Kun Maria Kuivinen joutui pyöräonnettomuuteen, haave oopperalaulajan urasta murskaantui. Elämä tarjosi myös muita kierrepalloja, kunnes keskivaikea masennus pysäytti. Siksi Maria päätti keskittyä etsimään iloa.
Toukokuussa 2007 klassista laulua opiskellut Maria Kuivinen juhli 30-vuotissyntymä- päiväänsä. Se oli myös ensimmäinen kerta, kun hän olisi voinut katkeroitua.
Aamu oli valjennut aurinkoisena, ja Maria oli lähtenyt ystäviensä kanssa pyöräilemään Itävallan vuoristoteille. Takana hänellä oli kymmenen kuukauden opiskelijavaihto Wienissä, edessä siinteli paluu Suomeen kahden viikon kuluttua.
Aika yhdessä Euroopan kulttuurikaupungeista oli antanut paljon: taidetta, lauluopintoja ja verkostoja sekä itsevarmuutta. Maria oli innoissaan. Kun hän palaisi Helsinkiin, hän suuntaisi kaikki voimavaransa oopperalaulajan uraan. Hän oli haaveillut siitä lukioikäisestä saakka.
Kohtalo päätti toisin.
”Jouduin onnettomuuteen, joka muutti elämäni suunnan”, Maria kertoo.
Nyt kävi pahasti
Kun Maria oli palaamassa ystäviensä kanssa vuorilta, hänen rintansa päällä repussa kiinni ollut kännykkäkotelo tipahti. Reaktio oli vaistomainen: Maria jarrutti. Pyörä pysähtyi kuin seinään, ja Maria lensi tangon yli maahan.
Hän tajusi heti, että nyt kävi pahasti. Maria kokeili, liikkuivatko selkä, kädet ja varpaat. Mielen valtasi helpotus. Ainakaan hän ei ollut halvaantunut.
”Samalla tajusin, että leukani oli täysin poissa sijoiltaan.”
Keskussairaalassa lääkärit ruuvasivat Marian suu kiinni, jotta se paranisi paremmin. Maria oli vihainen ja katkera. Miksi hänelle kävi näin?
Kun Marian ystävät hakivat hänen pyöräänsä onnettomuuspaikalta, lähellä asunut mies kysyi, kuinka Maria voi. Ystävät kertoivat hänen voivan olosuhteisiin nähden hyvin.
Mies oli helpottunut. Hän kertoi olleensa varma, että Maria oli kuollut tai vähintään halvaantunut, koska päässä ei ollut ollut kypärää. Kommentti pysäytti ja muutti hetkessä Marian näkemyksen.
”Minut valtasi suunnaton kiitollisuus, että olen hengissä. Tunsin saaneeni jatkoajan. Sillä hetkellä motokseni tuli, että asenne ratkaisee.”
”Kuuden vuoden lapsettomuuden jälkeen saimme kuuden vuoden aikana viisi poikaa.”
Uusi ura vei mukanaan
Takeita ammattimaiselle musiikkiuralle ei enää ollut, joten Maria rupesi kartoittamaan vaihtoehtoja. Kun ystävä soitti ja pyysi Mariaa töihin perustamaansa kiinteistövälitystoimistoon, Maria päätti kokeilla. Hän antoi itselleen kaksi vuotta aikaa onnistua.
”Parin vuoden harjoittelun jälkeen olin kahtena peräkkäisenä vuonna ketjumme ykkösmyyjä.”
Koska Maria menestyi ja nautti työstään, hän ei huomannut, kuinka se alkoi viedä yhä enemmän voimia. Maria oli tavoitettavissa kuutena päivänä viikossa kellon ympäri ja yli. Samalla kun hän myi asiakkailleen unelma-asuntoja, sisällä painoi suru.
Maria ja hänen puolisonsa kärsivät selittämättömästä lapsettomuudesta. Kun sitä oli kestänyt kuusi vuotta, pariskunta hakeutui hoitoihin.
”Kuuden vuoden lapsettomuuden jälkeen saimme kuuden vuoden aikana viisi poikaa. Päädyin lopulta suurperheen äidiksi. Se on asia, josta olen kiitollisin.”
Kun lapsia oli kolme, Maria huomasi, että asuntonäytöillä käyminen ei onnistunut enää samaan tapaan kuin ennen. Koska hän koki, että jotain tekemistä oli oltava, hän alkoi valmistaa tilauksesta fantasiakakkuja. Pysähtyminen oli vaikeaa, koska Maria nautti touhuamisesta.
”Tämä kaikki loi pohjan sille, miksi lopulta tipahdin niin korkealta kuin tipahdin.”
«Päätin tietoisesti keskittyä hyvään. Tämä ei tarkoittanut surujen tai väsymyksen kieltämistä, vaan kauneuden huomaamista.”
