Опубликовано Оставить комментарий

”Koskaan ei ole liian myöhäistä hankkia itselleen parempi loppuelämä” – 5 askelta kohti omaa juttua.

Oma juttu on tekemistä, josta sytyt uudelleen ja uudelleen ja jonka koet merkitykselliseksi. Se on sydämesi puheen sekä omien intohimojesi ja arvojesi mukaista tekemistä, jossa saat syvimmät lahjasi käyttöön. Se on intohimo- tai unelmatyösi, miten ikinä sitä haluatkaan kutsua.

Oma juttu voi olla myös intensiivinen harrastus tai vapaaehtoistyötä. Työn merkitystä ei kuitenkaan pidä vähätellä, vietämmehän aikuisina sen parissa valtaosan valveillaoloajastamme.

Elämä jää vajaaksi, jos työtään pitää vain urana tai tärkeänä siksi, mitä sen avulla saa. Vielä surullisemmin ovat asiat, jos työtään häpeää, kuten myös monet tekevät.

Kirjailija, valmentaja ja intohimoyrittäjä Eija Hinkkala kannustaa kirjassaan Sinä olet enemmän – Palavalla sydämellä kohti omaa juttua luottamaan sydämesi puheeseen sekä omien arvojen ja intohimojen ohjaukseen. Kun luovut mielen rajoittavista uskomuksista, opit tekemään viisaammin, tietoisemmin, yksinkertaisemmin ja vähemmän. Kirjan voi kuunnella esimerkiksi Storytelistä. Eijalta on juuri ilmestynyt myös uusi kirja Muuta asenteesi, muuta elämäsi.

”Olen oppinut luottamaan siihen, että sydämen puhe on aina puolellani ja tahtoo minulle hyvää. Järjen puheen tahdosta en ole aina yhtä vakuuttunut, sillä ego työntää nenäänsä vähän turhan paljon sen asioihin”, kertoo Eija, joka on elämänsä aikaa tehnyt monta rohkeaa hyppyä tuntemattomaan.

Ensimmäisen ison elämänmuutoksensa Eija teki nelikymppisenä siirtyessään hammaslääkäristä laulajaksi.

”Oloni oli muutosrytäkän jälkeen niin vapaa, kuplivan kepeä ja onnellinen, että kopsautin kenkieni kannat juhlallisesti yhteen ja lupasin itselleni isoon ääneen, etten enää koskaan tekisi mitään, mikä tuntuisi kiviltä vatsassa. Olo oli onnellinen siitä huolimatta, että seisoin tumput suorina turvattoman tuntemattoman edessä. Sittemmin olen seisonut useammankin kerran uusien alkujen ja tekemisten edessä”, kuvailee Eija.

Tässä Eijan 5 askelta kohti omaa juttua:

1. Opettele pysähtymään ja kuuntelemaan sydämesi puhetta valintojesi edessä. Anna sydämen kertoa, mitä todella haluat, sillä sydämen puhe on rakkaudellisen rohkeuden puhetta. Kun valitset rakkaudesta käsin, et valitse koskaan väärin. Omaehtoiset valinnat, joista kannat vastuun, tuovat sinulle riemullisen sisäisen vapauden tunteen.

2. Kirjaa ylös sydämesi puheen mukainen visio omasta jutustasi. Tee alustava, mutta hyvin joustava suunnitelma siitä, miten, milloin ja keiden kanssa lähdet unelmaasi toteuttamaan. Pilko visio pienempiin tavoitteisiin, jotka ovat samalla tekoja, joita sinun tulee tehdä.

Jos et vielä tiedä mikä oma juttusi on, aloita vaikka listaamalla tekemisiä, jotka tuovat sinulle iloa, tai joista voisit olla kiinnostunut. Listaa sumeilematta myös moninaisia vahvuuksiasi, joiden hyödyntämisestä olisi iloa itsellesi sekä muille. Kokeile myös käytännössä mahdollisimman monia asioita. Ainakin sellaisia, jotka voisivat olla oikean suuntaisia. Voit yllättyä.

