Viime marraskuussa viisi­kymppinen Pekka sulki silmänsä ja uskoi, ettei enää avaisi niitä.

Pekka on marraskuussa 2019 tapahtuneen itsemurhayrityksensä jälkeen palannut täysipäiväisesti töihin kotitoimistollensa. Etätyöt ovat hänelle tuttuja, sillä hän on tehnyt niitä jo vuodesta 2016 lähtien.Koronaviruspandemia on tuoreen kyselyn mukaan selvästi kuormittanut suomalaisten mielenterveyttä. Tänään vietetään kansainvälistä itsemurhien ehkäisypäivää ja pyritään tavoittamaan etenkin keski-ikäiset miehet, jotka ovat yliedustettuina itsemurhatilastoissa.

Ensimmäinen tunne oli hämmästys. Enkö onnistunutkaan, Pekka ihmetteli herätessään Meilahden sairaalasta.

Marraskuussa 2019 muun muassa uusiutunut masennus ja parisuhdeongelmat olivat kasautuneet vyyhdiksi, joka oli paisunut Pekan mielessä liian suureksi. Riittämättömyyden tunne oli sietämätön, eikä tuolloin 54-vuotias Pekka enää jaksanut vaan halusi eroon kaikesta.

Pekka lukitsi asuntonsa turvalukolla ja lähetti puhelimellaan puolisolleen kuvan. Sitten hän sulki silmänsä ja uskoi, ettei enää ikinä avaisi niitä.

Puoliso oli kuitenkin huomannut Pekan lähettämän kuvan ja soittanut hätänumeroon.

Aiheen arkaluontoisuuden vuoksi Pekka esiintyy tässä jutussa vain etunimellään.

Alkušokin jälkeen Pekka halusi nopeasti pois sairaalasta. Psykiatri varmisti, ettei hänellä ollut aikeita uusia itsemurhayritystään, ja parin päivän päästä Pekka kotiutettiin lääkkeiden ja sairauslomamääräyksen kera.

Ennen taksiin nousemista valvontaosaston hoitaja kysyi Pekalta, olisiko hän kiinnostunut Mieli ry:n (entinen Suomen mielenterveysseura) Linity-mallista. Termi on lyhenne sanoista lyhytinterventio itsemurhaa yrittäneille.

Se oli ensiaskel selviytymiseen. Pekka kävi muutaman kerran psykiatrian poliklinikan tapaamisissa, mutta erityisesti Mieli ry:n kriisityöntekijän kanssa käydyt keskustelut auttoivat häntä oivaltamaan uusia asioita. Ahdistus, itsensä väheksyntä ja oman elämän merkityksettömyys alkoivat väistyä. Pekka alkoi toipua.

”Sain motivaatiota mennä eteenpäin, enkä enää kanna menneisyyden painolastia mukanani”, Pekka kertoo nyt, vajaa vuosi tapahtumien jälkeen.

Torstaina vietetään kansainvälistä itsemurhien ehkäisypäivää. Suomessa itsemurhia tehtiin eniten 1990-luvun alussa, yli 1 500 vuodessa. 2010-luvulle tultaessa luku on puolittunut.

Itsemurhien määrä on laskenut, sillä mielenterveysongelmat tunnistetaan nykyisin nopeammin ja hoitoon pääsee helpommin ja tehokkaammin kuin aiemmin.

”Silti meillä tehdään itsemurhia aika paljon. Päivittäin itsemurhaan päätyy kahdesta kolmeen ihmistä, ja päivittäisiä itsemurhayrityksiä on 10–15-kertainen määrä”, kertoo Mieli ry:n itsemurhien ehkäisykeskuksen päällikkö Marena Kukkonen.

Nykyisin Suomessa tehdään vuodessa lähes 14 itsemurhaa sataatuhatta ihmistä kohden. Se on huomattavasti enemmän kuin esimerkiksi muissa Pohjoismaissa.

”Tehtävää on vielä paljon”, Kukkonen toteaa.

