Pitkien sairauspoissaolojen syinä mielenterveyden ongelmat ovat nousseet suurimmaksi poissaolojen syyksi ohi tuki- ja liikuntaelinsairauksien. Sama ilmiö on nähtävissä myös työkyvyttömyyseläkehakemuksissa. Tämä kehitys on ollut huolestuttavan nopeaa. Keskustelua työelämän ilmiöistä ja erilaisista syistä kuormittuneisuuden taustalla nousee esiin jatkuvalla syötöllä. Myös puhetta meille kaikille tavallisten ilmiöiden medikalisoitumisesta on kuultu. Samaan aikaan puhutaan työurien pidentämisestä ja työllisyysasteen korkeista tavoitteista.
Sairauspoissaolojen aiheuttaman tekemättömän työn kustannukset ovat huomattavat. Emme ole Suomessa tai edes Euroopassa yksin tämän ongelman kanssa. Esimerkiksi Yhdysvalloissa on arvioitu mielenterveyden ongelmien aiheuttavan yli 200 miljoonaa poissaolopäivää vuodessa. Rahassa mitattuna puhutaan 17 miljardin dollarin menetyksestä tuottavuudessa.
Kuitenkin vain osa työntekijöistä uskaltaa puhua mielenterveyden ongelmista ääneen työpaikalla. Ilmiötä on myös tutkittu, ja näyttöä löytyy erityisesti siitä, että mielenterveyden ongelmiin liittyy edelleen vahva stigma, ja niistä puhuminen on tabu työelämässä. Yhdysvalloissa toteutetun työkulttuuriin liittyvään kyselytutkimukseen osallistuneista kuitenkin 86 % toivoo mielenterveyttä tukevaa työkulttuuria. Milleniaalit ja ns. genzero-sukupolven työntekijät toivovat tätä vieläkin enemmän. Tämä ryhmä on nousemassa suurimmaksi työelämässä olevaksi ryhmäksi. Heidän odotuksensa työelämästä eroavat merkittävästi perinteisestä. Sama kyselytutkimus osoitti lisäksi, että näistä ongelmista halutaan puhua työpaikoilla. Työpaikat eivät kuitenkaan tällä hetkellä toimi riittävällä tavalla stigman rikkomiseksi. Pahimmillaan tämä voi johtaa mielenterveysongelmaisen hoidon viivästymiseen, pitkittyneisiin sairaspoissaoloihin, työelämästä vieraantumiseen ja lopulta työkyvyttömyyteen.
Mitä yrityksissä voidaan tehdä toisin? Varhaisen tuen- ja välittämisen mallit eivät yksin riitä. Edellä mainitun tutkimuksen johtopäätöksien mukaan ongelma on ratkaistavissa avoimemman keskustelukulttuurin luomisella. Vastuu turvallisen keskustelukulttuurin luomisessa on koko työyhteisöllä. Kun uskallamme puhua, kertoa arjen keskellä omista kokemuksista, omista keinoista hallita kuormittuneisuutta, ahdistusta ja masennusta, pystymme luomaan sallivan ja yksilöä leimaamattoman pohjan mielenterveyden ilmiöistä puhumiselle. Tällä tavoin voidaan riittävän ajoissa tunnistaa ongelmat ennaltaehkäisevästi ja reagoida niihin tarpeen mukaisella tavalla.