Sanna, 26, lukittautui 1,5 vuodeksi kotiin eikä poistunut neljän seinän sisältä

Картинки по запросу Sanna, 26, lukittautui 1,5 vuodeksi kotiin eikä poistunut neljän seinän sisältäToisin kuin muut nuoret aikuiset, 26-vuotias Sanna ei ole opiskellut, matkustellut tai kokenut juuri mitään muutakaan uutta ja jännittävää. Hän pelkää liikaa poistuakseen kotoaan.

Hullu tyttö. Hullu teini. Hullu ämmä. Sannaa on sanottu hulluksi pienestä pitäen.
– Olen aina ollut erilainen. Minulla on iso ja näkyvä luonne ja voimakkaat mielipiteet. Tai oli ainakin ennen.
Sanna-Mari Paakki oli alle 10-vuotias, kun hän ensi kertaa ajatteli itsemurhaa. Koulupäivä oli ollut niin kurja, että hän halusi kuolla.
Nyt rovaniemeläinen Sanna on 26-vuotias ja ollut jo seitsemän vuotta työkyvyttömyyseläkkeellä. Hän on sairastanut yli puolet elämästään. Toisin kuin muut nuoret aikuiset, Sanna ei ole opiskellut, matkustellut tai kokenut juuri mitään muutakaan uutta ja jännittävää.
Sen sijaan hän on ollut neljän seinän sisällä jopa puolitoista vuotta yhteen soittoon, vaikka hänessä ei ole fyysisesti mitään vikaa. Sannan mieli estää häntä toimimasta.

  • Yllä olevalla päiväkirjavideolla Sanna-Mari Paakki kertoo tavallisesta arjestaan.

Sanna ei usko koskaan parantuvansa. –Olen ollut sairas puolet minun elämästäni ja olen vasta 26-vuotias. Uskon, että elämäni voi olla joskus parempaa, mutta en usko, että paranen ihan täysin.
Sanna ei usko koskaan parantuvansa. –Olen ollut sairas puolet minun elämästäni ja olen vasta 26-vuotias. Uskon, että elämäni voi olla joskus parempaa, mutta en usko, että paranen ihan täysin. (KUVA: Sanna-Mari Paakki)

Sanna sijoittaa ensimmäiset ahdistuskohtauksensa teini-iän kynnykselle, jolloin hän purki pahaa oloaan päihteiden kautta.
– Muut nuoret ajattelivat, että olin jotenkin tosi cool, kun join, poltin tupakkaa ja olin kapinallinen. Totta kai minä otin kaiken sen huomion vastaan, sillä se oli ensimmäinen kerta elämässäni, jolloin minua katsottiin ylöspäin eikä alaspäin.
Kun Sannan oli paha olla, hän rankaisi ruumistaan tekemällä käsivarsiinsa kipeitä viiltoja. Hänen on aina ollut hankala säädellä negatiivisia tunteitaan.
– Kun terve ihminen on vihainen, se on vihainen sellaisella hillityllä tavalla. Minun vihani muuttui raivoksi, jonka vallassa saatoin kaataa kirjahyllyn ilman sen suurempaa syytä. En ymmärtänyt, miksi minä tein niin, mutta en myöskään pystynyt pysäyttämään sitä, Sanna kertoo.
Lopulta ahdistus kasvoi siihen pisteeseen, että Sanna joutui jättämään vasta aloitetut ammattikouluopinnot kesken. Koulun kuraattori oli sitä mieltä, että nuori nainen voi liian huonosti opintoja jatkaakseen.
– Se oli minulle niin kova paikka, että sitä seuranneet kolme kuukautta ovat päässäni pelkkää sumua. Sinä aikana en pystynyt poistumaan kotoa pihapiiriä kauemmas ja sen jälkeen en enää uskaltanut.
– Siitä kaikki lähti vyörymään huonompaan suuntaan.
Koulun keskeytymisen jälkeen Sanna alkoi pelätä kaikkea kodin ulkopuolella.
– Pelot kasvoivat sisälläni isoksi möykyksi, jota en pystynyt enää purkamaan, kun en saanut mistään apua.
Mielenterveyden keskusliiton toiminnanjohtaja Olavi Sydänmaanlakan mukaan toimintakyvyn lasku on miltei automaattinen seuraus, jos mielenterveyden häiriöihin ei puututa riittävän ajoissa.
– Tällainen eristäytyminen kertoo siitä, että ihminen on kadottanut yhteyden tähän hetkeen ja alkanut rakentaa päänsä sisällä omaa todellisuuttaan. Ihminen on myöntynyt olemaan yksin, jolloin muiden ihmisten läsnäolo tuntuu turvattomalta, Sydänmaanlakka selittää.
Sydänmaanlakan mukaan kuntoutumisen kannalta on äärimmäisen tärkeää, että potilas alkaa kokea itsensä arvokkaaksi ihmissuhteiden kautta.
– Toiset ihmiset toimivat peilin tavoin vuorovaikutustilanteissa. Mielekkyyden ja arvokkuuden kokeminen on tavattoman pienissä arkisissa tapahtumissa, joissa voi kokea onnistumista ja merkityksellisyyttä. Se voi olla vaikka aamupuuron keittämisessä, hän sanoo.
Elämää hankaloitti entisestään se, että peruskoulun päätteeksi Sannan suolisto alkoi oikutella. Sisuskalut reagoivat ahdistukseen, joka puolestaan sai lisävirtaa vatsavaivoista. Oireet ruokkivat toinen toistaan.
Olavi Sydänmaanlakan mukaan suolisto-ongelmat ovat varsin tyypillisiä oireita mielenterveyspotilaille.
– Ihminen on psykofyysinen olento. Vatsavaivojen kautta ihminen saa ikään kuin oikeutetun perusteen sille toimintatavalle, jolla on päättänyt ratkaista asiat, eli paikalta poistumiselle, hän sanoo.

