Karoliina Keskikallio oli yrittäjä, opiskelija ja urheilija, jonka elämä näytti ulospäin menestystarinalta. Kukaan ei tiennyt, että iltaisin paha olo otti Karoliinasta vallan.
Voi kun joku olisi joskus kysynyt, mitä kuuluu. Sen sijaan Karoliina Keskikalliolta, 25, kysyttiin, miten hänen yrityksellään menee: miten kahvilassa, onko tullut tilauksia?
Kenties, jos rovaniemeläiseltä Karoliinalta olisi nelisen vuotta sitten tiedusteltu hänen vointiaan, hän olisi havahtunut siihen, että eihän hänellä kauhean hyvin mennyt. Ulospäin kaikki näytti täydelliseltä. Karoliina oli leipomo- ja kahvilayrittäjä, hän harrasti useaa urheilulajia ja opiskeli täysipäiväisesti. Kotona oli aviopuoliso ja kotityöt.
Karoliinasta pidettiin hänen yritteliäisyytensä vuoksi.
Arki oli täyttä. Siihen Karoliina oli tottunut. Tunnollisena opiskelijana hän nautti opettajiensa arvostusta, ja kylillä hänestä pidettiin hänen yritteliäisyytensä vuoksi: Karoliina oli perustanut yrityksensä jo 13-vuotiaana, nuorten parissa toimivan 4H-yhdistyksen avustuksella.
Kun Karoliina iltaisin makasi sängyssä valmiina nukahtamaan, hermosto sai viimein luvan rauhoittua. Silloin paha olo pääsi pulpahtamaan pintaan.
– Siinä hetkessä kaikki tuntui niin raskaalta, ja monesti itkin itseni uneen. Mutta enhän minä tajunnut, että miksi.
Tunteet säikäyttivät.
Iltaisin pintaan putkahtavat vaikeat tunteet säikäyttivät. Siksi Karoliina halusi varmistaa, että päivällä ne pysyivät poissa. Oli luvattoman helppoa ohittaa hankalat tunteet kehittelemällä aina uusia kohtia jo ennestään pitkään tehtävälistaan.
Vaati useamman vuoden ja totaalisen uupumisen, ennen kuin Karoliina ymmärsi ja hyväksyi olevansa masentunut.
Suorittajien sairaus
Korkean toimintakyvyn masennuksesta puhutaan silloin, kun ihminen saa arjessaan aikaan sen mitä tavallisestikin, mutta hänellä on muita masennuksen oireita: mielialan laskua, kiinnostuksen vähenemistä aiemmin merkityksellisiä asioita kohtaan, itkuisuutta, ärtyneisyyttä, riittämättömyyden tunnetta, toivottomuutta. Alakulo kuuluu ajoittain elämään, mutta korkean toimintakyvyn masennuksessa oireita ei selitä mikään akuutti elämän kriisi ja ne ovat jatkuneet jo pitempään.
Korkean toimintakyvyn masennusta on hankala tunnistaa.
Hoitamattomana korkean toimintakyvyn masennus voi johtaa vakava-asteiseen masennukseen, ja siksi se olisi syytä tunnistaa ajoissa. Tunnistaminen on kuitenkin hankalaa, sillä tyypillinen korkean toimintakyvyn masennukseen sairastuva on suorittaja. Sen sijaan, että masentunut pysähtyisi, hän käy ylikierroksilla. Se taas ei sovi stereotyyppiseen kuvaan masentuneesta.
Näin Karoliinakin toimi monta vuotta.
– Työnteko oli selviytymiskeinoni jo nuoresta asti, Karoliina kertoo nyt.
Selviytymisellä hän tarkoittaa ikävien tunteiden sysäämistä sivummalle. Oli helpompaa hukuttaa itsensä työhön.
Ihminen ei kestä jatkuvaa ylivirittyneisyyttä.
Ihmisen fysiikka ei kestä jatkuvaa ylivirittyneisyyttä, ja keho alkaa lähettää merkkejä ylikuormitustilasta.
Karoliina muistelee erästä yötä, kun hän havahtui unesta ja muisti, että oli unohtanut leipoa seuraavan päivän kakkutilauksen. Siispä hän lähti aamuyöstä Rovaniemen ainoaan ympäri vuorokauden avoinna olevaan ruokakauppaan hakemaan aineksia. Asiakas ei Karoliinan unohduksesta tiennyt, ja kakku päätyi juhlapöytään ajallaan.