3. Anna itsellesi lupa innostua, sillä innostus saa aikaan muutosta ja ihmeitä. Kun innostut jostain asiasta enemmänkin, laita itsesi likoon ja näe sen eteen vaivaa. Palava Intohimo syntyy alkuinnostuksen, vaivannäön ja niitä seuraavan kehittymisen tuloksena. Intohimo onkin yksi suurimmista supervoimista, joita sinulla on. Kun koet juttuusi intohimoa, ei kukaan eikä mikään voi horjuttaa sinua omalta tieltäsi.

4. Opettele hyödyntämään mielesi mieletöntä voimaa. Ainoat todelliset esteet löytyvät nimittäin omasta mielestäsi. Samaisesta mielestä löytyvät myös kaikki ne voimat, joiden avulla voit tehdä elämästäsi itsesi näköistä. On tärkeää myös keventää mielen turhaa taakkaa ja keskittää voimavarat myönteisen asenteen vahvistamiseen, joka onkin oman juttusi toteuttamisen ehdoton ässä.

5. Ryhdy nyt. Tee tekoja. Sinun ei tarvitse olla valmis ja varma, kaiken osaava ja tietävä, täydellinen eikä edes rohkea. Voit ryhtyä epävarmana, tietämättömänä ja keskeneräisenä. Jos et tiedä, mistä aloittaa, aloita jostakin. Muista myös, että omaan juttuun johtaa monta tietä. Jos yksi käy liian kuoppaiseksi tai johtaa umpikujaan, voit valita toisen. Nauti matkastasi, kiitä itseäsi ja matkakumppaneitasi.

Etusivu

 

Опубликовано Оставить комментарий

Если хочешь быть счастливым, убери из жизни 7 «О».

Если хочешь быть счастливым, убери из жизни 7 «О» - KakZachem.ruНаша жизнь состоит из событий и реакций на эти события, причем хотелось бы заметить, что большинство из этих событий и реакций проходят у нас голове и совершенно точно влияют на уровень нашего счастья или несчастья… Ну а дальше как следствие и на все остальные сферы нашей жизни такие, как здоровье, отношения, успех… В этом году моей активной психологической практике 22 года, и я решила из опыта работы, наблюдений за Миром, собой и людьми представить свою персональную концепцию счастья. Итак, хочешь быть, счастливым убери из жизни всего семь «О»:

1. ОЦЕНКИ. Мера или оценка понятие сложное и неоднозначное, что для одного хорошо для другого смерть, и значит, если мы оцениваем что-то или кого – то, мы изначально упускаем возможности понять или принять больше, расширить свое осознание ситуации. И тут важно помнить, что обесценивание или переоценивать кого-то, это форма страха, что проявляется в такой удобный и понятный способ. Все есть ценно, а скорее правильней будет сказать, даже бесценно, так как создано по воле Высших сил. УБИРАЕМ КАТЕГОРИЧНЫЕ ОЦЕНКИ!

2. ОБИДЫ. Вины нет, это символический способ поддерживать отношения или иллюзии, когда другие формы, менее со-зависимые не пришли в практику сотрудничества в процессе жизни. Вина — это накачка энергий в очень удобный и доступный способ. И так обижается – только тот кому выгодно быть обиженным. Когда обижен, есть о чем подумать и занять время, внутренние пустоты психического пространства легко наполняться обидами. С обидами мы не одиноки с нами всегда наш обидчик. ОТПУСКАЕМ ОБИДЫ И ОБВИНЕНИЯ!

3. ОСУЖДЕНИЯ. Это способ подключения к чужой жизни с помощью отговаривания своей теневой стороны «Я». Ведь, все что нас так возмущает в ком- то, то что мы осуждаем это и есть наша теневая вытесненная, непризнанная часть себя, которая так безопасно находит цивилизованный выход в реальные пространства нашего сознания. Ведь себе такое позволить не можем, по ряду причин, то хоть поговорим про это… ИЗБАВЛЯЕМСЯ ОТ ПРИВЫЧКИ ОСУЖДАТЬ!