Pidän ihmisistä ja se särkee sydämeni, etten pysty enää olemaan ihmisten seurassa niin paljon kuin haluaisin.

Erään kerran Sanna sai paniikkikohtauksen Lidlin kassalla, eikä hän ole pystynyt käymään kyseisen ketjun kaupassa sen koommin. Kassajonossa Sannan valtasi tunne, että muiden ihmisten säätelemästä tilanteesta on hankala päästä pois, joka johti äkilliseen ahdistuskohtaukseen.
– Lopulta pelkäsin ihan kaikkea, kuten sitä, että jään lukkojen taa tai katto tippuu niskaan, Sanna kertoo.
Sydänmaanlakan mukaan tällaisessa tilanteessa olevan ihmisen päänsisäinen kupla pitää puhkaista tavalla tai toisella ja herättää hänet havaitsemaan tätä hetkeä.
– Se on hyvin konkreettista työtä. Se voi käydä vaikka niin, että ihminen laitetaan tiukan paikan tullen tarttumaan vieressä olevasta kaiteesta ja kysytään, että mikä sinulla on kädessä, Sydänmaanlakka kertoo.

Sanna syö säännöllisesti ahdistukseen ja masennukseen tarkoitettuja lääkkeitä, mutta hänen arkensa on yhä haastavaa. Sosiaalisten tilanteiden pelko hankaloittaa terapiassa käymistä. –Hätävarana minulla on aina rauhoittava lääkitys.
Sanna syö säännöllisesti ahdistukseen ja masennukseen tarkoitettuja lääkkeitä, mutta hänen arkensa on yhä haastavaa. Sosiaalisten tilanteiden pelko hankaloittaa terapiassa käymistä. –Hätävarana minulla on aina rauhoittava lääkitys. (KUVA: Sanna-Mari Paakki)

Sannan tilanne paheni pahenemistaan ja vuonna 2011 hän päätyi kahdeksi kuukaudeksi osastohoitoon. Nyt Sanna näkee hoitojakson eräänlaisena käännekohtana, sillä vasta silloin hän sai sairaudelleen nimen. Sannan todettiin kärsivän epävakaasta persoonallisuushäiriöstä ja ahdistuneisuushäiriöstä.
Sannan pelko ulkomaailmaa kohtaan nimettiin agorafobiaksi, eli niin sanotuksi torikammoksi. Fobialle on tyypillistä, että sitä sairastava henkilö pyrkii välttämään paikkoja, joista ei pääse helposti turvaan. Vaikeasta agorafobiasta kärsivä henkilö saattaa linnoittautua kotiinsa – aivan kuten Sanna. THL:n mukaan noin 1,1 prosenttia suomalaisista potee julkisten paikkojen pelkoa.
– Kun luin diagnoosin epävakaasta persoonallisuushäiriöstä, minulle tuli ensimmäistä kertaa sellainen olo, etten ehkä olekaan kamala ihminen, vaan minulla on sairaus, johon on olemassa apua.