Kuin yliväsynyt taapero
Tuolloin Karoliina ihmetteli omaa käytöstään. Unohdus ei kuitenkaan ollut tarpeeksi, jotta hän olisi pysähtynyt sen äärelle. Tuli uusia tilauksia, uusia koulupäiviä, uusia urheilusuorituksia ja koiralenkkejä. Karoliinan tyypillinen päivä meni seuraavasti: heti herättyä juoksulenkki, sitten kouluun jonka jälkeen jääkiekko- tai koiraharrastukseen. Urheilun jälkeen alkoi Karoliinan yrityksen pyöritys eli kakkujen leipominen. Keittiössä meni usein puoleen yöhön. Kesäviikonloput Karoliina oli töissä kahvilassaan myymässä leipomiaan herkkuja.
Karoliinan tehtävälista ei ikinä lyhentynyt.
Karoliinalla oli tehtävälista, joka ei ikinä lyhentynyt.
– Siitä tuli ihan hirveä huonommuuden tunne, kun en ikinä saanut kaikkea tehtyä.
Syömään Karoliina ei päivien aikana ehtinyt, eikä hänellä oikeastaan ollut nälkäkään. Syke oli jatkuvasti korkealla, sydän hakkasi ja olo oli levoton ja jännittynyt. Hengitysharjoituksia hän ei voinut kuvitellakaan, sillä hän ei saanut itseään pysymään paikoillaan.
– En tajunnut, milloin ihmisillä on aikaa istua sohvalla tai katsoa telkkaria: ei minulla vain ollut, ja olin vasta parikymppinen.
Karoliina alkoi saamaan paniikkikohtauksia.
Karoliina vertaa tuolloista oloaan pienen lapsen mielenmaisemaan: taaperoon, joka alkaa yliväsyneenä riehumaan entistä enemmän.
Keväällä 2020 pandemia jylläsi, ja Karoliina joutui lopettamaan leipomoyrityksensä toiminnan. Sitten päälle iski parisuhdekriisi, ja Karoliina sai paniikkikohtauksia. Hän ajatteli kuolevansa, niin pahoja kohtaukset olivat.
– Se avasi silmät: että näinkö huonosti minä oikeasti voin?
Karoliina pääsi puhumaan psykiatriselle sairaanhoitajalle, joka tarjosi akuuttiavuksi skeematerapiaa. Siinä tunnistetaan haitallisia tunnelukkoja ja työstetään niitä. Karoliina ymmärsi padonneensa tunteita sisällään jo pitkään, lapsesta asti.
– Se oli sellaista koko elämän mittaista tuskaa.
Vuoden mittaisen terapiajakson loputtua terapeutti kehotti Karoliinaa hakeutumaan psykoterapiaan sitten, jos hän joskus saisi lapsia.
Syksyllä 2021 Karoliina tuli raskaaksi ja hakeutui avun piiriin.
– En missään nimessä halunnut siirtää omia traumojani lapselleni.
Minäkö muka masentunut?
Keskivaikea masennus. Karoliina muistaa naurahtaneensa psykoterapia-arvion tehneen psykiatrin sanoille.
– Ajattelin että no, ainakin tuolla diagnoosilla saan Kelan tukeman psykoterapiaprosessin käyntiin. Mutta en todellakaan ajatellut olevani masentunut: minähän olin ihan toimintakykyinen!
Vuoden ajan Karoliina ajatteli, että masennusdiagnoosi ei koskenut häntä.
Karoliina kävi psykodynaamisessa psykoterapiassa kahdesti viikossa. Vuoden verran hän oli sitä mieltä, että masennusdiagnoosi ei koskenut häntä. Hiljalleen terapia kuitenkin nostatti pintaan lisää padottuja tunteita ja asioita.
Karoliina yritti jälleen paeta niitä suorittamisella, kunnes keväällä 2023 hän uupui. Silloin hän uskoi olevansa oikeasti masentunut.
– Sanoin sen ääneen terapeutillekin. Että hetkinen, minähän taidan olla masentunut.
