Lääkärin oivaltava väliintulo voi olla se ratkaiseva tekijä, joka pelastaa vaikeassa elämäntilanteessa olevan ihmisen sairastumasta masennukseen, kertoo tuore väitöskirja.
”Vähäinenkin tuki voi auttaa, kun se annetaan oikeaan aikaan”, sanoo väitöstutkija Anneli Kuusinen-Laukkala.
Palvelujärjestelmän pitäisi hänen mukaansa pystyä tarjoamaan kriisissä kamppailevalle konkreettista käytännön tukea, ennen kuin masennus saa hänestä yliotteen.
Joka viides suomalainen sairastuu elämänsä aikana masennukseen. Pystyykö perusterveydenhuolto todella auttamaan masentumisvaarassa olevia?
Kysymys alkoi vaivata Kuusinen-Laukkalaa jo hänen työskennellessään nuorena lääkärinä terveyskeskuksessa Jyväskylässä.
Hän totesi, että ei parhaalla mahdollisella tavalla.
”Tunsin, että en itsekään kykene tarttumaan masennuspotilaiden ongelmiin riittävän laaja-alaisesti. Pelkkä reseptin kirjoittaminen ei tässä riitä.”
Kuusinen-Laukkala halusi perehtyä asiaan tarkemmin. Vuonna 2005 hän alkoi koota tutkimusaineistoa väitöskirjaansa varten.
Ensin Kuusinen-Laukkala otti satunnaisotannalla 300 jyväskyläläistä, jotka olivat 30–64-vuotiaita. Heidän joukostaan hän valitsi kyselylomakevastausten perusteella 11 henkilöä, jotka olivat kokeneet paljon stressiä, mutteivät olleet masentuneet ja 10 elämästä hyvin selvinnyttä, jotka eivät myöskään olleet masentuneita. Heidän lisäkseen tarkempaan tutkimukseen valitttiin terveyskeskusten depressiohoitajien vastaanotolta 10 perheellistä, työikäistä masentunutta sekä heidän puolisonsa.
Tutkittavat täyttivät kyselylomakkeita ja heitä haastateltiin. Seuranta kesti neljä vuotta, paitsi että paljon stressiä kokeneitä seurattiin viisi vuotta.
Miksi toinen masentuu ja toinen ei?
Tutkimus osoitti, että stressiryhmä ja masentuneiden ryhmä olivat yllättävän samanlaisia.
”Tulos hämmensi. Jouduin pohtimaan, mikä on se erottava tekijä, joka saa toiset selviämään ja toiset masentumaan tilanteessa, jossa lähtökohdat ovat melkein samat”, Kuusinen-Laukkala sanoo.
Perehdyttyään aiempiin tutkimuksiin ja haastateltuaan tutkittavia hän päätteli, että vaikeuksista selvinneillä ihmisillä oli parempi itsetunto, vahvempi tunne elämän hallinnasta ja luottamus selviämiseen.
”Voimakkaiden stressitekijöiden kohtaaminen elämässä sai aikaan masennuksen kaltaisen sopeutumishäiriön, joka korjautui pääsääntöisesti itsekseen muutaman vuoden kuluessa”, Kuusinen-Laukkala toteaa.
Masentuneilla ihmisillä oli taustallaan usein pitkään kestänyttä, jopa yli sukupolvien ulottuvaa keinottomuutta ja selviytymisvoimavarojen puutetta. Lopullisesti masennuksen laukaisi suuri elämänmuutos tai kriisi. He kokivat, että voimat ovat lopussa eivätkä he selviä ilman ulkopuolista apua.
Läheisten tuki luultua tärkeämpää
Potilaat kokivat tutkimuksessa saavansa enemmän apua keskustelusta esimerkiksi depressiohoitajan kanssa kuin lääketieteellisestä hoidosta.
”Käytännön pulmien ratkomisessa vertaiset olivat puolestaan erinomainen tuki, mikäli heihin sai yhteyden”, Kuusinen-Laukkala kertoo.
