Äskettäin uutisissa ja sosiaalisessa mediassa kohistiin tutkimuksesta, joka yhdistää tulehduksen masennukseen. Tutkimus on uusi, mutta uutinen se ei oikeastaan ole. Jo 1990-luvulla oli näyttöä siitä, että masennus on yhteydessä tulehdukseen. Silloin idea oli poliittisesti – tai pikemminkin kaupallisesti – epäkorrekti.
Masennus ei saanut olla mitään muuta kuin serotoniinin tasapainon järkkymistä. Muutenhan ei olisi ollut mitään järkeä syöttää masentuneille serotoniinin takaisinoton estäjiä. Nyt SSRI-kultakaivos on tyhjennetty ja julkisuuteen on tihkunut tieto, että ei se masennus koskaan serotoniiniin liittynytkään.
Mutta tulehdukseen se liittyy. Elimellisesti.
Masennus ei silti ole mikään «allerginen reaktio», kuten brittilehti The Guardian otsikoi aiheesta. Todellisuus on taas kerran mediataruja ihmeellisempi, mutta myös hiukan tylsempi.
Kyllä, masennus on yhteydessä tulehdukseen. Mutta niin on Alzheimerin tautikin. Ja Parkinsonin tauti. Diabetes. Sydän-ja verisuonitaudit. Ja kaikki ne syövät, jotka eivät ole harvinaisia, suoraan geeneihin kirjoitettuja.
Lähes kaikki taudit, joista kärsimme ja joihin kuolemme, jos keski-ikään pääsemme, ovat yhteydessä lievään krooniseen tulehdukseen.
Solujen energiavoimalat mitokondriot kärsivät tulehduksesta eniten. Ne tekevät rankimmin töitä ja ovat erityisen alttiita happiradikaalien tuhoille. Ja vaikka voimaloita tehtaillaan alati lisää, ovat huterakuntoisten mitokondrioiden jälkeläisetkin sitä surullisenkuuluisaa heikompaa ainesta. Lopulta nämä solujen ignalinat ja tšernobylit eivät uusiudu ja solu kuolee.
Solukuolemia on kahdenlaisia. On hallittu itsemurha nimeltä apoptoosi, jossa toiminta ajetaan siististi alas ja muu kudos voi jatkaa toimintaansa häiriintymättä.
Jos vauriot sen sijaan ovat riittävän mittavat, solu kuolee holtittomasti, nekroottisesti. Silloin ympäristöön vapautuu kaikenlaista epämiellyttävää töhnää. Se voi aiheuttaa solukuolemien ketjureaktion.
Nopeimmin tuhoutuvat solut, joiden energiankulutus on vilkkainta, kuten hermo- ja lihassolut ja epiteelisolut. Kun mitokondriot alkavat olla finaalissa, niin on ihminenkin. Jos taas onnistuu välttämään tulehduksia, siirtyvät sen aiheuttamat taudit kauemmas tulevaisuuteen. Tässä lyhyt lista tulehduksen synnyttävistä tekijöistä, joita voit välttää jos haluat:
Lihominen. Sisäelinrasva ylläpitää tulehdusta. Fruktoosi. Hedelmäsokeri lisää sisäelinrasvan tuotantoa. Väärät rasvat. Jokaisen runsaasti tyydyttyneitä rasvoja sisältävän aterian jälkeen elimistö on tulehtunut 4–5 tuntia. Stressi ja univaje.
Susanna Björkholm
Kirjoittaja on tiedetoimittaja.
Lähde — HS