Kun yksi uupuu, on se varoitus koko työyhteisölle. On tärkeää tiedostaa, miltä uupumus näyttää ulospäin, jotta uupunutta ei pidetä työpaikalla aikaansaamattomana. Näin työuupuneen toipuminen ja paluu töihin onnistuu.
Kun joku työyhteisössä sairastuu työuupumukseen, pitäisi se ottaa varoituksena koko työyhteisölle.
Tätä mieltä on Susanna Paarlahti, työterveyspsykologian palvelupäällikkö Pihlajalinnasta. Hän vertaa työyhteisön ensimmäistä työuupunutta ihmistä kanarialintuun. Sanonnan mukaan kanarialintuja käytettiin kaivoksissa ilmanlaadun mittareina. Jos kanarialintu lopetti laulamisen, oli se merkki siitä, että ilma on huonoa.
Paarlahti puhui työuupumuksesta viime viikolla Työterveyspäivillä Helsingissä.
Runsaat 15 vuotta työterveyspsykologin töitä tehnyt Paarlahti kertoi tärkeintä olevan se, että kaikki osapuolet saataisiin ymmärtämään ilmiö, joka vaikuttaa uupuneen lisäksi hänen läheisiinsä ja kollegoihin.
Kun uupunut työntekijä tulee psykologin vastaanotolle, hän saattaa olla itkuinen ja hätääntynyt.
”Hän on usein hermostunut siitä, että ne aikaisemmat hallintakeinot, joilla ylirasitusta on yritetty hoitaa, eivät päde”, Paarlahti sanoo.
Esimiehelle tilanne voi näyttäytyä toisenlaisena.
”Uupumusta tulkitaan yksilön alisuoriutumisena tai yksilön kyvykkyyden romahtamisena. Sitä ei välttämättä katsota olosuhdetekijänä.”
Juuri tähän tilanteeseen kanarialintuvertaus käy hyvin.
”Ensimmäinen uupuja työyhteisössä voisi olla tällainen kanarialintu. Sen sijaan, että ryhdytään tutkimaan, mikä yksilössä on vikana, tutkittaisiin, mitkä syyt ympäristössä mahdollistivat tämän asetelman.”
Työkavereille kollegan uupumus voi näyttäytyä huonona käytöksenä, johon ei haluta puuttua. Työkaverit eivät välttämättä halua olla tekemisissä asian kanssa ollenkaan.
Kotona uupuneen puolisokin voi olla tilanteeseen tyytymätön. Uupunut ei jaksa lähteä mihinkään puolison kanssa ja jää sohvalle vain makaamaan töiden jälkeen.
”Puoliso voi kokea uupumuksen hylkäämisenä ja alkaa reagoida siihen hylkäämiseen”, Paarlahti sanoo.
Työuupumus aiheuttaa haasteita vielä työterveydenkin puolella, sillä se näyttäytyy monesti vaikeasti hoidettavana tai masennuksena.
”Ei työterveydessäkään aina tiedetä heti, mitä pitäisi tehdä. Tilanne saatetaan nähdä jonkun toisen tapahtuman kautta, kun huomataan, että uupunut ramppaa toistuvasti eri ongelmien kanssa työterveydessä, eikä mikään tehty tunnu riittävän avuksi.”
Mitä tarvitaan, että toipuminen lähtisi käyntiin?
Koko tämän monien osien vyyhdin selvittämiseksi ja työuupuneen toipumisen käynnistämiseksi tarvitaan kaikilta osapuolilta apua.
Mutta alkuun kaikkein tärkeintä on, että uupunut saa lepoa.
”Ei ole ollenkaan tavatonta, että uupuneilla uni ei ole palauttavaa”, Paarlahti huomauttaa.
Paarlahti ei itse suosittele alkuvaiheessa unen rajoittamista mitenkään. Päinvastoin.
”Annetaan ihmisen nukkua, silloin kun häntä nukuttaa. Jos alkuvaiheessa sairaslomalle jäädessä nukkuu yöt ja valvoo päivät, niin antaa mennä vaan rytmin hetkeksi sekaisin. Sitten pikkuhiljaa lähdetään sitä tasaannuttamaan.”
