajatuksia», Maisa kertoo.

Työ- ja kouluyhteisöissä olisi Maisan mukaan hyvä puhua mielenterveysongelmista, jotta niihin ymmärrettäisiin puuttua ajoissa. On hyvä ymmärtää, ettei suinkaan ole yhteisössä ainut, jolla on ongelmia.

«Minulle tuli yllätyksenä ja helpotuksena, kun opinto-ohjaaja kertoi, että itse asiassa moni koulumme oppilas on kertonut pahasta olosta. Tajusin, etten olekaan se luuseri joka ei selviä tästä, vaan että huonosti voi voida kuka tahansa. Olisinpa tiennyt sen jo aiemmin», Maisa sanoo.

Jos Maisa voisi tehdä nyt jotain toisin, hän sanoo, että hakeutuisi ehdottomasti avun piiriin jo aikaisessa vaiheessa. Yksin ei kenenkään tarvitse, eikä pidä pärjätä.

«Olen myös ymmärtänyt, ettei pahaa oloa tai ongelmia voi lakaista maton alle. Jos jotain pahaa tapahtuu, se saa tuntua pahalta ja siihen pitää reagoida, eikä vain leikkiä ettei tässä mitään sattunut.»

Takaisin kouluun

Maisan sairausloma on jatkunut odotettua pidempään. Aluksi Maisa suostui vain parin kuukauden poissaoloihin kerrallaan, kunnes lopulta oli hyväksyttävä ongelmien laajuus ja suostuttava vuoden sairauslomaan. Tänä vuonna Maisa on suunnitellut palavaansa takaisin musiikkiopintojen pariin, eikä ajatus kouluun palaamisesta enää pelota tai ahdista.

«Sairausloman loppuminen ei tunnu pelottavalta, koska koulussa ymmärretään, että pystyn etenemään hitain askelin. Koulu on aluksi kevennettyä, etten joudu samaan jamaan uudestaan. Koulun alku ei pelota myöskään sen takia, että minulla on nykyisin niin hyvä tukiverkosto ja terapiani jatkuu», Maisa kertoo.

duunitori.fi

 

Добавить комментарий

Ваш e-mail не будет опубликован. Обязательные поля помечены *