47-vuotias Helsingin Sanomien vastaava päätoimittaja asuu Helsingissä 12- ja 14-vuotiaiden tytärtensä ja kolmen koiransa kanssa. Erja on vastikään aloittanut rengastrapetsin alkeiskurssin. Roikkuessaan renkaasta pää alaspäin Erja ei voi ajatella mitään muuta kuin liikettä, jonka tekee. Se tuntuu hänestä vapauttavalta.
Erja Yläjärvi seurasi isänsä masennusta vuosikymmeniä. Samaan aikaan hän teki hirveästi töitä: arjen raskauden ja surujen keskellä työ oli kevyttä. ”Ihmiset uskovat usein, että mieli voidaan hoitaa kuntoon, parantaa. Mutta aina lääkitys tai terapia eivät auta. Masennus ei käyttäydy, kuten haluaisimme.”
Lähemmäs kuusikymppisenä isä alkoi yhtäkkiä sanoa: rakastan sinua.
Vaikka sanat piti alkuun puristaa, Erja Yläjärvi opetteli vastaamaan isälle: mäkin sua.
Isä alkoi puhua rakkaudesta, kun hän oli sairastunut vakavaan masennukseen ja palannut pahimman vaiheen jälkeen työelämään.
”Ajattelen, että hän oli ymmärtänyt, että elämässä voi käydä asioita, joihin ei voi varautua. Ja että kannattaa sanoa, kun vielä voi”, Erja, 47, sanoo.
Tuolloin 1990-luvun lopulla Erja oli muuttanut Kuopiosta Tampereelle opiskelemaan kansainvälistä politiikkaa. Opintojen lomassa hän kävi isän luona suunnilleen kerran kuukaudessa.
Tavaksi tuli, että Erja ja isä katsoivat yhdessä televisiosta urheilua. Kun Erja oli lähdössä, isä halasi häntä ovella ja sanoi silloin, että rakastaa.
Erjan isä Toivo Yläjärvi oli ollut 12 vuotta kansanedustajana, osan vuosista myös maa- ja metsätalousministerinä. Nyt hän oli suuren mediayrityksen johtaja.
”Isä halusi tehdä paljon töitä ja edetä urallaan.”
”Monen oli vaikea suhtautua isäni masennukseen. Kun isän mieli romahti, ihmiset hänen ympäriltään katosivat.”
Myös Erja alkoi tehdä paljon töitä ja edetä omalla urallaan. Viime syksynä hän aloitti Helsingin Sanomien vastaavana päätoimittajana.
”Monen oli vaikea suhtautua isäni masennukseen. Terveinä vuosina hänen ympärillään oli paljon ihmisiä. Kun isän mieli romahti, ihmiset hänen ympäriltään katosivat.”
Isä kutsui tärkeilijöiksi niitä tuttavia, jotka pysyivät rinnalla vain hyvinä kausina. Toisaalta isä halusi toisinaan eristäytyä myös itse. Hän osasi halutessaan salata masennuksen. Kun oli vaikeinta, isä oli paljon vain kotona.
”Ihmiset uskovat usein, että mieli voidaan hoitaa kuntoon, parantaa. Mutta aina lääkitys tai terapia eivät auta. Joskus masennus seuraa mukana vuosikymmeniä, niin kuin isälle kävi. Masennus ei käyttäydy, kuten haluaisimme”, Erja sanoo.
/kodinkuvalehti.fi/s3fs-public/wysiwyg_images/kk0324_henkkari_erja_ylajarvi_12.jpg?itok=nXk-t-rl)
Onko kukaan käynyt?
Olisipa kaikesta puhuttu enemmän, isä sanoi Erjalle viimeisinä vuosinaan 2010-luvulla. Isä asui palvelutalossa Kuopiossa ja oli aika yksinäinen.
”Haparoimme isän kanssa sanoilla lähemmäs toisiamme. Mitään suurta keskustelua burnoutista tai masennuksesta ja niiden aiheuttamasta huolesta ja hädästä emme silti koskaan käyneet.”
”Masentuneesta läheisestä huolehtiminen on usein arkista.»
Erja kyseli isältä tavallisia asioita: Jaksatko jutella tänään? Oletko jaksanut käydä suihkussa? Onko kukaan käynyt kylässä?
”Masentuneesta läheisestä huolehtiminen on usein arkista. Kun paraneminen ei ollut mahdollista, yritin tukea isää elämään mahdollisimman hyvää elämää masentuneena.”
Kun Erja oli lähdössä palvelutalosta takaisin Helsinkiin, isä sanoi ovella, että rakastaa häntä, kuten oli sanonut liki parikymmentä vuotta. Erja vastasi, kuten ennenkin: mäkin sua.
https://www.kodinkuvalehti.fi/
https://www.kodinkuvalehti.fi/