Nykyään Sanna asuu kumppaninsa kanssa vastavalmistuneessa kerrostalokaksiossa Rovaniemellä. Parin välit lämpenivät Sannan osastojakson aikana ja nyt he ovat pitäneet yhtä jo seitsemän vuoden ajan.
– Hän on ollut minun tukeni ja turvani. Ihmissuhteet ovat minulle vaikeita ja pelkään koko ajan, että minut hylätään, mutta olemme pysyneet yhdessä kaikesta huolimatta.
Kun Sannalla on huono vaihe menossa, hän hautautuu sänkyynsä. Silloin Sannan tyttöystävä kantaa kumppanilleen vettä juotavaksi ja kannustaa siirtymään edes sohvalle.
Hyvinä päivinään Sanna tekee kotitöitä, katsoo elokuvia, kirjoittaa ja musisoi. Tyttöystävä käy tavalliseen tapaan päivätöissä.
– Se on sellainen asia, mistä olen hänelle hirveän kateellinen. Että hän saa lähteä aamulla ja tulla iltapäivällä takaisin. Kadehdin sitä ihan kaikissa ihmisissä.
Sannan sosiaaliset kontaktit syntyvät pääosin sosiaalisessa mediassa. Siellä hän keskustelee, jakaa meikkivinkkejä ja käyttäytyy kuin kuka tahansa nuori nainen.
– Olen ennen ollut todella sosiaalinen ja minussa on vieläkin jäänteitä siitä. Pidän ihmisistä ja se särkee sydämeni, etten pysty enää olemaan ihmisten seurassa niin paljon kuin haluaisin.
– Ilman somea olisin todella yksinäinen.

–Toivon, että elämä tuntuisi vielä joskus elämiseltä, eikä selviytymiseltä. Haluan päästä joskus myös töihin, mutta tällä hetkellä se tuntuu todella epärealistiselta, Sanna sanoo.
–Toivon, että elämä tuntuisi vielä joskus elämiseltä, eikä selviytymiseltä. Haluan päästä joskus myös töihin, mutta tällä hetkellä se tuntuu todella epärealistiselta, Sanna sanoo. (KUVA: Sanna-Mari Paakki)

Elämän eteenpäin suunnitteleminen ja suuriin projekteihin ryhtyminen on Sannalle sairauden takia haastavaa, mutta viime keväänä aika tuntui oikealta. Ponnistuksesta syntyi omakustanteinen runokokoelma Vain minä saan kutsua itseäni hulluksi, jossa Sanna avaa mielenterveyspotilaan ajatuksia värssyjen kautta.
– Kirja oli ensimmäinen asia, jonka olen tehnyt aivan itse alusta loppuun. Sen kautta ihmiset voivat nähdä sen pimeän, mitä minä näen koko ajan. En ole koskaan aiemmin saanut sitä yhtä raa’asti ja rehellisesti ulos.
Sen lisäksi, että Sannalla oli tarve kirjoittaa tunteensa paperille, hän halusi hellittää häpeää, joka mielenterveyshäiriön sairastamiseen helposti liitetään.

– Mielenterveyshäiriöitä ei vieläkään pidetä todellisina sairauksina, koska ne eivät näy päälle päin. Ihmiset monesti ajattelevat, että olen saamaton tai laiska, enkä edes halua jaloilleni, mutta se ei pidä ollenkaan paikkaansa, Sanna sanoo.
– Kun kerron ihmisille, että minulla on epävakaa persoonallisuushäiriö, heille tulee ensimmäisenä mieleen Susanna Kaysen elokuvasta Vuosi nuoruudestani. He luulevat, että olen väkivaltainen ja panen kaikkea, mikä liikkuu. Ihmisten pitäisi kuitenkin muistaa, että kaikki sairastavat yksilöllisesti.
Myös Olavi Sydänmaanlakka on huolissaan mielenterveyspotilaiden kohtaamista ennakkoluuloista.
– Toivon, että tämä Sannan tarina kertoo mielenterveyden häiriöitä vähätteleville ihmisille, että kysymys on aina vakavasta sairaudesta. Näinä aikoina kuormittavuus keskittyy enemmän päänuppiin kuin selkään ja polviniveliin, toiminnanjohtaja toteaa.
Sanna alkoi puhumaan mielenterveysongelmista ääneen vasta muutama vuosi sitten, jolloin hän myös päätti, ettei anna enää koskaan kenenkään kutsua itseään hulluksi.
– Siitä eteenpäin se on ollut minun sana minulle, eikä kenelläkään muulla ole oikeutta käyttää sitä minusta.
Juttua täydennetty 29.10 klo 9.10: Haastateltavan nimi on Olavi Sydänmaanlakka, ei Sydänmaalakka.
Häiritseekö pelko elämääsi tai elätkö mielenterveyshäiriön kanssa? Kerro tarinasi sähköpostilla osoitteeseen erika.akman@iltasanomat.fi.

www.is.fi

Добавить комментарий

Ваш адрес email не будет опубликован.