Kun mielenterveys rakoilee.

Yhä useampi nuori aikuinen jää mielenterveyssyistä työelämän ulkopuolelle. Taustalla voi olla uran tekemiseen liittyvä burnout tai köyhyyttä, hoitoon pääsyn vaikeutta ja uupuminen tukiviidakkoon, kirjoittaa tutkijatohtori Sanna Rikala.
Mielenterveyden ongelmat vievät nuoria aikuisia työelämän ulkopuolelle enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Yleisin diagnoosi on masennus, johon perustuvat sairauslomat ja työkyvyttömyyseläkkeet ovat kaksinkertaistuneet 2000-luvulla.
Sairauslomat ja -eläkkeet ovat kuitenkin vain jäävuoren huippu. Myös työttömyystilastoihin piiloutuu paljon työkyvyn ongelmia. Työn ja koulutuksen ulkopuolella on noin kuudennes nuorista aikuisista. Heidän joukossaan psykiatriset diagnoosit ja työkyvyn ongelmat ovat yleisiä.
Mielenterveysongelmia on totuttu ajattelemaan henkilökohtaisina kriiseinä tai sairauksina, joiden syyt löytyvät yksilön elämänhistoriasta, persoonallisuudesta tai aivokemian häiriöistä. Yksilöllisten syiden taustalta on kuitenkin hahmotettavissa myös yleisempiä, yhteiskunnallisia ja kulttuurisia tekijöitä.
Kun yhä useampi nuori aikuinen jää mielenterveyssyistä sivuun työelämästä, on suuremman kuvion hahmottaminen yksilöllisten tapausten takaa erityisen tärkeää. Mistä kaikesta mielenterveyssyihin liittyvän työkyvyttömyyden kasvussa on kyse? Mitä ilmiö kertoo yhteiskunnasta?

Mielenterveyden sosiologiaa

Kun sosiologi tutkii mielenterveyttä, tarkastelun kohteena voivat olla psyykkisten sairauksien sosiaaliset syyt ja seuraukset, mielenterveyspolitiikka ja -palvelut tai mielenterveyttä koskevat käsitykset yhteiskunnassa. Nuorten aikuisten mielenterveyssyihin liittyvä työkyvyttömyyden tarkastelussa nämä kaikki ovat tärkeitä näkökulmia.
Minulle sosiologinen näkökulma mielenterveyteen tarkoittaa ennen kaikkea sitä, että tutkimus laajentaa psykologian ja lääketieteen yksilökeskeistä ajattelua kiinnittämällä huomiota niihin sosiaalisiin ja poliittisiin olosuhteisiin, joiden puitteissa mielenterveysongelmat muotoutuvat. Se on suuremman kuvion hahmottamista yksilöllisten tarinoiden takaa.
Lähdin kartoittamaan maastoa nuorten aikuisten elämäntarinoita ja näkemyksiä kuuntelemalla. Syrjäytymisen riskitekijöistä tiedetään paljon, mutta nuorten omiin kokemuksiin ja näkemyksiin pohjautuvaa tietoa syrjäytymisen taustoista on hyödynnetty tutkimuksissa toistaiseksi vähän. Olin kiinnostunut siitä, mitä työn ja opintojen ulkopuolelle johtavilla poluilla oikeastaan tapahtuu.

