Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tuoreen tutkimuksen mukaan itsetuhoisuus jää terveydenhuollossa tunnistamatta hyvin usein.
Koko maassa viidennes itsemurhaan kuolleista oli käynyt terveydenhuollon vastaanotolla itsemurhapäivänään ja lähes joka toinen viimeisen elinviikon aikana.
THL on tutkinut noin 2 400 itsemurhatapausta vuosilta 2016–2018. Tulosten perusteella voidaan arvioida, että hoitoon hakeutuminen on yleistynyt, mutta vastaanotolla on edelleen ongelmia tunnistaa itsemurhavaara ja lievittää sitä.
Miksi itsemurhavaara sitten jää huomaamatta, mikä estää ottamasta itsetuhoisuutta puheeksi?
«Kun ei kohdata, puhutaan helpommista asioista: keskitytään flunssaoireisiin, selkäkipuun tai muihin kolotuksiin.»
Marena Kukkonen
– Syitä voi olla monia. Ehkä ei ole osaamista tai uskallusta tai ei pidetä tarpeellisena ottaa asiaa esille. Jotain siinä kohtaamisessa menee pieleen, pohtii Marena Kukkonen, joka työskentelee Mieli ry:ssä itsemurhien ehkäisytyössä.
Kukkosen mukaan kyse voi olla esimerkiksi siitä, että vastaanotolle tullut toivoo, että terveydenhoidon ammattilainen kysyisi asiasta, ja lääkäri tai hoitaja taas ajattelee, että kyllä asiakas ottaa asian esille, jos sen vuoksi on vastaanotolle on tullut.
– Kun ei kohdata, puhutaan helpommista asioista: keskitytään flunssaoireisiin, selkäkipuun tai muihin kolotuksiin, Kukkonen sanoo.
Myös Länsi-Pohjan yleissairaalapsykiatrian poliklinikalla toimiva psykologi Elina Valkonen uskoo, että taustalla on monia syitä, esimerkiksi kiire.
– Ja ehkä keskitytään kehon ongelmiin ja mietitään vaikkapa kipulääkitystä. Ei tulla kysyneeksi, voiko olla muitakin kuin kehollisia tekijöitä, jotka vaikuttavat tilanteeseen, hän miettii.
Vastaanottokäynnin syy jää epäselväksi
Yksi piirre, joka kielii kohtaamisen vaikeuksista on se, että itsemurhapäivänä hoitosuhteessa olleista yli puolelle ei ollut kirjattu käynnin syytä. Tutkimusprofessori Timo Partonen THL:stä pitää tätä huolestuttavana.
– Ei siis tiedetä, mihin apua on haettu. Tätä toimintaa vastaanotoilla pitäisi korjata. Tutkimusaineiston perusteella ei tiedetä tarpeeksi siitä, onko apua tarjottu tai onko ihminen kieltäytynyt hoidosta.
Aiemmin tehdyssä tutkimuksessa on tullut ilmi, että itsemurhakuolemaansa edeltävän kuukauden aikana vastaanotolla käyneistä vain viidenneksen kanssa oli keskusteltu itsetuhoisuudesta.
Yksi keino tehostaa itsemurhien ehkäisytyötä on parantaa erilaisten ammattiryhmien valmiuksia puheeksiottokoulutuksella.
Suoraan kysymykseen saa suoran vastauksen
Miten sitten ihmiset suhtautuvat kysymykseen itsetuhoisuudesta? Suututaanko, loukkaannutaanko?
Ammattilaisten kokemus on, että ihmiset ovat hyvillään huolen osoittamisesta. Suoraan kysymykseen saa suoran vastauksen.
– Ihmiset kyllä rohkeasti ja avoimesti kertovat. He ovat helpottuneita, kun asiasta voi puhua, Valkonen sanoo.
Myös Marena Kukkonen kannustaa suoruuteen. Itsemurhasta puhuminen ei lisää itsemurhavaaraa. Päinvastoin se aukaisee polun siihen, kuinka asiaa lähdetään selvittämään.
Mieli ry:n kouluttaja Harri Sihvola rohkaisee myös muita kuin sote-ammattilaisia ottamaan esille huolen läheisestään.
– Olen ollut monesti ensimmäinen, joka on kysynyt, onko toisella mielessä itsemurha-ajatuksia. Kukaan ei ole loukkaantunut, vaan kaikki ovat olleet hyvin helpottuneita, että joku kysyy.
«Olen ollut usein ensimmäinen, joka on kysynyt itsemurha-ajatuksista. Kukaan ei ole loukkaantunut. He ovat olleet hyvin helpottuneita, että joku kysyy.»
Harri Sihvola
Puheeksiottokoulutus antaa eväitä tarttua asiaan
Suomen synkimpiin itsemurha-alueisiin kuuluvalla Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin alueella alkoi viime syksynä ITRO-hanke, joka eri tavoin pyrkii vähentämään itsemurhia.
Muutamassa kuukaudessa seudulla on järjestetty puheeksiottokoulutus jo 350 henkilölle, jotka työskentelevät esimerkiksi sosiaali- ja terveyspalveluissa, opettajina, seurakunnissa tai järjestötyössä. Muun muassa poliiseja koulutetaan syksyllä.
Puheeksiotto-opetuksen lisäksi annetaan turvasuunnitelmakoulutusta ja koulutetaan alueelle kuusi LINITY- eli lyhytinterventioterapeuttia.
Hankepäällikkö Marena Kukkonen Mieli ry:stä toivoo, että itsemurhien ehkäisytyöstä saataisiin nykyistä systemaattisempaa ja se näkyisi selvästi esimerkiksi opetussuunnitelmissa.
Tarvitaan nopeaa apua ja tiivistä yhteydenpitoa
Yksi osa ongelmaa on tunnetusti se, että vaikka itsemurhavaara havaittaisiinkin, tarpeeksi nopeaa ja riittävää apua ei ole saatavissa läheskään aina.
– Jos seuraava vastaanottoaika häämöttää vasta viikkojen päässä, se voi olla liian pitkä aika, sanoo Timo Partonen THL:stä.
Jonot mielenterveyspalveluihin ovat pidentyneet entisestään korona-aikana.
Yksi THL:n tutkimuksen johtopäätöksistä on, että itsemurhavaaran toteamisen jälkeen käyntejä terveydenhuoltoon tulisi tihentää vähintään viikoittaisiksi, jotta vaaraa pienennettäisiin.
Kaikki haastatellut haluavat muistuttaa, että itsemurhien määrä on Suomessa puolittunut 1990-luvun alkuun verrattuna. Kun tuolloin noin 1 500 suomalaista vuodessa kuoli oman käden kautta, nyt määrä on noin 700.
Edelleen kuitenkin itsemurhaan päätyy joka päivä kaksi suomalaista.
Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.
Vaivaako sua itsetuhoiset ajatukset? Apua saa Lapissa netin ja puhelimen lisäksi paikan päältä – kuuntele 4 vinkkiä
