Ylisukupolvinen trauma voi yltää neljänteen polveen asti.

Kuvassa piirretty aikuinen ja lapsi. Aikuisen kädet pitävät lapsesta kiinni, toinen käsi sulkee lapsen suun. Lapsen silmillä on orjantappurakruunu.Iso osa suomalaisista saattaa edelleen olla sotatraumojen vaikutusten alaisia viime vuosisadan sodista johtuen. Niistä ajoista kulkeutuneet traumat voivat nykyihmisessä ilmetä tunnistamattomissa muodoissa, kirjoittaa toimittaja Henna Salakari.

Ylisukupolvisen trauman ilmentymät

Jarno Katajisto on erityistason perheterapeutti ja vaativan erityistason traumapsykoterapeutti, joka on erikoistunut ylisukupolvisiin traumoihin.

– Tiedetään, että massiiviset traumaattiset vaiheet jonkin kansakunnan historiassa saattavat monella tavalla aikaansaada ylisukupolvista traumatisoitumista. Se voi vaikuttaa yksilöiden, perheiden, jopa koko kansakunnan elämään usean sukupolven ajan, Katajisto kertoo.

– Sota-ajan käsittely menee usein määrätyssä aikataulussa. Ensimmäisellä sukupolvella on yleensä sisäinen tarve yrittää olla etäällä kaikesta, mitä on joutunut kokemaan. On vahva halu suuntautua nykyhetkeen ja tulevaan. Silloin se, että voi tehdä työtä, voi toimia, voi keskittyä vaikka muihin ihmisiin ja omien lasten elämään, antaa suojaa suhteessa omaan sisäiseen oloon. Ja sitäkin tietysti ilmenee, että vältetään muistoja turruttamalla mieltä päihteiden avulla.

Sotatrauma saattaa saada erilaisia muotoja seuraavan sukupolven ja sitä seuraavan sukupolven elämässä.― Jarno Katajisto

– Sotatrauma saattaa saada erilaisia muotoja seuraavan sukupolven ja sitä seuraavan sukupolven elämässä. Sanotaan, että usein vasta kolmannessa ja neljännessä sukupolvessa alkaa tulla tilaa kohdata ja käsitellä asioita. Jos ajatellaan Suomessa sodan jälkeistä aikaa, 40-luvun lopulla syntyneet olisivat toista sukupolvea, sitten 70-80-luvulla syntyneet kolmatta. Heilläkin alkaa olla jo lapsia; nykypäivänä on jo siis neljännenkin polven ihmisiä olemassa.

– Toisen ja kolmannen sukupolven edustajilla ei ole mukanaan sodan taakkaa oman kokemuksensa kautta, mutta he ovat usein niitä, joiden oireilusta aletaan havahtumaan ylisukupolvisen trauman olemassaoloon ja seurauksiin. He voivat kokea oireita, joita on mahdoton ymmärtää heidän oman elämänsä kokemusten kautta. Oireet saattavat sen sijaan sopia erittäin hyvin jopa sekä ajallisesti että sisällöllisesti heidän vanhempansa kokemuksiin. Näiden oireilujen jäljittäminen edelliseen sukupolveen vaatii aina oman tutkimusmatkansa, toteaa Katajisto.

– Ylisukupolvisen traumatisoitumisen yhteydessä puhutaan suorasta ja epäsuorasta siirtymästä. Yllä kuvattu on esimerkki epäsuorasta siirtymästä. Suoraa siirtymää voi tapahtua esim. sodan kokeneen perheenjäsenen käyttäytyessä väkivaltaisesti jälkeläisiään kohtaan.

– Tarinoita on hyvin monenlaisia, mutta yleisesti hyväksytty ajatus on, mikä selkeästi lisää alttiutta ylisukupolviselle traumatisoitumiselle, on, jos asioista on vaiettava. Jos sukupolvi, jolla nämä kokemukset ovat niin kestämättöminä heidän olossaan, että joutuu etäännyttämään ne itsestään, heille jos yrittää niistä puhua, niin useasti reaktio saattaa olla aggressiivinen tai sitten täydellinen hiljaisuus.

– Se on ylisukupolvista traumatisoitumista, että vaikka kuinka haluaisi kaikkea hyvää vaikka omille lapsilleen, mutta jos omassa olossa ja omassa taustassa on paljon käsittelemättömiä asioita, niin siinä on väistämättä alttius, että ne saattavat siirtyä myös seuraavan sukupolven oloon, sanoo Katajisto.