Hän havaitsi myös, että perhe ja lähipiiri kannattaisi ottaa vahvemmin mukaan masentuneen hoitoon.
”Kymmenestä tutkittavasta kahdeksalle perhe oli kannatteleva voima, vain kaksi koki, että perhe kuormitti enemmän kuin antoi. Myös moni puoliso viestitti, että he olisivat halunneet olla enemmän mukana masentuneen hoidossa.”
Ammattilaiset voisivat Kuusinen-Laukkalan mukaan auttaa perheenjäseniä kertomalla, miten masentuneen kanssa eletään ja toimitaan. Myös ystäviä, työtovereita ja esimiehiä voisi opastaa olemaan vahvemmin tukena. ”Vahva verkosto voi elämänkriisin aikana ehkäistä masennusta.”
Lääkärin vastaanotto voi olla vedenjakaja
Terveyskeskuslääkärit ja työterveyslääkärit kohtaavat masennuspotilaita työssään päivittäin.
Valtaosa potilaista tulee kuitenkin vastaanotolle jonkin muun syyn kuin masennuksen takia.
”Jokaisen potilaan hoito on omanlaisensa juttu. Vakiomallia ei ole olemassa”, Kuusinen-Laukkala sanoo.
Hän toimii nykyisin asiantuntijalääkärinä Keski-Suomen sairaanhoitopiirissä.
”On hyvin tavallista, että masennusoireet tulevat vastaanotolla esiin ikään kuin rivien välistä. Lääkärin tulisi siinä tilanteessa ottaa asia selvästi esille. Apuna voi käyttää esimerkiksi kyselylomaketta, joka auttaa kartoittamaan masennuksen oireita ja mittaamaan niiden vaikeusastetta.
Lääkkeitä vai ei?
Lievissä tapauksissa ei lääkehoito ole Kuusinen-Laukkalan mukaan välttämätön. Potilaan voimavaroja voidaan vahvistaa muilla keinoilla. Esimerkiksi työtä voitaisiin hänen mukaansa tilapäisesti keventää sopimalla asiasta yhdessä työnantajan kanssa.
Jos taas masennuksen puhkeamiselle ei ole osoitettavissa erityistä syytä ja oireet ovat vakavia, lääkitys voi Kuusinen-Laukkalan mukaan aktivoida aivotoimintoja ja helpottaa toipumista. ”Useimmiten lääkitystä tarvitaan vain määräaikaisesti hoidon alussa”, hän tähdentää.
Puhumisen merkitys
Masennusoireiden kanssa kamppailevaa Kuusinen-Laukkala kehoittaa puhumaan oireistaan.
”Mediassa on paljon esimerkkejä julkisuuden henkilöistä, jotka kertovat avoimesti masennuksestaan ja siitä, miten he ovat selvinneet. Vertaiskokemukset auttavat ymmärtämään, että minäkin voin selvitä tästä.”
Apua voi hänen mukaansa etsiä myös internetistä, josta löytyy tukipalveluja stressaaviin elämäntilanteisiin. Sellainen on esimerkiksi mielenterveystalo.fi.
”Jos omat voimat loppuvat, lääkäri voi auttaa”, Kuusinen-Laukkala sanoo.
”Masennus voi johtaa myös entistä tyydyttävämpään tapaan elää.”
Hän muistuttaa, että masennus ei ole toivoton sairaus. Se voi uusiutua ja se voi jättää jälkensä, mutta niidenkin kanssa selviää.
Elämänkriisi voi Kuusinen-Laukkalan mukaan olla myös oppimiskokemus ja tilaisuus määritellä omat arvonsa uudelleen. ”Sen kautta voi tiedostaa, mitä elämältä todella haluaa. Siksi masennus voi johtaa myös entistä tyydyttävämpään tapaan elää.”
www.hs.fi
