Toipuminen etenee usein pitkän aikaa, joskus elämän loppuun saakka, kirjoittaa psykoterapeutti Maaret Kallio.
Olen tehnyt 20 vuotta vastaanottotyötä mielenterveysongelmien äärellä. Kautta aikain yksi kysymys on toistunut: Miksen vieläkään ole toipunut?
Kohtaan psykoterapeuttina sekä toistuvaa että kertaluontoista traumaa, vakavia kriisejä, järkyttäviä menetyksiä ja niistä kumpuavia oireita. Jollakin on masennus, toisella kaksisuuntainen mielialahäiriö, monella vaikeita traumaoireita tai elämän nielevää ahdistusta.
Oireiden juurisyyt ovat usein näkymättömissä. Ulkoisesti jokainen luonani ollut ihminen on kuin kuka tahansa meistä. Mielen suurimmat vahvuudet ja haurain haavoittuvuus piiloutuvat. Päällepäin emme voi toisistamme tietää, miten suuria voimia tai taakkoja sisimmässä kannetaan.
Toipuminen etenee usein pitkän aikaa, joskus elämän loppuun saakka. Ei ole maalia, jota tulisi saavuttaa tai aikarajaa, johon mennessä valmistua. Koettu elämä jättää jälkensä. Niin saa olla.
Vakavat traumat ja mielenterveysongelmat eivät piipahda kylässä, vaan saapuvat usein varkain ja lähtevät hitain askelin. Toipuva mieli tarvitsee armoa ja aikaa.
Toipumisen tärkein tuki on hyväksyvä rauha. Silloin toipumiseen ei liity pakkoa tai kiirettä, vaan se saa edetä omassa ajassaan. Välillä kärsimättömyys nostaa ymmärrettävästi päätään. Surujen ahtauden tai mielen painavuuden tahtoisi jättää jo kokonaan taakseen. Silloin on tärkeää pysähtyä ja huomata, miten pitkälle on jo tullut.
Ei tarvitse olla enempää, ei nopeampi, parempi tai tehokkaampi. On kaikki lupa toipua rauhassa.
Rauha on rohkeutta olla siellä, missä juuri nyt on. Sekä oman että toisen mielen äärellä on askellettava armollisesti. Voi kuunnella ja silittää myöten, muttei tuomita ja pakottaa parantumaan.
Haavoittuneena ihminen kaipaa kuulluksi tulemista ja rauhaa olla sitä, mitä on. Elämän ei tarvitse muuttua entisenlaiseksi. Toipuessa on myös lupa kasvaa – joskus eri suuntaan kuin aiemmin.
Mitä muuttuisi, jos suhtautuisit toipiluuteen rauhaa ja hyväksyntää tarjoten? Rohkaisisit eteenpäin, mutta kuntoa kunnioittaen. Rakastaisit paranevaa hellin sydämin ja kohtelisit kauniimmin.
Silloin toipiluuden ympärille laskeutuu rauha, jossa matkallakin on perillä.
Maaret Kallio
psykoterapeutti