Voiko ihmisen fysiologia muuttua traumoista?

Neuropsykologian erikoispsykologi, psykoterapeutti Titta Ilvonen kertoo tavoista, joilla traumakokemukset mahdollisesti voivat siirtyä.

– Epigenetiikan tutkimukset ovat antaneet viitettä, että joukko sisäisiä ja ulkoisia ympäristön tekijöitä voi muuttaa geenien ilmentymistä joissakin tapauksissa jopa pitkäaikaisesti. Tutkimuksia on tehty sekä ihmisillä että eläimillä. Tulokset ovat alustavia ja johtopäätöksien varmistuminen tulee vielä viemään aikaa. Vaikuttaa kuitenkin siltä, että trauman vaikutuksia voi siirtyä suoraan jälkeläiseen solujen muutoksien myötä.

– Tunnettu asia on, että siirtymistä voi tapahtua varhaisessa vuorovaikutussuhteessa. On siis mahdollista, että sukupolvien välinen siirtyminen voi tapahtua monella tasolla: neuraalisesti, hormonaalisesti, kognitiivisesti ja käyttäytymisen kautta yli sukupolvien.

Neuropsykologian erikoispsykologi, psykoterapeutti Titta Ilvonen ulkona koiransa kanssa. Talvi, lunta.
Turvallisuudentunne parantaa yhteistyösuhdetta, niin terapiassa kuin muutoinkin elämässä, sanoo psykoterapeutti Titta Ilvonen. Kuva: Arto Nurmela

Sotilaan kokemus

Sodan tilanteet aiheuttavat toisinaan jälkikäteen post-traumaattisen stressihäiriön, PTSD:n, joka voi joskus jäädä pitkäkestoiseksi. Sen kantajia olivat Suomessakin monet sodan käyneistä, mutta oireiden taustaa ei ymmärretty eikä tarjolla ollut apua. Ongelman siirtyminen eteenpäin oli todennäköistä. Shell shock-nimitys annettiin jo 1. maailmansodan traumatisoituneille, joilla oli mm. flash-backejä, kokemusten äkillistä palaamista painajaisen tavoin hereillä ollessakin.

Samoja ongelmia käsitellään nykyään mm. rauhanturvaajien kanssa.

Afganistanin veteraani Toni (nimi muutettu) kärsii sodan jäljistä.

– Kotiutuksen jälkeen on ollut hankalaa ihan arjessa, kun esim. autolla ajaessa saattaa nähdä tiessä kuopan ja äkillinen reaktio on väistää sitä pommina. Tai ilotulitus voi laukaista kokemuksen aidosta aseellisesta tulituksesta.

Ilotulitus voi laukaista kokemuksen aidosta aseellisesta tulituksesta.― Toni

– Pahinta oli kuitenkin havaita, miten lähipiirin oli vaikea ymmärtää muutos käytöksessä, jota ei pystynyt entisellä tavalla hallitsemaan. Oma persoona vaikutti muuttuneen. Hyväntuulisuus saattoi hetkessä vaihtua synkkyyteen ja pahaan ärtymykseen, joka herätti muissa jopa pelkoa. Sen odottaminen, että muuttuisi ennalleen, on itselle ja muille vaikeaa.

Mies makaa selällään ruohikossa metsän laidalla.
Trauma voi aiheuttaa positiivisten tunnekokemusten latistumista ja  toimintakyvyttömyyttä, ns.”hyytymistä”. Kuva: Knuut Nissinen

Traumoihin liittyy usein tunteiden kirjon, siis positiivisen kokemisen latistumista, näköalattomuutta ja alistumista; ihminen lakkaa odottamasta tulevaisuudeltaan mitään.

Tällaisia miehiä palasi sodasta myös 1940-luvulla koteihin, joissa lapset saivat tuntea oireet, mutta eivät ymmärtäneet niiden syitä. Väkivalta oli eräs trauman hallitsematon purkautumiskeino. Väkivaltaisuutta on pahimmillaan voinut periytyä ylisukupolvisena tähän päivään asti. Periytynyt trauma on voinut ilmetä myös kyvyttömyytenä huomioida ja nähdä lasta, olla läsnä ja tuottaa turvaa, sellaisena kuin lapsi niitä tarvitsisi.

