Saija Malkakorpi jäi kolmeksi vuodeksi kotiin – "Suomessa pitää olla aivan pohjalla ennen kuin saa apua".

Saija Malkakorpi oli vaarassa syrjäytyä, mutta Diakonissalaitoksen Vamos-työpaja auttoi hänet ulos kotoaan. Nykyään hän opiskelee Helsingin Diakoniaopistossa lähihoitajaksi.Poissaoloja kertyi, ja opinnot venyivät, mutta kukaan ei kertaakaan kysynyt, onko kaikki hyvin. Lopulta Saija Malkakorpi ei enää tullut kouluun tai vastannut puhelimeen, joten koululla pääteltiin hänen lopettaneen opintonsa. Kukaan ei kysellyt perään, eivätkä omat voimat riittäneet avun hakemiseen. Malkakorpi jäi kotiin kolmeksi vuodeksi. Se on pitkä aika alle 20-vuotiaalle.
Viimein Helsingin Nuorisoaseman työntekijä ohjasi hänet Vamos-toimintakeskukseen. Vamos on palvelu, joka tarjoaa etsivää nuorisotyötä, startti- ja uravalmennusta sekä kuntouttavaa työtoimintaa.
«Vamos oli pelastukseni, elämäni käännekohta. Aloin taas elää ja unelmoida», Malkakorpi toteaa.
Hän kävi toimintakeskuksessa viiden kuukauden ajan ja jatkoi sitten Diakoniaopiston valmentavaan koulutukseen.
Vamoksen palvelualuejohtaja Ulla Nord kertoo, että Vamokseen olisi jatkuvasti enemmän tulijoita kuin keskus pystyy ottamaan vastaan. Asiakasmäärät ovat kasvaneet joka vuosi.
«Palveluita on yksinkertaisesti liian vähän», Nord toteaa.
Nuorisotakuusta toivotaan apua nuorten syrjäytymisen vastaiseen taisteluun. Takuun mukaisesti alle 25-vuotiaille työttömille sekä alle 30-vuotiaille vastavalmistuneille tulisi tarjota opiskelu-, harjoittelu-, kuntoutus-, työharjoittelu- tai työpaikka kolmen kuukauden kuluessa työttömäksi ilmoittautumisesta. Tarkoitus on löytää nuoret jo ennen kuin he jäävät kotiin ja ongelmat kärjistyvät.
Nuorisotakuulta odotetaan paljon, mutta Valtiontalouden tarkastusviraston mukaan sille asetettuja tavoitteita ei ensimmäisen vuoden aikana saavutettu.
Asiantuntijat ja poliitikot kuitenkin uskovat nuorisotakuun tarjoamiin mahdollisuuksiin.
«Varmasti sitä on hyvä jatkaa. Uskon, että vaikutukset näkyvät pidemmällä aikavälillä», toteaa Nuorisotutkimusverkoston erikoistutkija Päivi Berg.
Työtä on paljon. Mielenterveyspoliittisen neuvottelukunnan ja Mielenterveyden keskusliiton puheenjohtajana toimivan Kari Tolvasen (kok) mukaan nuorisotakuu on hyvä asia mutta tavoittaa esimerkiksi mielenterveysongelmista kärsivän nuoren myöhään.
«Kaikki lähtee lapsuudesta ja kodeista. Pitäisi saada nykyistä enemmän tukea niihin perheisiin, joissa on ongelmia», hän toivoo.
Olennaista Tolvasen mukaan olisi myös mahdollistaa nuoren tukena toimivien tahojen tiiviimpi yhteistyö keskenään. Poliitikkojen tehtävä olisi helpottaa tietojenvaihtoa osapuolten välillä ja kehittää toimintaa lakien avulla.
Nord taas toivoo, että nuorisotakuuseen kuuluvia kuntoutusmahdollisuuksia ja matalan kynnyksen palveluita kehitettäisiin. Nuorille tulisi räätälöidä yksilöllisempiä palveluita vastaamaan paremmin heidän elämäntilanteitaan.
Sosiaali- ja terveysalalle tarvittaisiin Bergin mukaan lisää työvoimaa. Nyt yhdellä sosiaalityöntekijällä voi olla 200–400 asiakasta. Pitkät jonotusajat saattavat entisestään pahentaa nuorten ongelmia. Tiivistä apua ei voida tarjota, eivätkä kaikki osaa hakeutua oikeisiin paikkoihin.
«Palvelujärjestelmä on aikamoinen viidakko» Berg huomauttaa.
Malkakorpi on samaa mieltä. Koulusta pudottauduttuaan hän vietti rahattomana muutaman kuukauden, kunnes osasi hakeutua sosiaalitoimistoon. Ensimmäisen kerran hän tapasi työntekijän kasvotusten vasta vuosi myöhemmin, huomattuaan itse vaatia tapaamisaikaa.
«Pitäisi olla yksi luukku, yksi puhelinnumero. Lisäksi hoidon pitäisi tapahtua yhteistyössä useamman tahon kesken», Tolvanen linjaa.
Syrjäytyminen on myös valtava taloudellinen rasite. Paljon toistetun lausahduksen mukaan yksi hukattu nuori maksaa miljoonan. Tolvanen kertoo, että ennaltaehkäiseviin tukitoimiin panostamalla voitaisiin saada huomattavia säästöjä. Esimerkiksi mielenterveyspuolella ennaltaehkäisyllä voitaisiin saavuttaa jopa kymmenen miljardin säästöt kymmenen vuoden aikana.
Myös Malkakorpi puhuu ennaltaehkäisevien toimien tärkeydestä. Mitä aiemmin avun piiriin pääsee, sitä helpommin asiat alkavat järjestyä.
«Tuntuu, että Suomessa pitää olla aivan pohjalla ennen kuin saa apua.»
Hän sai valmentavan lukuvuoden lopussa stipendin ja opiskelupaikan toivomaltaan alalta. Onnistumisen kokemukset olivat tärkeitä.
«Monta vuotta oli se olo, ettei minulla edes ole mitään tulevaisuutta, olen vain kotona elämäni loppuun asti. Nyt tiedän, että valmistun ja olen hyvä siinä mitä teen.»
Lähde — HS

Добавить комментарий

Ваш адрес email не будет опубликован.