Näin kolmen vuoden psykoterapia helpotti elämääni.

Tervehdys ystävät!
Tällä kertaa tunnen erityisen syvää iloa ja kiitollisuutta istuessani näppäimistöni ääreen. Pääsen puhumaan itselleni ja myös yhteiskunnalle tärkeästä asiasta ihmisen kanssa, joka on inspiroinut minua kolumneillaan & kirjoillaan suuresti aloittamaan itsekin kirjoittamisen. Ja näin lopulta teinkin.
Kuten otsikostakin näkyy, tässä postauksessa aihetta kanssani on käsittelemässä ja näkökulmiaan tarjoilemassa kansan rakastama psykoterapeutti, tietokirjailija ja kolumnisti Maaret Kallio. Kiitän Maaretia lämpimästi jo tässä vaiheessa vierailusta!
Lähdimme pureutumaan psykoterapia-aiheeseen teemalla asiakkaan ja ammattilaisen näkökulmat. Aihe on ollut muutenkin framilla viime aikoina muun muassa ”Terapiatakuu”-kansalaisaloitteessa. Terapiatakuun lakimuutosehdotuksen tavoitteena on taata mielenterveyspalvelujen nopea pääsy hoidolliseen psykoterapiaan tai muuhun psykososiaaliseen hoitoon ensimmäisen terveyskeskuskäynnin jälkeen.
Joten nyt kerronkin, miten psykoterapia helpotti elämääni!

Jotta savea voi valaa, täytyy kädet liata

Psykoterapia opetti heti ensimmäisen vuoden aikana sen, mitä olin vältellyt koko siihenastisen elämäni, eli raadollisen rehellisen itsensä kohtaamisen. Ja tärkein oppi siinä on, että ilman ”käsien likaamista”, eli kurkkaamista omiin pimeimpiinkin nurkkiinsa, ei pysyvä hyvinvoinnin parantaminen ole täydessä potentiaalissaan mahdollista.
Psykoterapian vaihe, missä kolkkoihin nurkkiin sohaistaan ensi kertaa hennolla valolla, sattuu todella paljon. Kipu voi kestää kuukausia, jopa pidempään. Itselläni tämä tarkoitti kolmen kuukauden totaalisen lamaantumisen jaksoa. Painajaisunet huudon kera ja viikkoja kestävä apatia olivat arkipäivää. Koin oloni kuitenkin turvalliseksi, koska minulle kerrottiin ja selvennettiin kokoajan mitä tapahtuu ja miksi.
Kun kädet ovat liatut, ne voi myös lopulta pestä pysyvästi pinttyneistä tahroista, joita ei tiennyt olevankaan.
Maaret: ”On tosi mielenkiintoista, että muutosta tapahtuu usein jo ennen kuin psykoterapia alkaa. Siis siitä hetkestä, jolloin päätös terapiaan lähtemisestä on tehty ja aika varattu. Se kuvaa hyvin sitä, miten mieli alkaa orientoitua ja havainnoida omaa elämää, toimintaa ja vaikeita kohtia jo ennen työskentelyn varsinaista alkamista.
Psykoterapian alkaminen koetaan monin yksilöllisin tavoin ja myös tulotilanteesta riippuen. Jollekin se on suuri helpotus, toiselle melkoisen pelottavaa, kolmannelle odotettu tutkimusmatka itseen ja neljännelle pakon edessä tehty päätös, koska muuten ei enää pärjäisi. Alkuvaiheeseen liittyy ennen kaikkea suhteen luottamuksen rakentaminen, joka on sekä psykoterapeutista että asiakkaasta kiinni. On tärkeää kuunnella itseään ja ottaa suoraan puheeksi, kuka tuntuisi terapeuttina omimmalta ja mahdollisimman hyvältä vaativankin, pitkän ja tärkeän työskentelyn kumppaniksi. Niin sanotuilla kemioilla on siis kovasti väliä.”
Tässä Maaretin vinkit terapeutin etsimiseen!