Traumatisoitunut vanhempana

Psykologi, vaativan erityistason traumapsykoterapeutti Anne Suokas on erikoistunut lapsuuden kompleksiseen traumaan.

– Kun on lapsuudessa vakavasti traumatisoitunut, oma lapsi voi olla suurin traumalaukaisija. Vanhemman voi olla vaikea olla läsnä juuri silloin, kun lapsi tarvitsisi vanhempaansa eniten. Lapsen itku voi herättää oman varhaisen tarvitsevuuden, joka saattaa estää vanhempaa vastaamasta lapsen tarpeisiin. Monenlaiset oman traumatisoitumisen uudelleenelämiset voivat estää sen, että lapsi tulisi oikeasti kuulluksi ja kohdatuksi ja hänen kokemuksensa ymmärretyksi.

Suomessa on ensimmäisenä maailmassa kehitetty selkeärakenteinen tietoon ja vertaistukeen perustuva traumatisoituneiden vanhempien ryhmähoitomalli, jossa pyritään vaikuttamaan ylisukupolvisen trauman siirtymiseen, opettamaan vanhempia tunnistamaan traumaoireita, jotka voivat vaikuttaa omiin lapsiin. Vakautta vanhemmuuteen -ryhmän tavoitteena on tarjota tietoa ja tukea vanhemmille, jotka ovat kokeneet lapsuudessaan kaltoinkohtelua tai laiminlyöntiä, ruumiillista tai henkistä. Tavoitteena on kokemus, että omaan oloon on mahdollista vaikuttaa, oppia sitä harjoitusten kautta vähitellen. Kun vaikeat tunteet hallitsevat vähemmän oloa, pystyy paremmin seuraamaan lapsen mielenliikkeitä ja tuntea iloa äitinä tai isänä olemisesta.

Koulutuksen opas Vakautta vanhemmuuteen, kertoo esim. miten traumatisoituneen suuntautumista nykyiseen aikaan ja paikkaan voi auttaa.

Vaikeuksien voittaminen lähtee omien tunteiden ja hankalien asioiden havainnoinnista.

Usein vaikeista lapsuuden kokemuksista selviytyneille joka tilanteessa nykyhetkeen keskittyminen voi olla haasteellista. Vanhat mielikuvat, tunteet, muistot tai ajatukset saattavat tulvia mieleen. Voi tuntua, ettei hallitse toimintaansa tai että menettää otteen ajan kulumiseen. Joissain tilanteissa voi kokea että mieli ikään kuin tyhjenee ja kiinnittyminen nykyhetkeen herpaantuu, ilman että huomaa, mikä sen aiheuttaa.

Vaikeuksien voittaminen lähtee omien tunteiden ja hankalien asioiden havainnoinnista. Se on mahdollista, kun pystyy keskittymään ja kiinnittymään ympäröivään todellisuuteen. Ryhmässä harjoitellaan tarkkaavuuden suuntaamista nykyhetkeen ja sen kautta etäisyyden saamista omiin vaikeisiin oloihin. Toistamalla ja kokeilemalla erilaisia harjoituksia on mahdollista parantaa kykyä pysyä suuntautuneena nykyhetkeen.

Ristiriitaisten tunteiden kahleissa

Traumaterapeutti Anne Suokas on joutunut työssään havaitsemaan, miten vaikeaa esim. ystävien on ymmärtää traumatisoituneen näkymätöntä sisäistä elämää.

– Lapsuudessa vakavasti traumatisoituneen ei ole helppo ajatella tulevaisuutta. Toiveikkuus tai innostus on usein ehdollistunut pettymyksiin ja vastoinkäymisiin. Varhaisesti traumatisoitunut on kuitenkin sidottu lapsuuden perheeseen tuhansilla, sanattomilla, näkymättömillä siteillä. Traumatisoitunut on sisäistänyt kaltoinkohtelevan vanhemman säännöstön, joka ei tue hänen selviytymistään aikuisiän haasteista: «Et voi koskaan elää vapaasti omaa elämääsi lapsuuden perheen ulkopuolella etkä voi koskaan täysin luottaa muihin tai uskoutua muille.»