Arkiset ongelmat kasautuvat

Nuorten aikuisten elämänkulkujen tutkimus osoitti, kuinka elämän arkiset ongelmat kasautuvat vähitellen ja muuttuvat lopulta liian painaviksi kantaa.
Monien haastateltavien lapsuusaikaan liittyi vaikeita elämän olosuhteita ja kokemuksia, kuten toimeentulo-ongelmia, lähisuhdeväkivaltaa, vanhempien alkoholismia tai vakavaa, vuosia jatkunutta koulukiusaamista. Ensimmäiset mielenterveyden ongelmat ilmaantuivat yleensä jo peruskoulussa. Syömishäiriöt, paniikkikohtaukset, sosiaaliset pelot ja masennus olivat tavallisia viimeistään toisen asteen opinnoissa.
Moni joutui jättämään oireilun vuoksi opinnot kesken ja päätyi elämään vuoroin työttömänä, vuoroin erilaisia matalapalkkaisia silpputöitä tehden. Jotkin työsuhteista kestivät vuosia, mutta useimmat päättyivät muutaman viikon tai kuukauden jälkeen ahdistuksen ja masennuksen takia. Osa nuorista jäi sairauslomalle, osa irtisanoutui itse tai yksinkertaisesti jätti menemättä töihin. Myös opintoja aloitettiin ja lopetettiin paljon.
Tähän tapaan repaleisiksi voi luonnehtia noin joka toista tutkimistani elämänkuluista. Niissä eripituiset pätkät opiskelua, työtä, työttömyyttä ja sairauslomia seurasivat toisiaan, kunnes nuori jäi pysyvämmin työn ja opintojen ulkopuolelle.
Toisaalta joukossa oli myös monia sellaisia elämänkulkuja, joissa opinnot ja työura etenivät vailla katkoksia, kunnes eteen tuli ensimmäinen pitkä sairausloma. Sairausloman jälkeen paluu työelämään ei onnistunut, ja nuoret aikuiset jäivät määräaikaiselle työkyvyttömyyseläkkeelle tai työttömiksi.

Nuoret aikuiset uupuvat, koska heidän on pakko tehdä raskasta matalapalkkaista työtä toimeentulon eteen.

Julkisessa keskustelussa kolmekymppisenä tapahtuva loppuun palaminen yhdistetään usein työelämän koventuneisiin vaatimuksiin sekä menestymispaineisiin. Tutkimukseni valossa tämä kuva on turhan yksipuolinen. Nuorten aikuisten uupumuksessa ei ole kyse vain uran tekemiseen liittyvästä burnoutista, vaan se liittyy usein myös taloudelliseen pakkorakoon.
Nuoret aikuiset uupuvat, koska heidän on pakko tehdä raskasta matalapalkkaista työtä toimeentulon eteen. Eikä uupumus liity ainoastaan työkuormituksiin, vaan laajemmin elannon saamisen kysymyksiin. Se on myös pitkäaikaisiin toimeentulo-ongelmiin, köyhyyteen ja ”tukiviidakon” kanssa kamppailuun liittyvää uupumista.

Hoitoon pääsyn vaikeudet kietoutuvat toimeentulo-ongelmiin

Vaikeudet saada apua ja hoitoa mielenterveyden ongelmiin nousivat nuorten aikuisten elämänkuluissa voimakkaasti esille. Kokemukset siitä, että mielenterveysongelmia ei otettu perusterveydenhuollossa vakavasti olivat hyvin yleisiä. Erityisen vaikeaksi koettiin hoitokontaktin saaminen erikoissairaanhoitoon ja Kelan korvaamaan psykoterapiaan pääsy.
Työterveyshuollon, opiskelijaterveydenhuollon tai yksityisen sairauskuluvakuutuksen piirissä olevat nuoret aikuiset olivat hoitoon pääsyn suhteen selvästi paremmassa asemassa kuin pelkän julkisen terveydenhuollon varassa olevat nuoret aikuiset. Yksityistä ”ohituskaistaa” pitkin päästiin huomattavasti nopeammin niin julkiseen erikoissairaanhoitoon kuin Kelan korvaamaan psykoterapiaankin.
Hoidon saamisen vaikeudet kietoutuivat yhteen myös toimeentulo-ongelmien kanssa, sillä hoitokontakti erikoissairaanhoitoon on käytännössä edellytys työkyvyttömyyteen liittyvien tukien hakemiselle. Kelan sairauspäivärahan ja muiden työkyvyttömyysetuuksien tarkoitus on turvata toimeentulo silloin, kun opiskelu tai työssä käynti ei sairauden takia onnistu. Moni nuorista aikuisista jäi kuitenkin vaille näitä etuuksia ja sinnitteli vuosien ajan silpputöissä tai työvoimatoimiston aktivoinnin kohteena.
Tulokset saavat tukea aikaisemmista tutkimuksista, joiden mukaan matala sosioekonominen asema on yhteydessä mielenterveyspalvelujen heikkoon saatavuuteen ja riittämättömyyteen. Samalla ne kertovat eläkemenojen hillitsemiseen ja työkyvyttömien aktivointiin tähtäävään politiikan seurauksista.
Kelan työkyvyttömyysetuuksia alettiin 2000-luvun lopulla kohdentaa entistä tiukemmin niille, joiden kuntoutumista työelämään ja tuottaviksi kansalaiksi pidetään todennäköisenä. Tämän on nähty lisänneen väestöryhmien eriarvoisuutta ja työntäneen vähiten työelämään kiinnittyneitä ihmisiä etuuksien ja palveluiden ulottumattomiin.

