Uusi teoria saa vahvistusta: Masennuksen taustalla voi olla tulehdus.

Näkemys siitä, että masennukselle on olemassa fyysinen syy, elimistön puolustusjärjestelmän aiheuttama tulehdus, saa lisää vahvistusta, kertoo brittilehti The Guardian.
Kalifornian yliopiston kliinisen psykologian tutkija George Slavich on todennut tutkimuksissaan, että kehon tulehdusarvot nousevat jyrkästi masennuskausien aikana ja vastaavasti laskevat kun masennus hellittää. Slavich huomauttaa myös, että erilaisia tulehdussairauksia, kuten nivelreumaa sairastavat potilaat kärsivät keskimääräistä useammin masennuksesta. Myös syöpäpotilaat, joilla annetaan tulehdustilaa vahvistavaa interferoni alfa-lääkettä, saavat hänen mukaansa usein sivuvaikutuksena masennuksen.
Myös Kuopion yliopistollisessa keskussairaalassa on parhaillaan käynnissä tutkimus, jossa masennuspotilaiden tulehdusarvoja seurataan ennen masennusta, sen aikana ja sen jälkeen.
«Se totuus, että masennus johtuu monista syistä, ei ole muuttunut miksikään. «Myös psykologiset tekijät ovat tärkeitä», sanoo tutkimusta vetävä Itä-Suomen yliopiston psykiatrian professori Heimo Viinamäki.
Kuopion tutkimus on vielä kesken. «Meillä ei ole vielä näyttöä siitä, miten tulehdusarvot muuttuvat, kun ihminen toipuu masennuksesta», Viinamäki sanoo.
Näyttöä on kuitenkin saatu jo siitä, että isolla osalla masentuneista niin sanotut hitaan tulehduksen arvot ovat koholla. «Näin ei kuitenkaan ole kaikilla, joten merkitystä on vaikea arvioida», Viinamäki sanoo.
Hänen mukaansa tutkimus osoittaa, että nuorten masennuspotilaiden, joilla ei ole muita sairauksia, tulehdustasot näyttävät nousevan aina masennuksen uusiutuessa. «Ensimmäisen masennusjakson aikana tulehdusarvo on 1, toisen aikana 1,2, kolmannen 2,5 ja niin edelleen. Siinä mielessä kysymys on edelleen mielenkiintoinen».
Näyttöä on saatu myös siitä, että niin sanotun hitaan tulehduksen arvot ovat koholla sitä todennäköisemmin, mitä vaikeampi masennustila on kyseessä. «Toisaalta tulehdusarvoja nostavat myös useat pitkäaikaissairaudet, kuten reuma, sydän- ja verisuonitaudit sekä metabolinen oireyhtymä», Viinamäki huomauttaa.
Väite masennuksen ja immuunipuolustushäiriön yhteydestä ei ole uusi. Yhteyttä on tutkittu jo 1990-luvulta.
Tuloksista ei kuitenkaan Viinamäen mukaan voi vielä tehdä sellaisia päätelmiä, jotka muuttaisivat masennuksen hoitokäytäntöjä.
The Guardian-lehden mukaan ruokavalio, joka sisältää muun muassa teollisessa tuotannossa syntyvää transrasvaa ja sokeria saattaa nostaa tulehdusarvoja, kun taas hedelmiä, kasviksia ja kalaa sisältävä ruokavalio auttaa pitämään masennuksen loitolla. Myös lihavuus on riskitekijä, erityisesti vatsan ympärille varastoituva rasva.
Lisäksi stressi, erityisesti yksinäisyydestä ja sosiaalisesta hylkäämisen tunteesta johtuva stressi lisää tulehdusta. Slavich kutsuu tätä «modernin elämäntavan allergiaksi», joka on yleistä kaikkialla maailmassa: «Ihmiset syövät yhä enemmän ja vajoamme joutilaisuuden, toimettomuuden ja kroonisen tulehduksen tilaan».
Joissakin kokeissa on todettu, että tulehduslääkkeiden lisääminen masennuslääkkeisiin sekä parantaa masennuksen oireita että lisää niiden potilaiden määrää, jotka reagoivat lääkitykseen. Tämän vahvistamiseksi tarvitaan kuitenkin lehden mukaan lisää kokeita.
Joidenkin viitteiden mukaan myös Omega 3-rasvahapoilla ja maustekurkumasta saatavalla uutteella eli kurkumiinilla voi olla samankaltaisia vaikutuksia.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimusprofessorin Timo Partosen mukaan Omega 3-rasvahappojen vaikutuksesta masennuspotilaisiin on saatu ristiriitaisia tuloksia.
«Voi sanoa, että vaikutus on joko hyvin pieni tai että sellaista ei ole lainkaan», Partonen sanoo.
Tehokkaimmin masennusta voidaan hänen mukaansa hoitaa yhdistelemällä erilaisia hoitomuotoja.
Niitä ovat keskusteluun pohjautuva psykoterapia yhdistettynä lääkehoitoon. Lisäksi masennusta potevan on todettu hyötyvän vertaistukiryhmistä ja psykososiaalisesta tuesta, jossa masentunutta autetaan suoriutumaan arkipäivän askareista.
Lähde — HS

2 комментариев

  1. Yksi kommentteista:
    Belgialainen neuropsykiatrian professori Michael Maes esitti ensimmäisenä – jo vuosia sitten –, että masennus on luonteeltaan elimistön krooninen tulehdustila. Hän on yksi eniten viitattuja biologisesti orientoituneita psykiatreja maailmassa. Kyseessöä ei ole siis mitkään ihan uusi teoria.
    Maes on osoittanut, että vakavassa masennuksessa vallitsevat kiihtynyt hapetus- ja nitrosatiivinen stressi sekä rasvojen härskiintyminen (lipidiperoksidaatio). Masennuslääkkeet eivät hoida näitä tiloja, mikä selittää sitä, että lääkehoidon teho on heikko ja se voi kroonistaa sairauden. Masennuksen ehkäisyssä ja hoidossa tarvitaan hapetusstressiä ehkäiseviä ja vaimentavia antioksidantteja ja tulehdusta estäviä ravintoaineita, muun muassa kalaöljyn omega-3-rasvahappoja, erityisesti E-EPAa. Valitettavasti niiden käyttö ei kuulu käypä hoito -suosituksiin, vaikka mm. psykiatri Mauno Rauramo on ehdottanut jo marraskuussa 2009 Duodecimille niiden lisäämistä lääkäreille annettuihin hoito-ohjeisiin. No, onhan se hyvä, että HS nyt tuo masennuksen tulehdusluonteen näkyvästi ihmisten tietoisuuteen.

  2. Я сторонник противоположной теории: сомато-физиологические симптомы вторичны, базовые причины — проблемы психики личности, наследуемые, врожденные или берущие свое начало в детстве или юности, превращающиеся в болезнь каким-либо стрессом или кризисом. И только затем психические процессы влияют на физику и химию организма. Лечение комплексное с основным упором на психотерапию и коррекцию психики и образа жизни пациента. При этом надо помнить, что есть соматические заболивания, влияющие на гормональный обмен и способствующие возникновению депрессивной симптоматики; в таких случаях уже одно лечение самого заболевания приводит к избавлению от плохого настроения и других симптомов. Хотя, если стремиться к истине, то, по моему глубокому убеждению, абсолютно все болезни человека носят психосоматический характер и психотерапия полезна в любом случае.

Добавить комментарий для Olga Juntunen Отменить ответ

Ваш адрес email не будет опубликован. Обязательные поля помечены *