Mies makaa sikiöasennossa kalliolla meren rannalla.
Traumoihin liittyy usein näköalattomuutta ja alistumista Kuva: Knuut Nissinen

– Kun jokin elämässä tekee toiveikkaaksi, samalla usein nousee pelko ja sisäinen ääni tai ajatus, jossa liiallisesta toivosta tai odotuksesta seuraa jotakin pahaa. Kokemuksissa toivo ja hyvän ennakointi on aina päättynyt johonkin arvaamattomaan pahaan ja sen vuoksi sisäiset suojaukset toivoa vastaan ovat erityisen vahvoja. Päässä soi aina: «Älä toivo tai tapahtuu jotakin pahaa».

Kenen äänen kuulet päässäsi

Psykoterapeutti Titta Ilvonen kertoo, että hyvin usein muussakin psykoterapiassa kuin traumaterapiassa lähdetään käsittelemään ihmisen sisäistä puhetta. Terapian alussa asiakkaat monesti eivät tunnista omaa ajatteluaan ja kokevat olevansa tilanteiden ja tapahtumien uhreja. Silloin terapeutti kysyy: «Kenen äänen kuulet päässäsi puhuvan, isän, äidin… jonkun muun?»

– Meillähän tiettyä tunnetilaa ja kehollista tuntemusta kuvaa jokin sana. Kuten vaikka ikävää kehollista vatsan tuntumaa voi kuvata sana ”pelko”. Se millaisia merkityksiä ihminen liittää sanoihin, riippuu hänen omista kokemuksistaan ja eletystä historiasta, Ilvonen toteaa.

– Sisäistetyillä uskomuksilla on päässämme tapana esiintyä ehdottomuuksina: aina, ei koskaan, täysin, ei ikinä. Ja näihin hermojärjestelmämme reagoi ikiaikaiseen tapaan: taistele, pakene, lamaannu. Sen sijaan, että vatvoisimme mielessämme toimimatonta ja sanoihin perustuvaa uskomusten vyyhtiä, kuten ”Olen avuton, olen huono”, voimme irtautua niistä ja arvioida sanojen todenperäisyyttä. Tätä harjoitellaan terapiassa, kertoo Ilvonen.

– Meistä jokaisella on mahdollisuus oppia hahmottamaan paremmin, miten ajattelumme muokkaa käsitystä itsestämme ja maailmasta – ja kohdistamaan voimavarat mielekkäämmin oman elämän kannalta. Psykoterapiassa terapiasuhteen toimivuudelle tärkeintä on yhteistyön syntyminen asiakkaan ja terapeutin välillä. Paraneminen tapahtuu yhteistyösuhteessa, silloin kun on  kehittynyt riittävän turvallinen olemisen kokemus terapeutin vastaanotolla.

Trauma on kansallinen taakka

On todennäköistä, että monet meistä joutuvat kantamaan historiallisten traumojen jälkiä mukanaan.

Henna Salakari on tehnyt Radio Yle 1:n dokumenttiryhmälle kolme dokumenttia historian traumaattisista vaikutuksista, kaksi sodan traumojen ylisukupolvisuudesta yksilön kannalta: Kahlittu Tahto ja Väkivallan Perintö. Kolmas Pahuuden Paradoksi käsittelee mm. sotapropagandaa ja sen suhdetta ylisukupolvisiin ilmiöihin.

Kahlitun Tahdon päähenkilö etsii syitä omalle «hyytymiselleen», toimintakyvyttömyydelle, jolle ei ole näkyvää syytä. Epäilykset suuntautuvat ylisukupolviseen traumaan tai lapsuuden traumaan, josta ei ole varmoja todisteita.

Dokumentissa Väkivallan Perintö käsitellään sotatraumoja ja niiden aiheuttamaa väkivaltaisuutta. Samalla pohditaan laajempaa kysymystä, mistä väkivalta ylipäätään tulee ihmisyhteisöön. Molemmissa ohjelmissa kerrotaan trauman vaikutusmekanismeista sekä miten trauman juuret ja juonteet usein paljastuvat ihmiselle itselleen vasta tutkimisen kautta kuin sipulia kuorien. Siten asia usein etenee terapiassakin.

Dokumentti Pahuuden Paradoksi ruotii mm. 1930-luvun kehityskulkuja Kolmannessa Valtakunnassa ja pohtii miten sen ajan propagandan keinot toimivat.

Teksti: Henna Salakari

https://yle.fi/

Добавить комментарий

Ваш адрес email не будет опубликован.