4. ОПРАВДАНИЯ. Являются остатками детских директив «Ты – не такой» вот и приходиться постоянно оправдываться, что может все же «Я такой». Оправдания, воруют у человека энергию творчества и свободы самовыражения, волю делать себя по своему шаблону мечты. Ведь где-то далеко в глубинах цензуры уже много лет, родителями или обществом нарисован портрет «Такого», которого все хотят видеть, комфортного и удобного. Но спешу Вас огорчить (кстати это 8 «О») Вы все равно какому-то не будете нравиться, и кто-то Вас не будет любить, и кого-то Вы будете раздражать и это норма. Это закон энергообмена. Поэтому лучше опираться на свой камертон ценностей и рисовать себя самостоятельными выборами. ИСЦЕЛЯЕМСЯ ОТ ОПРАВДАНИЙ ПЕРЕД ДРУГИМИ!

5. ОЖИДАНИЯ. Нам кажется, что кто-то что-то должен, и мы можем это ждать всю жизнь, фантазируя, что «Он» знает, как нас правильно понять или как нас правильно любить для нас самих, но увы. И это часто самый большой миф нашей жизни… Ведь мы и сами себя не очень знаем, так как вся жизнь — это дорога к себе. Так, разве может кто-то понять то, что пока не понято или не познано нами. Исследуя себя можно уловить свои желания, потребности и мотивы нежно согласовать их с близкими тебе людьми и радоваться. И если они примут Вас с вашими желаниями, то вам по одному пути жизни… если нет, значит у Вас все впереди и у Вас много работы в познании себя. Нам никто не сможет помочь, если мы не поймем в какой помощи нуждаемся. ОЖИДАЕМ ТОЛЬКО ОТ САМОГО СЕБЯ!

6. ОГРАНИЧЕНИЯ. Часто мы сами себе строим ограничения и заборы возможностей, даже не попробовав, а можем ли мы это сделать. С помощью ограничений мы сами кастрируем наши потенции достижений и потоки нового, делая поспешные выводы из чужого опыта или социальных стереотипов. А ведь в жизни все по-разному… и снять свои ограничения — это очень страшно… но часто просто необходимо. Только смелые берут города. Удобно контролировать свою жизнь с помощью ограничений, но есть и более продвинутый уровень — ответственной свободы. ПОБЕЖДАЕМ СОБСТВЕННЫЕ ОГРАНИЧЕНИЯ!

7. ОЧАРОВАНИЕ. Иногда, когда случайно или специально мы в ком-то или в чем-то очаровываемся, не замечая обратной стороны медали, и полярность из которой соткано все в этом мире… рассматриваем с восторгом только лицевую сторону события, ситуации, человека забывая, что есть изнанка… совершенно не очень привлекательная. Мы попадаем в ловушку эмоционально-чувственного реагирования, игнорируем логику и прагму, как следствие получаем большую дозу разочарования, которую достаточно часто трудно переварить. Не хотите разочаровываться — не очаровывайтесь, все есть все, и в прекрасном есть доля отвратительного, и в самом мерзком есть доля совершенного, все есть полярное. ДОЗИРУЕМ ОЧАРОВАНИЕ!

Думаю, если мы научимся правильно взаимодействовать с этими «О» в нашей жизни …Мир наполнит нас другими замечательными «О» таким как: открытия и ободрения, общения и оживление, оптимизм и опыт, отдых и отзывчивость, откровенность и объятия, освобождение и осознания… И точно появиться возможность ОСЧАСТЛИВИТЬ СЕБЯ И МИР. Понравилась публикация? Поделись с друзьями!

АВТОР ПУБЛИКАЦИИ: Назаревич Виктория Вячеславовна

psy-practice.com/

Опубликовано Оставить комментарий

Onni syntyy, kun on jotakin toivottavaa…

Onni syntyy, kun on jotakin toivottavaa, tehtävää ja rakastettavaa – Ja muistaa samalla kohtuuden

Onni ei synny etsimällä, eikä yleinen mielikuva huippuhetkien onnellisuudesta päde, kirjoittaa psykologi Pirkko Lahti.

Jos ihmisellä on jotakin toivottavaa, tehtävää ja rakastettavaa, hän voi olla onnellinen. Nämä kolme asiaa sitovat elämään, mutta niistä ei pidä tehdä ylipääsemättömän korkealentoisia. Voi toivoa, että huomispäivä sujuu, tehdä jonkin keskeneräisen asian loppuun ja rakastaa vaikkapa kotiaan, lastenlastaan tai kotieläintään.

