Marian, 27, masennus puhkesi jossain siellä uuden opiskelupaikkakunnan, ensirakkauden päättymisen ja uuden vaativan työn välissä. Ulospäin Marian elämä näytti tasapainoiselta.
– En ole yksinäinen, minulla on ollut parisuhteita ja hyvä lapsuus. Mutta ongelmani on todella kova vaatimus itseäni kohtaan ja perfektionismi, jonka olen tunnistanut jo nuorelta iältä ja joka on nyt alkanut oireilla enemmän. En ehdi tekemään kaikkea oman mittaristoni mukaan.
Lääkärin tekemä depressiodiagnoosi oli Marialle helpotus. Masennuslääkkeiden syöminen toi hetkellistä hyvää oloa, mutta vasta vuotta myöhemmin aloitettu psykoterapia aloitti muutoksen.
– Itse olen jälkikäteen ajatellut, että vuosi meni hukkaan, koska masennus ei lähtenyt lääkkeillä parantumaan. Ajatusmalleja piti muokata terapiassa. Minulle terapia olisi ollut heti parempi vaihtoehto kuin lääkitys.
Apua ei saa vaikka haluaisi
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tutkimusprofessori Mauri Marttunen arvioi, että masennukseen liittyvää piilevää hoidon tarvetta on Suomessa paljon.
– On arvioita, että korkeintaan puolet masennuksesta kärsivistä ihmisistä on hoidossa.
THL:n Mauri Marttusen mukaan hoidon ulkopuolelle jäädään useista eri syistä. Osa masentuneista ei edes huomaa tarvitsevansa tukea, kun taas toiset eivät halua hakea apua. Kolmas ryhmä ei jostain syystä saa hoitoa, vaikka sitä haluaisi.
Tutkimukset osoittavat, että tehokkaimmin masennusta hoidettaisiin samanaikaisesti sekä lääkkeillä että terapialla. Lokakuun alussa päivitetty Käypä hoito -suositus puolestaan vahvistaa, että lievään ja keskivaikeaan masennukseen saa yhtä tehokasta apua joko pelkästään psykoterapiasta tai lääkehoidosta.
Masennuslääkkeitä söi viime vuonna noin 430 000 suomalaista, mutta terapiaa sai huomattavasti harvempi.
Helsingin yliopiston psykiatrian professori Erkki Isometsä arvioi, että vuosittain psykoterapiassa käy noin 40 000–70 000 suomalaista. Heistä Kelan korvaamaa kuntoutuspsykoterapiaa saa vuosittain noin 20 000 henkeä. Terapiassa masennuksen vuoksi käyvien ihmisten määrää on vaikea arvioida, sillä terapiaan päädytään usein monista eri syistä ja monia eri reittejä.
Mielenterveyden asiantuntijoiden mukaan terapiapalveluiden kysyntä on suurempaa kuin niiden tarjonta. Tämän on huomannut myös THL:n tutkimusprofessori Mauri Marttunen.
– Tällä hetkellä psykoterapiaa eivät saa kaikki ne, jotka siitä hyötyisivät ja jotka sitä varmaankin myös haluaisivat.
Tilanne on tuttu myös yliopisto-opiskelijoiden Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiössä (YTHS), jossa pitkäkestoisia terapiasuhteita ei voida tarjota lainkaan. Opiskelijat ohjataan Kelan tukemaan yksityiseen psykoterapiaan, kertoo YTHS:n mielenterveystyön johtava ylilääkäri Päivi Pynnönen.
– Pitkät psykoterapeuttiset hoidot eivät kuulu opiskelijaterveydenhuollon piiriin, vaikka varmasti tarvetta olisi. Osa opiskelijoista kokee, ettei meidän ole mahdollista tarjota sitä apua mitä he tarvitsevat.
Terapian aloittaminen työlästä
Maria on käynyt psykoterapiassa nyt vajaan vuoden. Syvimpien masennusjaksojen aikana elämästä on yhä vaikea nauttia, vaikka työt ja opinnot sujuvat hyvin.
– Minullakin on ollut itsemurha-ajatuksia, vaikka ei ole mitään aikomusta toteuttaa niitä. Silloin kun masennus on kaikkein pahimmillaan, niin se on lamaannuttava, eikä siitä näe ulospääsyä.
Maria kuvailee olevansa onnekas, että masennus puhkesi opiskeluaikana, jolloin hoitoon pääsi YTHS:n kautta melko helposti. Terapiaan hakeutumisen prosessi oli kuitenkin vaativa.
– Silloin kun itsellä on vaikea masennusvaihe, niin on tosi työlästä soitella terapeutteja läpi ja löytää ihminen, jolle haluat puhua ja johon luotat.
– Onhan terapia kallista, eikä se ole opiskelijalle mikään ideaalihomma, että siellä pitää käydä. En nyt ajattele sitä niin lyhyellä tähtäimellä vaan haluan ajatella loppuelämää ja että saisin taas joskus olla onnellinen.
Marian nimi on muutettu.