Masennus vei työkyvyn
Keväällä 2019 Maria alkoi miettiä, miksi oli jatkuvasti väsynyt. Vaikka arki oli hektistä, se oli onnellista. Kaikenhan piti olla hyvin. Takana oli kaksi vuotta yrittäjyyttä omassa toimistossa, lapset rakkaimpia maailmassa. Maria päätti alkaa treenata, koska ajatteli olevansa huonossa kunnossa.
”Mikään ei kuitenkaan auttanut. Minulla oli muun muassa vatsakipuja. Pystyin nukkumaan vain tunnin pätkissä piikkimatolla. Vaikka kaikki tutkittiin, mitään ei löytynyt.”
Ystävä kehotti hellittämään tahtia, mutta Maria ei uskonut. Loppuvuodesta Maria huomasi, että hän unohti sanoja. Sitten katosi muisti.
Maria hakeutui psykiatrille saadakseen apua masennuksen hoitoon ja toipumiseen.
”Hän sanoi, että yksikin tapahtuma elämäni paletista riittäisi uuvuttamaan. Minulla niitä oli lukuisia: onnettomuus, urasta luopuminen, lapsettomuus, uupumus, unettomuus.”
Diagnoosiksi tuli keskivaikea masennus. Sairausloma oli ensin kaksi, sitten neljä kuukautta. Lopulta Maria oli kotona yli vuoden. Puoliso ja yhtiökumppani Sami hoiti silloin kaikki työasiat.
Tilanteessa auttoi lapsesta asti tuttu pyrkimys: näe tilanteissa aina jotain hyvää.
Vaikka Marian vointi oli edelleen heikko, hän alkoi keskittyä ilonpisaroihin. Nimityksen hän keksi eräällä aamulenkillä, kun vastaan tulleen auton valot osuivat tiellä olleeseen lehteen.
”Katselin lehteä ja ajattelin, miten upea se oli. Päätin tietoisesti keskittyä hyvään. Tämä ei tarkoittanut surujen tai väsymyksen kieltämistä, vaan kauneuden huomaamista.”
Asenne ratkaisee
Toipuminen ei ollut suoraviivaista, mutta seuraavana syksynä Maria koki saaneensa takaisin sisimpänsä. Voimavaroja pitää kuitenkin edelleen tarkkailla. Psykoterapiassa Maria oivalsi, että hänessä on resilienssiä ja bouncing back -energiaa – hän pääsisi jaloilleen.
”Vaikka tämä on klisee eikä onnistu aina, sanon sen silti. Emme voi valita, mitä elämässämme tapahtuu, mutta voimme valita, miten suhtaudumme tapahtumiin.”
Maria toteaa, että onnettomuuden vuoksi hän olisi voinut pysyä katkeroituneena tai uhriutua. Hän kuitenkin päätti, että se ei estäisi häntä elämästä täyttä ja omannäköistä, joskin alkuperäisestä suunnitelmasta poikkeavaa arkea.
Kyky muuttaa suunnitelmia osoittautui tärkeäksi.
”Elämä heittää eteemme kierrepalloja, joita emme halua. Niihin ei kuitenkaan kannata jäädä jumiin. Emme voi kontrolloida elämää.”
”Elämä ei ole kenelläkään pelkkää samppanjaa ja vaahtokarkkeja.”
Usko auttoi eteenpäin
Myös usko on ollut aina tärkeässä osassa. Maria kokee olevansa turvassa, koska hän turvaa korkeampaan. Maria ajattelee, että merkityksellistä on myös keskeneräisyyden hyväksyminen. Valmista ei tule, kaikenlaiset sävyt ja vaiheet kuuluvat kuvioon.
”Elämä ei ole kenelläkään pelkkää samppanjaa ja vaahtokarkkeja.”
Maria kokee kartuttaneensa tapahtumista viisautta, jota hän hyödyntää nyt, kolmannen uransa alussa. Hän toimii motivaatiopuhujana, joka haluaa tarinoiden ja lauluesitysten kautta levittää ympärilleen iloa ja toivoa.
”Menneisyyteni oli koulu, josta otin mukaani tärkeimmät palat. En kuitenkaan halunnut rakentaa niiden ääreen iltanuotiota, jonne jäisin möyhimään.”
Aamulenkit ovat jaksamisen kannalta edelleen tärkeitä. Kävellessään Maria keskittyy aistimaan, kuinka jalat iskevät katua vasten tai linnut laulavat tervehdyksiään. Maria ajattelee, että kun liikuttaa kehoa, mieli seuraa perässä.
”Keho antaa signaaleja ja pyytää hellittämään, mutta sitä on vaikea kuulla. Minullakin kesti pitkään ymmärtää tämä. Enää en jaksa mitään teennäistä.”
Juttu on julkaistu Voi hyvin -lehdessä 5/2025.