Itsemurhan tai sen yrityksen taustalla on aina useita kasautuneita ongelmia, esimerkiksi alihoidettuja mielenterveyden ongelmia, päihdeongelmia, fyysisiä kipuja tai kasaantuneita kriisejä.

Näin oli myös Pekalla. Hän palasi vuonna 2012 takaisin töihin oltuaan yli vuoden sairauslomalla masennuksen vuoksi. Masennuslääkitys hänellä on ollut jo toista kymmentä vuotta.

Ensimmäiset oireet hän havaitsi jo 2000-luvun alussa. Olivatko ne masennusta, työuupumusta vai niiden yhdistelmä, sitä Pekka ei osaa tarkalleen sanoa. Taustalla on myös uniapneasta johtunutta unettomuutta, joka sittemmin on saatu korjattua oikeanlaisella hoidolla.

Marena Kukkonen kertoo, että Mieli ry:n asiakkailla on toistunut sama kaava: he aloittavat tarinansa kertomalla, että itsetuhoinen ajattelu alkoi jo vuosia tai kuukausia sitten.

”Loppujen lopuksi on tapahtunut jotain, esimerkiksi avioero tai työttömyys, joka laukaisee toivottomuuden tunteen. Ihminen ajattelee, ettei enää selviä ongelmistaan”, Kukkonen sanoo.

Mieli ry:n tuoreessa kyselytutkimuksessa kevään ja kesän poikkeusolot ovat selvästi kuormittaneet suomalaisten mielenterveyttä.

”Koronaviruksen aikana palveluja on ajettu alas tai siirryttiin etäpalveluihin. Apua ja hoitoa oli vaikeampi saada, kun lähetteitä siirrettiin myöhempään. Ihmiset eivät myöskään hakeneet hoitoa kuten ennen, sillä he pelkäsivät koronavirusta ja päivystykseen menemistä”, Kukkonen sanoo.

Monet vertaistukiryhmät keskeytettiin tai siirrettiin etämuotoon. Ne saattavat tarkoittaa monelle viikon ainoita ihmiskontakteja. Ihmisiä jäi tyhjän päälle.

Kyselyyn vastasi 1 000 ihmistä, ja joka neljäs vastaaja koki poikkeusajan vaikuttaneen kielteisesti omaan mielenterveyteensä.

Heikentynyt mielenterveys sekä itsetuhoiset ajatukset korostuivat erityisesti nuorten ja naisten keskuudessa. Joka kolmas nainen kertoi, että kevät oli henkisesti raskas. Myös 40 prosenttia yrittäjistä kertoi, että koronavirusepidemia on vaikuttanut kielteisesti heidän mielenterveyteensä.

Joka viides vastaaja kertoi joskus harkinneensa itsemurhaa. Tulos on linjassa kansainvälisten tutkimusten kanssa. Lähes joka toinen suomalainen tuntee puolestaan jonkun, joka on tehnyt tai yrittänyt tehdä itsemurhan.

Erityisen hyvää kyselyn tuloksissa oli se, että edellisvuoden vastaavaan kyselyyn verrattuna hyvää apua saaneiden osuus kasvoi kahdeksalla prosenttiyksiköllä. Nyt 29 prosenttia koki saaneensa hyvää apua itsetuhoisten ajatusten hoitoon ja käsittelyyn.

Totta kai, Pekka vastaa, kun häneltä kysyy, onko hän aina tottunut pärjäämään itse.

”Kynnys oli liian suuri, että olisin oma-aloitteisesti ja ennakoiden hakenut apua ongelmiini”, hän toteaa.

Mieli ry:n Kukkonen tunnistaa Suomessa jo pitkään vallinneen omillaan pärjäämisen kulttuurin. Se korostuu etenkin vanhempien ikäluokkien miehillä. Kyseessä on sukupolvelta toiselle opittu malli, jossa ongelmat tulee ratkoa yksin.