Käytännössä katsottaisiin siis, mikä uupunutta tuntuu auttavan ja seurattaisiin sitä, eikä pidettäisi byrokraattisesti kiinni tietyistä toimintatavoista.
”Ei niin, että sanotaan, että nämä askelmerkit sinun täytyy nyt astella, tai muuten teet toipumisesi väärin. Meidän pitää yrittää olla joustavia ja tulla sen ihmisen kannalle, että mikä häntä auttaa”, Paarlahti sanoo.
Paarlahden kokemuksen mukaan ne, jotka sitten alkavat levätä pois ehkä vuosienkin uupumusta, nukkuvat paljon.
”He saattavat nukkua kellon ympäri ja sitten vielä kahdet päiväunet päälle. Tätä jatkuu maksimissaan kolme viikkoa. Se kolme viikkoa tuntuu olevan sellainen, että siinä sitten kuitataan vaikka elämän mittaiset univelat, jos elimistö on terve.”
Jos kellon ympäri nukkuminen kestää kolmea viikkoa kauemmin, sitten se ei ole enää tervettä, vaan tilanteeseen saatetaan joutua puuttumaan lääkityksen keinoin.
”Olen huomannut myös, että ehkä se vaikein kognitiivinen kynnys, joka tilanteessa pitäisi ylittää limittyy siihen, että uupunut myös malttaisi päästää irti. Suostuminen irtipäästämiseen pitkän ajan jälkeen on aikamoinen akrobaattitemppu, koska siihen linkittyy ajatus luuseriudesta ja häviämisestä. Jossain määrin kulttuuriimme on niin syvälle iskostunut se, että olen niin kauhean huono, jos en vaan jaksa.”
Miten paluu töihin onnistuu?
Levon jälkeen yöunet alkavat pikkuhiljaa normalisoitua ja lepo alkaa olla taas palauttavaa. Merkkejä palautumisesta ovat esimerkiksi se, että jaksaa harrastaa vähän kevyttä liikuntaa ja tehdä lyhytkestoisia kotiaskareita.
Myös se on merkki palautumisesta, että pystyy taas kohtaamaan muita ihmisiä.
”Sitten kun tällaisia asioita ei tarvitse enää ajatella niin vaikeina, voi alkaa suunnitella töihin paluuta”, Paarlahti kertoo.
Tässä vaiheessa olisi tärkeää saada jo jonkinlainen mielikuva siitä, mihin tehtäviin uupunut on töihin palaamassa. Harvoin kannattaa palata heti täyteen työaikaan ja samaan asetelmaan, josta on juuri jäänyt pois.
Tässä oleellista on juuri tunnistaa se tekijä, joka on työntekijän uupumukseen vienyt, jotta uupumus ei toistu uudestaan.
Työyhteisön kannalta oleellista olisi myös selkeä kommunikointi tilanteesta. Uupumuksesta ei välttämättä tarvitse kertoa työyhteisössä, mutta tehdä silti selväksi, että kollega on poissa pidemmän aikaa, ja hänen palattuaan töihin kerrotaan myös mahdollisesta osa-aikaisuudesta.
”Ettei käy niin, että työntekijä yhtäkkiä tupsahtaa vaikka yhdeksäksi töihin ja häviää jo yhdeltä kotiin. Se herättää epäluuloa työyhteisössä, että mitä se toinen nyt on tehnyt, että hän on tällaiset ”edut” ansainnut. Työyhteisössä kuohahtaa hirveän helposti kateus”, Paarlahti sanoo.
Lopuksi vielä pitää ottaa huomioon se, että kun uupunut on toipunut ja palannut ehkä täysipäiväisesti jo töihin, ei tilanne lopu siihen, vaan sitä pitää seurata.
Työntekijä voi pelätä, että uupumus tulee takaisin. Mitä jos esimies vaihtuu tai tulee sen laukaiseva organisaatiomuutos?
Paarlahden mukaan olisi hyvä, jos työntekijä pääsisi vielä tervehdyttyäänkin käymään muutaman kerran psykologilla, jossa mietittäisiin keinoja ennaltaehkäistä uupumusta ja pohditaan tavat, jotka sopivat työntekijälle.
Pääasia on, että työntekijälle jää keinot seurata ja ylläpitää omaa jaksamistaan.
