Me ihmiset elämme osana yhteiskuntaa. Yhteiskunta ei muodostu vain suuresta määrästä ihmisiä, rakennuksia ja vilkasta liikennettä. Se muodostuu myös säännöistä, käytännöistä ja kulttuurista. Ihmiset pohtivat mihin suuntaan yhteiskuntaa pitäisi kehittää, ja mitä yksittäisiltä ihmisiltä odotetaan osana tätä suurta yhteenliittymää.Yhteiskunnassa on siis laajasti levinneitä käsityksiä siitä, minkälainen toiminta on hyvää ja kannatettavaa. Yksilöt määrittelevät itsensä suhteessa näihin erilaisiin vallitseviin arvoihin ja tavoitteisiin. Joku omaksuu niitä enemmän, joku toinen vähemmän. Suhtauduimme niihin miten tahansa, niin silti ne ympäröivät meitä, ja ne rakentavat yhteiselämäämme.
Yhteiselämän lisäksi niillä on vaikutusta ihmisen identiteettiin ja omakuvaan. Ihmisen identiteetti koostuu siitä, mikä tekee hänestä juuri hänet. Se on vastaus kysymykseen ”kuka minä olen?” Identiteettimme kannalta on tärkeää, että se tulee tunnustetuksi muiden toimesta. Jos kukaan ei suostu näkemään tai kuuntelemaan meitä, niin silloin olemme toisten silmissä joku muu, kuin aidosti koemme itsemme. Tämä luo ulkopuolisuutta, ja kysymyksen siitä, miksi muut eivät suostu minua näkemään. Onko minussa jotain vikana?
Yhteiskunnassa yksi vallitseva trendi on nähdä yksilö kaiken keskipisteenä ja vastuullisena omista olosuhteistaan. Kilpailullisuus ja pärjääminen korostuvat. Tämä on johtanut myös siihen, että emme näe olosuhteiden vaikutusta ihmisten tarinoiden taustalla. Toimeentulo on monien kohdalla epävarmaa, sillä lama on tehnyt työelämästä ankarampaa. Sosiaaliset suhteet elävät usein nopeammalla rytmillä kuin ennen, kun yhteydenpito tapahtuu sähköisesti. Moni jää yksin vastoin toiveitaan.
Pärjäämisen eetoksen keskellä on hyvä muistaa, että ihmisillä on hyvin erilaiset resurssit kohdata tällaisia ongelmia. Olemme kasvaneet erilaisissa perheissä, saaneet eri lailla tukea ja eväitä elämään. Monet elämään kohdistuvat vastoinkäymiset eivät ole valittuja. Myös persoonamme puolesta olemme erilaisia, ja reagoimme asioihin omalla tavallamme.
Pärjäämisen eetos leimaa helposti ihmisiä voittajiin ja häviäjiin. Se korostaa, että pärjäävien menestys johtuu heidän erinomaisuudestaan, kun taas vaikeat elämäntilanteet ovat osoitus heikosta luonteesta tai kyvykkyydestä. Ihmiset on helppo nähdä ”työttöminä” tai ”mielenterveyskuntoutujina”, kun heidän kohtalolleen on sama selittävä tekijä, joka johtuu vielä heistä itsestään. Olosuhteet ja ihmisten yksilöllisyys tulevat näin sivuutetuiksi.
Ympäristön torjuvat asenteet kasvattavat häpeää, jota ihmiset kokevat erilaisista vastoinkäymisistä. Häpeä on tunnetta siitä, että yhteys toisiin ihmisiin on uhattuna, koska ihminen ei koe olevansa riittävä. Siinä yksittäinen teko ei ole epäonnistunut, vaan ihminen kokonaisuutena pitää itseään huonona. Jos ihminen nähdään vain sen hetkisen elämäntilanteensa kautta, niin häntä kohdellaan kuin hänellä ei olisi muuten mitään arvoa. Häntä ei kohdata kuin ihmistä ja yksilöä. Ei ihme, että moni tuntee itsensä tämän johdosta huonoksi.
Julkisella keskustelulla ja jokapäiväisten kohtaamisten kautta vaikutamme konkreettisesti yhteiskuntaan, sekä siihen miten yksilöt näkevät oman paikkansa siinä. Voimme vaikuttaa niihin linsseihin, joiden läpi ihmiset oppivat tarkastelemaan itseään. Kunnioittamalla toisia voimme luoda ilmapiiriä, jossa ihmisillä on tilaa ja parempi olla. Ahtaat raamit tuottavat kipua ja ulkopuolisuutta, mutta myös pinnallista ja epäaitoa elämää. Aitoon ihmiselämään mahtuu paljon enemmän, kuin mitä mielikuvat menestymisestä sisältävät.
Inhimillisellä elämällä on aina suuri arvo, eikä sitä tarvitse todistaa kilpailemalla. Tunnustetaan toisemme arvokkaina yksilöinä, niin että jokainen voisi sen aidosti kokea ja tuntea, eikä levitetä häpeää.
mielenterveysseura.fi