Nuoret aikuiset toimijoina

Tutkimuksessa olen tarkastellut myös nuorten aikuisten toimijuutta. Toimijuus on sosiologinen käsite, joka viittaa yksilön ja yhteiskunnan suhteeseen. Taustalla on ajatus siitä, että yhteiskunnan rakenteet, instituutiot ja käytännöt rajaavat ihmisen toimintaa mutta myös mahdollistavat sitä. Toiminnan ehdot ja mahdollisuudet eivät ole samanlaisia kaikille, vaan ne riippuvat yksilön sosiaalisesta asemasta yhteiskunnassa.
Tutkimukseni osoittaa, että erilaisissa sosiaalisissa asemissa olevien nuorten toimintamahdollisuudet ovat selvästi epätasa-arvoisia. Esimerkiksi hoitoon pääsyn vaikeudet koskivat erityisesti niitä, jotka tulivat repaleisesta taustasta ja olivat valmiiksi työn ja opintojen ulkopuolella. Opinnoissa tai työelämässä kiinni olevat nuoret aikuiset pääsivät helpommin työkyvyttömyysetuuksien piiriin ja Kelan korvaamaan psykoterapiaan.
Nuorten aikuisten toiminta vaihteli jokapäiväisistä selviytymiskamppailuista pitkän tähtäimen selviytymisstrategioihin. Mielenterveyden ongelmista huolimatta nuoret yrittivät monin keinoin parantaa tilannettaan ja päästä eteenpäin elämässään. Monet pyrkivät myös muuttamaan yhteiskuntaa mielenterveyden kannalta kestävämpään suuntaan esimerkiksi vapaaehtoistyön tai järjestötoiminnan kautta.

Sosiaalista kipua

Mielenterveys- ja toimeentulo-ongelmien ohella työelämän ulkopuolella oleminen oli nuorille aikuisille itsessään suuri ahdistuksen, häpeän ja syyllisyyden aihe. Kertoessaan elämästään nuoret aikuiset puhuivat paljon siitä, miltä tuntuu olla tuottamattomana pidetty ”taakka” ja verovarojen kohde ja kantaa huolta siitä, onnistuuko koskaan pääsemään työelämään tai pysymään sen tahdissa.
Olen tarkastellut näitä kuvauksia hyödyntämällä sosiaalisen kivun käsitettä. Sosiaalinen kipu on ikään kuin ”toinen taakka”, joka seuraa ja kumuloi alkuperäisiä ongelmia, kuten uupumusta, köyhyyttä, työkyvyttömyyttä tai sairautta. Sille ominaista on tilanteeseen liittyvien ajatusten ja tunteiden tuskallinen pyörittely.
Työkyvyttömyys on elämäntilanne, joka asettuu jyrkkään ristiriitaan yhteiskunnan normien ja ihanteiden kanssa. Monet nuorista aikuisista kertoivat, että palkkatyön mukanaan tuoma yhteiskunnallinen osallisuus olisi heille siitä saatavaa rahaa tärkeämpää. Työelämähaaveet liittyivät ennen kaikkea toiveisiin yhteiskunnallisesta osallisuudesta.
Vaikka sosiaalinen kipu poikkeaa laadullisesti elämän aineellisiin puutteisiin liittyvistä ongelmista, sen seuraukset ovat hyvin konkreettisia. Se näyttäytyy ”sosiaalisena voimana”, joka lamauttaa nuorten aikuisten toimintakykyä.