Historian havinan vaikutus nykypäivään

Yksi suuri elämää helpottava oppi psykoterapiasta oli alkaa ymmärtämään, mistä tulen ja miten se vaikuttaa minuun. Eikä tässä tarkoiteta pelkästään maantieteellistä sijaintia, vaan millaisessa ympäristössä olen kasvanut? Millainen kulttuuri, asenteet, arvot ja normit minua muokkasivat kuin sulaa voita keskenkasvuisena? Toistanko pahoinvoinnin noidankehää, jonka vannoin joskus katkaisevani?
Luulin ennen, että mennyt on mennyttä ja asiat voi haudata mädäntymään mullan alle. Psykoterapian avulla ymmärsin, että haudatut mädät lemuavat läpi ja vaikuttavat jokapäiväiseen elämääni hyvinkin vahvasti.
Kohdallani tämän ymmärtäminen helpotti minua esimerkiksi tajuamaan kuviota, joka ajoi minut uupumuksen partaalle, josta olenkin kertonut aiemmin. Jos jatkuvasti on tunne, että ei kestä pysähtyä itsensä äärelle ja oma vuorokausi on suorastaan PAKKO täyttää toiminnalla, kertoi se ainakin minulla siitä, että käsittelemätön historiani puristi minua kaulasta kuin mustanvyön judoka.
Maaret: ”Yksi psykoterapian keskeisimmistä tavoitteista on itsehavainnoinnin taidon kehittyminen. Se tarkoittaa ihmisen kykyä havainnoida omaa toimintaansa, elämäänsä, kokemuksiaan ja tunteitaan vähän etäämmältä ja samalla hyvin myötätuntoisesti. Ensin se tapahtuu yhdessä psykoterapeutin kanssa, vahvistuen ajan kulussa omaksi, itsenäiseksi taidoksi myös ilman terapeuttia.
Taivun ajattelemaan, että psykoterapiassa rakentuu usein oma tarina, jota uskaltaa alkaa omistaa. Silloin alkaa herkemmin kuunnella sitä, miten itse on asiat kokenut esimerkiksi lapsuudenperheessä ja uskaltautuu katselemaan myös vaikeita asioita moniulotteisesti. Mitä paremmin ymmärtää menneisyyteensä ja sen jättämät haavat ja vahvuudet, sitä paremmin myös kykenee niihin vaikuttamaan nykyelämässä. Monet asiat toistuvat sukupolvesta toiseen, mutta kun vaikeuksia ja hankalia tunteita jaksaa käydä läpi, kuulla ja työstää, niiden automaattinen voima irrottaa otettaan. Silloin voi alkaa tietoisesti toimia uusin tavoin, eikä muutos jää vain sanojen ja julistuksen asteelle.
Muuttuminen on vaikeampaa, kuin yleisesti ajatellaan. Aito muutos perustuu aina ymmärrykseen, eli että käsitän, mikä minua on estänyt tai estää toimimasta toisin. Ihmisen toiminta on aina jotenkin mielekästä, silloinkin kun se on mieletöntä. Psykoterapiassa nämä salaisuudet usein aukeavat ja oma kummallinenkin toiminta tai oirehdinta voi tulla ymmärretyksi. Vasta sitten sitä voi myös alkaa muuttaa.”