Neljäksi kuukaudeksi Karoliina menetti toimintakykynsä. Sinä aikana hän jaksoi juuri ja juuri nousta sängystään. Terapeutti ja läheiset pysyivät tukena ja apuna. Se avasi Karoliinan silmät jälleen.
Minähän olen ihan arvokas, vaikka olen masentunut.
– Että minähän olen ihan arvokas, vaikka olisin masentunut. Mutta sitähän minä yritin kaikki nämä vuodet peitellä sillä suorittamisella. Omaa rikkinäisyyttäni, koska en halunnut muiden näkevän sitä.
Karoliina arvelee masennuksen aiheutuneen vuosia kestäneestä emotionaalisesta yksinäisyydestä: siitä, että hän ei koskaan saanut tukea hankalien tunteidensa kanssa. Terapiassa Karoliina oli kuitenkin pääosassa, ja siellä kaikenlaisten tunteiden äärelle pysähdyttiin – erityisesti niiden vaikeiden.
Lapsi oli yksi suurimmista syistä ottaa apua vastaan.
– Terapiassa minun oli ensimmäistä kertaa turvallista kokea ne tunteet, Karoliina pohtii.
Pahimpina hetkinä auttoi oma lapsi, joka oli Karoliinan uupuessa puolivuotias. Lapsi oli Karoliinalle yksi suurimmista syistä ottaa apua vastaan ja hoitaa itsensä kuntoon.
– Lapsi toi iloa, kun muuten oli mustaa. Hänen höpöttelynsä ja vilpitön iloisuutensa piti minut pinnalla.
Tyhjä taulu
Toipuminen lähti Karoliinan kohdalla käyntiin verrattain nopeasti. Yksi syy on todennäköisesti se, että käydessään pohjalla hän oli jo valmiiksi terapiassa, ja hoitosuhde jatkui. Mielialalääkitystä Karoliina ei lopulta tarvinnut. Terapiassa oli mahdollista luopua vanhoista toimintamalleista ja löytää se, mitä masennus Karoliinan kohdalla tarkoitti: mitä enemmän hän suoritti, sitä huonompi tilanne oli.
Karoliina opettelee käsittelemään tunteitaan.
Toipuminen ja terapia ovat edelleen käynnissä, mutta Karoliina kokee voivansa paremmin kuin koskaan. Hän on löytänyt suorittamisen tilalle uusia tapoja toimia ja opettelee käsittelemään tunteitaan. Parisuhdekriisin aikana läpikäyty pariterapia puolestaan antoi eväät hyvälle ja kummankin näkemyksiä kunnioittavalle kommunikaatiolle.
Karoliinan mukaan masennus teki hänestä tyhjän taulun.
– Kun kaikki suojakuoret oli riisuttu, täytyi opetella uudelleen, kuka edes olen ja mitä haluan elämältäni. Vasta sen jälkeen olen oikeasti oppinut tuntemaan itseäni.
No kuka sitten?
Ainakin äiti, vaimo ja luontoa rakastava retkeilijä, urheilija ja liikuntaneuvoja. Niin, ja jälleen myös yrittäjä: luovuuden puuskassa Karoliina perusti hyvinvointiin keskittyvän yrityksen, joka tarjoaa hyvinvointivalmennuksia.
Nykyään Karoliina osaa pysäyttää itsensä, jos huomaa suoritusvaihteen menevän päälle. Hän on oppinut kuuntelemaan kehoaan. Karoliina on myös tajunnut, että kaikesta ei tarvitse suoriutua yksin, vaan apua esimerkiksi lapsenhoitoon voi pyytää, jos puoliso on pitkällä työreissulla. Tehtävälistoja ei enää ole. Elämästä on tullut rauhallisempaa, kun on oppinut tunnistamaan jaksamisensa rajat ja priorisoimaan.
En enää mieti, mitä muut ajattelevat minusta.
– En mieti enää, mitä muut ajattelevat minusta, vaan elän itseäni varten ja omien arvojeni mukaisesti.
Nykyään Karoliinan tunne-elämä on muutenkin aiempaa rikkaampi. Myös positiiviset tunteet tuntuvat erilaisilta, jotenkin suuremmilta.
Iloa ja kiitollisuutta Karoliina tuntee joka päivä.
– Lastani, ja ihan koko elämää kohtaan.
