Masentaa ajatellakin, miten retuperällä masennuksen hoito on nyky-Suomessa. Kaikki tietävät, että masennus on syrjäyttänyt kaikki muut kansantaudit, ja on nykyään suurin ennenaikaisen eläköitymisen syy. Tämän lisäksi masennus aiheuttaa sairauspoissaoloja ja lähes loputtomasti inhimillistä kärsimystä paitsi masentuneille myös heidän läheisilleen.
Jotkut valppaimmat ovat huomanneet, että masennuksen takia eläköitymisen ja masennuslääkkeiden käytön kasvun käyrät nousevat vuosittain samaa tahtia. Eräs kollega kertoi tästä luennollaan, ja sai esimieheltään kehotuksen pitää ns. turpansa kiinni.
Kelan uusituista ohjeista huolimatta masentuneen on turha haaveilla terapiasta, ellei ensin käytä lääkkeitä. Kuitenkin kansainvälinen, laaja tutkimus osoittaa, että lievän ja keskivaikean masennuksen hoidossa lääkkeistä ei juurikaan ole apua. Terapiaa saadakseen on siis napsittava nappeja ja altistuttava sivuvaikutuksille, tai ostettava lääkkeet ja valehdeltava, että syö niitä. Ja terapia on usein sitä, että annetaan muutaman käynnin verran mallin mukaista hoitoa. Mutta onko ihminen malli?
Masennuksen hoidon jääräpäisen sementoinnin edistämiseksi on kehitelty ihan uusi ammattikuntakin. Depressiohoitajaksi erikoistutaan varsin lyhyessä ajassa ja vihosta ohjeet osaisi lukea lähes kuka tahansa tokaluokkalainenkin.
Kummastuttaa, miten hiljaa psykologit ovat masennuksesta, vaikka se jos mikä on heidän tontillaan. Psykologien ainakin pitäisi tietää ihmisten ajattelu- , tunne- ja tahtoelämästä. Psykologien pitäisi pystyä sanomaan, että maailmassa on monenlaista masennusta, alkaen siitä että masentunut ihminen voi olla pessimisti tai pseudo-optimisti.
Tarvitsemme muutaman lasten ja muutaman aikuisten masennukseen perehtyneen, kameraa pelkäämättömän psykologin. Taustatukea antaisi psykologian tieteellinen neuvottelukunta, joka muistuttaisi meitä siitä, mitä tiede oikeasti tietää masennuksesta ja sen hoidosta.
Asiassa on syytä edetä rivakasti, ennen kuin puoli valtakuntaa on masentunut, ja toinen puoli hoitaa heitä lääkkeillä ja mallin mukaan etenemällä. Olisivatko psykologien masennustalkoot tarpeeksi räväkkä otsikko tulevalle vaihtoehtohankkeelle?
Vesa Nevalainen
http://www.psyli.fi
Kelan uusituista ohjeista huolimatta masentuneen on turha haaveilla terapiasta, ellei ensin käytä lääkkeitä. Kuitenkin kansainvälinen, laaja tutkimus osoittaa, että lievän ja keskivaikean masennuksen hoidossa lääkkeistä ei juurikaan ole apua. Terapiaa saadakseen on siis napsittava nappeja ja altistuttava sivuvaikutuksille, tai ostettava lääkkeet ja valehdeltava, että syö niitä. Ja terapia on usein sitä, että annetaan muutaman käynnin verran mallin mukaista hoitoa. Mutta onko ihminen malli?
Masennuksen hoidon jääräpäisen sementoinnin edistämiseksi on kehitelty ihan uusi ammattikuntakin. Depressiohoitajaksi erikoistutaan varsin lyhyessä ajassa ja vihosta ohjeet osaisi lukea lähes kuka tahansa tokaluokkalainenkin.
Kummastuttaa, miten hiljaa psykologit ovat masennuksesta, vaikka se jos mikä on heidän tontillaan. Psykologien ainakin pitäisi tietää ihmisten ajattelu- , tunne- ja tahtoelämästä. Psykologien pitäisi pystyä sanomaan, että maailmassa on monenlaista masennusta, alkaen siitä että masentunut ihminen voi olla pessimisti tai pseudo-optimisti.
Tarvitsemme muutaman lasten ja muutaman aikuisten masennukseen perehtyneen, kameraa pelkäämättömän psykologin. Taustatukea antaisi psykologian tieteellinen neuvottelukunta, joka muistuttaisi meitä siitä, mitä tiede oikeasti tietää masennuksesta ja sen hoidosta.
Asiassa on syytä edetä rivakasti, ennen kuin puoli valtakuntaa on masentunut, ja toinen puoli hoitaa heitä lääkkeillä ja mallin mukaan etenemällä. Olisivatko psykologien masennustalkoot tarpeeksi räväkkä otsikko tulevalle vaihtoehtohankkeelle?
Vesa Nevalainen
http://www.psyli.fi