Mistä siis on kysymys?

Tutkimuksen perusteella nuorten aikuisten mielenterveyssyihin liittyvän työkyvyttömyyden taustalla on monenlaisia ongelmia. Toisaalta nuoret ovat kokeneet pitkäkestoista työttömyyttä ja toimeentulo-ongelmia, toisaalta työkyvyttömyyden taustalla on uupumista opintojen tai työelämän paineisiin ja vaatimuksiin.
Näyttää selvältä, että yhtäältä vaikeasti avautuvat työmarkkinat ja toisaalta työelämän paineet ja epävarmuus heijastuvat nuorten aikuisten kasvaneisiin työkyvyttömyyslukuihin. Alle 30-vuotiaiden työelämään kiinnittyminen on 2000-luvulla vaikeutunut laajan rakenteellisen työttömyyden ja ilman koulutusta avautuvien ”ensityöpaikkojen” vähenemisen myötä.
Nuorten aikuisten ongelmat juontavat juurensa jo 1990-luvun talouslamaan ja erityisesti sen aikana tehtyihin sosiaaliturvan leikkauksiin. Lapsuuden kodin vaikeat olosuhteet ja köyhyys lisäävät mielenterveysongelmien todennäköisyyttä nuorena aikuisina. Moni alle kolmekymppisenä työkyvyttömyyteen päätynyt kantaa mukanaan ylisukupolvista huono-osaisuuden taakkaa.
Masennus on lisääntynyt viime vuosikymmeninä kaikkein heikommasta sosioekonomisesta taustasta tulevien nuorten joukossa. Juuri heille hoitoon pääsy on kaikkein vaikeinta. Tutkimuksen perusteella sosiaalinen asema vaikuttaa selvästi nuoren mahdollisuuksiin pysyä kiinni opinnoissa ja työelämässä.
Hoitoon pääsyn vaikeuksien ja toimeentulo-ongelmien seuraukset ovat vakavia. Kun apua ei saa ajoissa, ongelmat kasautuvat, mielenterveysongelmat vaikeutuvat ja pahoinvointi syvenee. Viime kädessä tämä johtaa työkyvyttömyyslukujen kasvuun.
Tutkimuksessa selvisi myös, että nuoret aikuiset potevat voimakasta syyllisyyttä ja häpeää työn ja opintojen ulkopuolella olemisestaan. Nuorten potema sosiaalinen kipu pohjautuu ajatukseen oman itsen arvottomuudesta suhteessa työssäkäyviin, ”tuottaviin kansalaisiin”.
Sosiaalinen kipu tulee ymmärrettäväksi osana yhteiskunnallista ilmapiiriä, jossa tehokkuuden ja tuottavuuden merkitykset ihmisen arvon mittareina ovat korostuneet. 2000-luvun markkinaliberaalissa yhteiskuntapolitiikassa yksilön vastuuta omasta sairaudestaan, työkyvyttömyydestään tai työttömyydestään on niin ikään painotettu.
Kaikkiaan nuorten aikuisten ongelmat kytkeytyvät useisiin viime vuosikymmenten aikana tapahtuneisiin yhteiskunnallisiin muutoksiin. Näihin kuuluvat talouden taantumat, sosiaaliturvan leikkaukset, yhteiskunnan eriarvoistuminen, työmarkkinoiden muutokset sekä tuottavuutta ja kilpailukykyä painottava yhteiskunnallinen eetos. Tutkimuksen valossa nämä muutokset yhdessä ovat luoneet suotuisan kasvualustan nuorten mielenterveysongelmiin liittyvän työkyvyttömyyden lisääntymiselle.
***
Poissa pelistä? on Suomen Akatemian rahoittama tutkijatohtorihanke (projektinumero 250128771). Tutkimuksessa haastateltiin 49 nuorta aikuista, jotka ovat kärsineet mielenterveyden ongelmista ja päätyneet sairauslomalle, työkyvyttömyyseläkkeelle, työttömiksi tai muuten työn ja opintojen ulkopuolelle.