Parisuhde paljastaa haavat

Koen, että nyt liikutaan aihepiirissä, johon psykoterapia antoi minulle eniten. Parisuhde on lähisuhde, eli kun päästään alkuhuuman miellyttämisvaiheesta pidemmälle, alkaa arki ja itsensä kanssa selvittämättömät asiat ja tunnelukot alkavat näkyä ja kuulua partnerille.
On erittäin häiritsevää huutaa toiselle sylki lentäen ja tästä tunnin päästä ei itsekään osaa kertoa, miksi raivostui niin voimakkaasti. Kun toinen kysyy ”Miksi?” ja omassa päässäsi apina lyö peltejä yhteen tyhjällä katsella, luo tämä massiivisen turhautuneisuuden tunteen. Tällöin koin huonommuutta ja osittain typeryyttäkin ihmisenä, vaikka kaikelle löytyikin onneksi selitys.
Mutta tärkein oppi oli ymmärtää, että parisuhde eroaa massiivisesti muista ihmissuhteista! Ei ole sattumaa, että naama punaisena huutavaa tai suu mutrulla mököttävää 12-vuotiaan lailla käyttäytyvää meikäläistä ei nähdä työpaikalla tai kaveriporukassa, vaan kotona.
Maaret: ”Parisuhde on usein aikuisiän tärkein suhde, jossa näyttäytyy paljon myös elämämme aiemmat keskeiset ihmissuhteet. Juuri parisuhteessa olemme paljaimmillamme huonoine ja hyvine puolineen. Se tuo erityisellä tavalla esille meissä aikuisissakin olevan tarvitsevuuden ja kaipuun toisen lähelle, mutta myös tarpeen säilyä itsenäisenä ja erillisenä ihmisenä. Parisuhde on monella tapaa myös mahdollisuus. Hyvässä parisuhteessa voidaan kohdata hyvinkin vaikeita asioita itsestä ja toisesta – ja yhdessä muuttaa niitä. Silloin muutetaan ihan maailmaa ja vaikutetaan myös merkittävän myönteisellä tavalla tuleviin sukupolviin.”
Kannattaa myös tutustua yhteen Maaretin luetuimpaan parisuhdetekstiin: ”Hyvää pari­suhdetta ei ratkaise seksi, raha tai lasten­kasvatus, vaan nämä kaksi syvempää ulottuvuutta”

Tutustuminen sisäiseen lapseeni

Termi ”sisäinen lapsi” oli minulle ennen tuntematon. Psykoterapia opetti ja kannusti minua tutustumaan häneen. Se oli iloinen ja samalla kivulias ensitapaaminen. Kun lähdin tutustumaan 10 – 16 -vuotiaaseen itseeni, oli tunnemylläkkä melkoinen. Yllätyin itsekin, kuinka paljon asiaa sisäisellä lapsellani oli. Eikä ihme, olin hiljentänyt hänet 28 -vuotta.
Tietämykseni mukaan jokaisesta meistä löytyy sisäinen lapsi. Psykoterapiassa pääsin viimein kysymään häneltä, mitä hän tarvitsee, jotta aikuinen minä kykenisi voimaan hyvin. Kohdallani sisäinen lapseni kaipasi kipeästi armoa, rohkaisua, tukea ja vilpitöntä hyväksymistä kovuuden sijaan. Aloin vihdoin ymmärtää, miksi elämäni oli ollut yhtä vuoristorataa.
Sisäiseen lapseen tutustuminen auttoi minua myös tunneimpulssieni kontrolloimisessa. Lähisuhteessa valahdin etenkin konflikteissa helposti 16-vuotiaan angstisen teinin rooliin. En vaan nähnyt tätä saatikka ymmärtänyt, miksi näin tapahtuu. Kun tutustuin sisäiseen lapseeni ja sen tarpeisiin, aikuisuudessa kiinni pysyminen on ollut helpompaa.
Maaret: ”On todella tärkeää kuulla syvimpiä tarpeitaan, pelkojaan ja tunteitaan. Siten alkaa ymmärtää enemmän itseään, jolloin tulee myös tilaa surra suremattomia suruja. Lapsi on loputtoman lojaali vanhemmilleen ja hänestä huolta pitäneille aikuisille, minkä vuoksi oman lapsuuden ja nuoruuden kuunteleminen ja pohtiminen tuntuu monesta vaikealta. Tarkoituksena ei ole etsiä syyllisiä, vaan saada kuuluviin oma kokemus ja tarpeet. Jos emme kuule lasta itsessämme, emme sitä kykene kuulemaan toisissakaan. Herkkyys omille tarpeille ja tunteille on tärkein tie osata antaa niille tilaa myös muissa. Selviäminen on varsin eri asia kuin toipuminen, jolloin omat surut tulevat omistetuksi, läpikäydyksi ja ymmärretyksi.”
Kuuntele Maaretin suosittu kolumni koskien menneisyyden peilaamista!