Uudet sukupolvet osaavat kuitenkin puhua asioistaan paremmin. Silti erityisesti miehet ovat alttiimpia toteuttamaan itsemurhan, ja kolme neljästä itsemurhan tehneestä on mies.

Tästä syystä kansainvälinen itsemurhien ehkäisypäivä pyrkii tänä vuonna tavoittamaan eritoten keski-ikäiset miehet. Mieli ry:n tuoreen kyselyn mukaan yli puolet itsemurhaa joskus vakavasti harkinneista miehistä ei hakenut apua ongelmiinsa.

Keskeistä mielenterveysongelmien ja sitä kautta itsetuhoisten ajatusten hoidossa on mahdollisuus päästä puhumaan. Kun ihminen avaa ajatuksiaan, hän oivaltaa itsekin ratkaisuja tilanteeseensa.

”Itsetuhoinen ihminen ajattelee helposti, että hän on täysin yksin ongelmiensa kanssa. Puhuminen auttaa luomaan ymmärrystä siitä, että ongelmat ovat ratkaistavissa, eikä niiden takia tarvitse kuolla”, Marena Kukkonen sanoo.

Pekka huomasi nopeasti puhumisen taian Mieli ry:n kriisityöntekijän kanssa käydyissä keskusteluissa. Torjunnan sijaan hän koki saavansa oikeanlaista empatiaa ja hyväksyntää itselleen. Hän myöntää, että hankalista asioista puhuminen on ollut hänelle aina vaikeaa, eikä hän ole sitä usein tehnytkään.

”Sain pitkästä aikaa sanoa ääneen, mitä tunnen ja ajattelen.”

Nyt Pekka voi hyvin ja pääsi jo keväällä takaisin kiinni työelämään. Hän ihmettelee, miten ikinä päätyi yrittämään niin lopullista ratkaisua kuin oman henkensä riistämistä.

”Itsemurha on tarpeeton. Vaikka ihminen kokisi olevansa täysin yksin, elämä voi muuttua huomenna paremmaksi.”

Pekka on oivaltanut, että voi opetella olemaan itselleen armollinen ja sietämään paremmin elämän pieniä vastoinkäymisiä. Nyt hän kertoo hyväksyvänsä itsensä vähemmällä. Jalat pysyvät tukevasti maassa, eikä hän odota lyhyessä ajassa suuria harppauksia toipumisessaan.

”Olen onnellinen, että olen elossa. Pidän tästä päivästä ja odotan huomista”, hän sanoo.

”Vielä kun saisin tupakanpolton loppumaan niin alettaisiin olla suhteellisen oikeassa suunnassa.”

Marena Kukkosen mukaan itsemurhista ja itsetuhoisista ajatuksista pitäisi uskaltaa puhua enemmän. Itsetuhoiset ajatukset tulisi ottaa puheeksi aina, kun nousee huoli jonkun toisen jaksamisesta.

Tämä koskee kaikkia ihmisiä ja etenkin heitä, kohtaavat työssään muita ihmisiä: kirkon työntekijöitä, nuorisotyöntekijöitä, työterveyslääkäreitä, koulukuraattoreja ja niin edelleen.

Kysymisen ja kuuntelemisen jälkeen pitää pohtia, tarvitseeko ihminen ammattiapua ongelmiinsa. Tärkeintä on, että itsetuhoisista ajatuksistaan puhunutta ei jätetä yksin.

”Häneltä voi esimerkiksi tiedustella, että mitä jos soitan ensi viikolla ja kysyn mikä tilanne”, Kukkonen sanoo.

Itsemurhien tuen tarpeesta ja ehkäisystä kannattaa Kukkosen mukaan pitää meteliä, koska siten asioita saadaan edistymään. Konkreettinen esimerkki tästä on tänä vuonna julkaistu Kansallinen mielenterveysstrategia ja itsemurhien ehkäisyohjelma vuosille 2020–2030.

”Se on iso edistysaskel”, Kukkonen luonnehtii.

www.hs.fi
 

Добавить комментарий

Ваш адрес email не будет опубликован.