Onnellisuuden tajuaminen on tunneperäinen kokemus ja aika usein lyhytaikainen tila. Kukaan ei voi tavoitella ikuista onnellisuutta: jos ei ole kokenut surua tai ikävää, ei tiedä, mikä on hyvää oloa tai onnellisuutta. Vastakkaiset tunnetilat syventävät koettuja asioita. Jokainen on ainakin joskus onnellinen. Usein kuitenkin annamme tuntemukselle eri nimiä. Yksi puhuu hyvästä olosta, toinen rauhallisuudesta, kolmas euforisesta elämyksestä – ja joku onnellisuudesta. Onnellisuutta ei voi vertailla, sillä se on aina omakohtainen kokemus.

Jossain määrin onnellisuus on myös valinta. Voit kokea sairaanakin itsesi onnelliseksi – tai sitten pelkästään kurjaksi riutujaksi. Tapa suhtautua asioihin värittää myös sanastoamme ja tulkintojamme.

Onnellisuus ei ole ylöspäin kohoava vaakasuora viiva, vaan siinä on kuoppia ja notkoja.

Onnellisuus on yhden ihmisen kokemus, mutta sen kokemiseen tarvitaan yhteisöä. Ihmisellä halu on jakaa asioitaan ja tunteitaan. Yksinkin voi kokea onnellisuutta, mutta tunteen välittäminen muille lisää sen arvostusta. Asian tekeminen yhdessä parantaa kokemusta. Me teimme sen! Yhdessä ponnistelu jakaa tunteen.

Ihminen mieltää itsensä usein onnelliseksi suurten tapahtumien yhteydessä. Häät, lapsen syntymä, oppilaitokseen pääseminen ja valmistuminen sekä työpaikan saaminen ovat onnen hetkiä. Tosin tutkimukset ovat osoittaneet, ettei kuherruskuukausi suju kovin usein toivotusti. Onni ei synny etsimällä, eikä yleinen mielikuva huippuhetkien onnellisuudesta päde. Onni on koettava itse.

Onnellisuus ei ole ylöspäin kohoava vaakasuora viiva, vaan siinä on kuoppia ja notkoja. Terveys on mainio lisä hyvään oloon. Onnellisuudessa ei siis ole mitään yksinkertaista sääntöä.

Rakastaa voi niin, että melkein tukehtuu, mutta rakkaudellaan voi myös tukehduttaa toisen.

Onko sitten rakkaus aina ehto onnellisuuteen? Rakastaminen ja rakastetuksi tuleminen lisäävät hyväksytyksi tulemisen perusvirettä. Ne luovat pohjaa sille, että kokee asiat myönteisinä. Vastoinkäymiset taas koettelevat henkistä joustavuutta eli resilienssiä. Kriisien kautta voi kuitenkin myös löytää levollisen olon, pohjan onnellisuuteen, kun kokee selvinneensä pahoista hetkistä.

Rakkaus on ainutlaatuinen tunne, mutta sitäkin oppii säätelemään. Voi etsiä uusia kohteita tai sävyjä sen kokemiseen. Rakastaa voi niin, että melkein tukehtuu, mutta rakkaudellaan voi myös tukehduttaa toisen. Ihmisten kanssakäymisessä tarvitaan aika lailla kohtuullisesti kaikkea. Liika on liikaa, on se sitten rakkautta, onnellisuutta tai mitä tahansa.

Bhutan on julistanut itsensä onnelliseksi maaksi ja Suomi on onnellisuustilastojen kärkimaa. Tilastot ja mallit rakentuvat mittauksista, jotka liittyvät esimerkiksi maan demokraattisuuteen, talouteen ja turvallisuuteen. Kansalaiset voivat silti kokea asian aivan eri tavalla – eli Suomessa ei asukaan maailman onnellisin kansa. Yksinkertaisin sääntö oli tämän kirjoituksen alussa: Etsi toivoa, tehtävää ja rakkautta. Määritä ne kohtuullisiksi.

Kirjoittaja on psykologi ja eläkeläinen.

https://www.apu.fi/