Avaa, vapauta, täytä

Itse koen, että psykoterapiaprosessi avasi minut totaalisen auki, vapautti suurimman osan sisälle kertyneestä tummasta myrkkypilvestä, jonka jälkeen tehtiin täyttö raikkaammalla ilmalla ja tikattiin haava kiinni. Tunnetusti haavan parantuminen ja arpikudoksen muodostuminen ottaa aikansa.
Psykoterapia antoi työkalut erottamaan, mikä toiminnassani oli opittuja selviytymismekanismeja kasvuiästä ja mikä ei. Selviytymismekanismit kun harvoin palvelevat enää nykyisessä elämässä ja ovat suorastaan haitallisia. Tuntui erittäin eheyttävältä oppia tunnistamaan ja lopulta vapauttamaan ja täyttämään ummehtuneita käytöskaavoja uusilla ja ehommilla.
Maaret: ”Psykoterapian hyvä tulos on monella tapaa mielen vapautta. Se ei siis missään nimessä vapauta elämän hankaluuksista tai vaikeista tunteista, mutta vapauttaa ehdottomasti omaa kykyä havainnoida, toimia ja liikkua niissä. Vahvistunut havainnointikyky, tunteiden säätelykyky ja läpikäsitellyt vaikeudet vapauttavat monella tapaa mieltä ja energiaa. Moni kuvaa sitä niin, että alkaa tulla itse itselleen ymmärrettävämmäksi ja loogisemmaksi, mutta myös siten, että todelliset valinnat ja arvot alkavat voimallisemmin hahmottua. Juuri siinä on toivoa: että voimme hyväksyä paremmin itsessä olevan puutteellisuuden ja ottaa siitä vastuun, mutta myös havahtua kaikelle hyvälle ja vahvalle, jota meissä on.”

Lopulta pallo on omissa käsissämme

Olen kuullut monilta odotuksia, jossa psykoterapiaprosessin odotetaan hoitavan ihmisen kuin taikaiskusta ”Minä 2.0” versioon. Ei se niin mene.
Psykoterapia opetti minulle eritoten sen, että oma psyykkinen hyvinvointi vaatii jokapäiväistä, pitkäjänteistä sekä kurinalaista treeniä. Jos oma motivaatio tähän himmenee, löytää itsensä tilanteesta, jossa odotat laivaa taksitolpalla. Sitä ei koskaan tule.
Vaikka tässä oli vain pintaraapaisu kyseistä kolmen vuoden prosessin opeista, toivon, että mikäli koet olevasi vallihaudassa, josta ylösnousu tuntuu mahdottomalta, hae apua! Auttavia käsiä löytyy kyllä, kunhan vaan kurkotat oman kätesi edes hivenen reunan yli avunhuudon merkiksi.
Maaret:
”Ihminen toipuu kerroksittain, mikä on ennen kaikkea armollista, mutta myös hyvin lohdullista. Emme tule valmiiksi, mutta voimme päästä paljon eteenpäin ja toipua mielettömistäkin kokemuksista.
Tiedetään, että muutosta tapahtuu vielä psykoterapian päättymisenkin jälkeen. Joskus on myös syytä palata uudelleen, kun elämäntilanne tuo uutta menneestä käsiteltäväksi tai heittää uusia vaikeuksia eteen, joiden kanssa ei tahdo yksin pärjätä.
Vahva ihminen kykenee sekä luottamaan itseensä että turvautumaan toisiin. Hyvä kokemus psykoterapiasta vahvistaa sekä omaa pystyvyyttä että tervettä taitoa tukeutua toisiin ihmisiin. Kukaan meistä kun ei pärjää yksin, eikä tarvitsekaan. Hyvä elämä on aina tarvitsevaa antautumista toisille, mutta myös autonomista taitoa pystyä paljoon omassakin varassa.”

Kirjasuosituksia aiheeseen:

HUOM! Maaret on kerännyt valtavasti lisää luettavaa ja kättä pidempää aiheeseen liittyen! Löydät materiaalit TÄSTÄ.
Millaisia kokemuksia Sinulla on psykoterapiasta? Oletko ollut tilanteessa, jossa olisit kokenut avulle tarvetta, mutta jostain syystä et päätynyt vastaanotolle? Valjasta ajatuksesi rohkeasti kommenttikenttään!
Rakkaudella,
Veli_K & Maaret K.
www.sielunisilmin.fi
 

Добавить комментарий

Ваш адрес email не будет опубликован.